• Blogi

    Puutarha yhteydessä terveyteen

    Sorakukka laittoi meidät pohtimaan yhteyttämme puutarhaan tai oikeastaan puutarhamme antamia terveydelle positiivisia asioita. Yritin todella löytää niitä positiivisia asioita mutta en ainakaan onnistu niillä aloittamaan. Kun avomaalle menee jotain istuttamaan, niin tulee jäätävä stressi säästä paistaako sopivasti vai vähän liikaa pitäisikö kastella vai ei. Sitten se sade no sataa ei voi liikaa mutta, koska se tulee ja onko yöllä halla. Pitääkö päivällä jo aloittaa harsojen kanssa juokseminen ympäri kasvimaita ja näyttää siltä kuin olisi elämänsä toogabileissä kymmenien metrien laahuksessa. Siihen kun sitten tuuli ottaa niin näky on komia kymmenien kilometrien päässä, kun laahus nouseekin pystyvirtauksien voimasta puiden latvojen yläpuolelle kutsuen kaikki uteliaat katsomaan mikä morsian on päättänyt äkkilähdöllä lähteä pilviä…

  • Blogi

    Pavunvarsia ja herneenversoja

    Pavut ja herneet ovat hiukan aliarvostettuja. Toki viimeaikoina on pavut saaneet kunniaa enemmän kuin aikaisemmin. Etenkin Härkäpapu on nostanut papujen julkisuuskuvaa. Papu onkin päässyt trendikkääksi ruuaksi vähäpätöisyydenviitan takaa. Esi-idätys nopeuttaa kasvuun lähtöä ja takaa lähdölle riittävän kosteuden. Samalla nopeuttaa kasvin alkuun lähtöä ja samalla pystyy seuraamaan itävyyden onnistumista. Olen hurjan huonosti onnistunut liotuksissa, koska ne unohtuu hetkeksi jos toiseksi sinne ja mätänee. Olenkin siis päätynyt laittamaan ne pieniin ruukkuihin ja noin sentti multaa pohjalle ja siemenet päälle. Näin siemenet saavat happea ja kosteutta, juurillekkin on tilaa hiukan kasvaa. Idätetyn siirto on herkkää puuhaa. Itse yritän välttää koskemasta ituihin käsin koska kasvin solukko on heikko ja pienikin puristus voi rikkoa sen…

  • Blogi

    Puutarha suunnitelman toteutus pikku hiljaa

    Muistat varmaan kun piirsin ruutupaperille suunnitelmaa miten puutarhan meinaan tehdä. https://www.korkeala.fi/puutarhan-suunnittelu-aloitettu-rantaisessa-saassa/ Alue 2. jäi silloin vähän kelluskelemaan. 1. taas oli super varma, no 1. on hylätty kokonaan tältä vuodelta ainakin. Kaikesta muutoksista huolimatta on paukkuja pistetty nyt tuohon alueeseen 2. Siinä on ollut kumpumatokomposti vuodenpäivät. Nyt sitten eräänä kauniina aamuna lypsyllä päätin aloittaa sen kunnostuksen viljely käyttöön. Ensin nurmi tai oikeastaan niitty raivaussahalla matalaksi onhan kello jo kuitenkin seitsemän niin voi aloittaa mekastuksen. Sitten kun se oli siistitty niin soittelu kierros josko jostain talosta löytyisi jyrsin. Se löytyikin ja pyörän selkään niiltä sijoilta tajuten, että huristelee pitkin kylänraittia paskaisissa lypsyhaalareissaan kuulosuojaimet päässä. Jyrsin oli odotuksiini nähden huomattavasti tehokkaampi työkone. Kuvittelin…