Kanala

Johdanto

Kanala on monella ensimmäinen kosketus tuotantoeläimiin. Niin oli IMG_0890[1]meilläkin. Tulemme päivittelemään tänne tietoa kanoista ja kanojen kasvatuksesta.

Kaikki alkoi jo isännän lapsuudesta. Isäntä on ollut aktiivinen eläintenhoitaja jo pienenä poikana, vaikka syntyi kaupunkiin ei se ole estänyt maalaissydäntä kasvamasta. Äitinsä antoi luvan eräänä pääsiäisenä ottaa kolme pääsiäistipua kerrostalo kaksion. Sillä ehdolla, että ne saisi palauttaa takaisin kanalaan kasvamaan. Nämä kolme saivat olla kuukauden päivät kasvamassa, kunnes ne palautettiin. Tästä kokeilusta syntyi kuitenkin ystävyyssuhde kanalan pitäjän kanssa.

Kun kaupungissa sijaitsevaan omakotitaloon tuli ajankohtaiseksi ottaa kanoja lähes 20 vuotta myöhemmin, isäntä päätti palata tälle lapsuudesta tutulle tilalle. Sieltä tulikin ensimmäiset kolme kanaa, jotka olivat Alhon kantaa. Niillä on hyvä kylmän kesto, munivat hyvin ja pieni kokoisia kanoja.

Ensimmäinen kanala rakentui kahden auton autotalliin, joka oli nyky autoille liian lyhyt. Tila tuntui aluksi hurjan isolta. Rakennettiin väliseinä ja toiselle puolelle tuli kanat, toiselle puolelle tuli tarvikkeet. Kummasti se tila täyttyi kun tuli kaurasäkkiä, hernepussia, kalkkipussia, teollisesti valmistettuja kananruokaa ja purupaalia.

Huomioita tilasta

Tässä annan vinkkejä mitä ei vaadita, mutta helpottaa.

-Kanalan ovesta on hyvä mahtua kottikärryillä. Se helpottaa puhdistus työtä ja kuivikkeiden laittoa.

-Orsien alle kerääntyy eniten kakkaa. Siivousta helpottaa jos sinne pääsee helposti. Orret riitävän ylös, alemmat orret lyhyemmiksi ja voi myös asentaa kankaan keräämään kakkaa “riippumatto” orsien alle.

Konehaudonta:

Konehaudonta on oma taiteen lajinsa.

-Lämpötila 36,8c

-Kosteus 40-60%

-Meillä on automaattikääntö jos ei ole niin kolme kertaa päivässä

-Kana tipuja odotellaan 21 vuorokauden päästä

Munintapesä:

Kevät tuli ja lumen alta paljastui talven aikana rikki menneitä juoma kuppeja. Johonkin noita voisi käyttää mutta mihin. Vein ne kopin nurkan taakse odottamaan innovaatiota. Tänään kävin kopissa ja näin paneelin pätkiä joille en ollut keksinyt käyttöä.

IMG_3664[1]

Tästä syntyi idea muninta pesästä. Nyt on ensimmäinen testissä ja hyvin on kelvannut.

IMG_3665[1]

Tarvitset:

-Nelikulmaisen tai pyöreän muovi astian.

-Kattoruuveja joissa prikka mukana.

-Pätkän paneelia tai lautaa.

-Heinää tai olkea pehmikkeeksi.

Ruuvasin paneelin yhdellä ruuvilla kummastakin päästä ja pohjan läpi seinään. Koska astia oli halki laitoin siihen pienen puu palan jonka ruuvasin kumpaankin liepeeseen kiinni.

Blogissa käsitelty kanoja:

Kanoilla käytävää kauppaa

Kierratys idea

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *