Kesä on ollut haastava, eikä kasvihuone ole apua antanut taisteluun. Tänä vuonna on kyllä sää ollut enemmän kuin haasteellinen. Puutarha ja kasvihuone kasvattajien keskusteluryhmissä on kuvia mitä ihmeellisemmän värisistä lehdistä kysellen mikä sairaus meillä on? Suurimmalla osalla ei ole mitään sairautta se on lämpötila. Päivällä on kasvarit kiehunut ja yöllä mennään liian kymään, joten lehtiin tulee kivoja syksyisiä värejä.

Kasvihuoneessa meillä on kasvu lähes pysähtynyt kesäkuun ajaksi yön kylmyys rajoitti kasvua rankasti ja päivätkään ei lämpöä suoneet. Heinäkuun loppu on kuitenkin antanut lohtua, että jotain satoakin saadaan.

Avomaan satoisuus haasteiden edessä

Ulkoviljelmillä kasvatetaan kaikkea muuta kuin sitä mitä kylvettiin. Ensisijaisesti on nyt rikkaruohojen kasvatus ja kompostointi mullan teko. Kasvu on hurjaa, joten satoa saadaan kolme kertaa viikossa.

Kasvupenkkeihin laitettiin keväällä lämpökompostin sisältö lannoittamaan maata. Kompostoitumisprosessi oli hiukan kesken mutta en antanut sen haitata. Nyt kasvimaata koristaakin peruna ja tomaatti, joita ei ole maahan tahallisesti laitettu. Kylvökset nyt on jäänyt sen verran heikoiksi, että haittaa ei ole vaikka jotain hyödyllistä kasvaakin.

Kitkemistä on ollut kyllä hiukan enemmän kuin osasin odottaa. Rikkaruohoilla on hurjasti tilaa, kun sato on olematon, joten kolme kertaa viikossa kun kasvimaan putsaa niin tässä vaiheessa lämpökomposti alkaa olemaan jo hiukan täyden puoleinen. Onneksi nuo painuu nopeasti alaspäin ja multaantuu nopeasti hyvällä lämmöllä.

Onnistumisista siihen toiseen ja takaisin

Kurpitsat ovat säästyneet ja viihtyneet hyvin. Satoakin voi hiukan antaa odottaa. Yksi on esikasvatettu ja se kukki sisällä ja uudestaan ulkona ja vähän niin sun näin sen hengissä oleminen välillä. Aina se kuitenkin yllättää uudestaan ja uudestaan, vaikka välillä tuntui jo kuolleen. Paras kasvusto on kuitenkin suoraan maahan kylvetyissä.

Eräs sanonta: Pukki kaalimaan vartijana. Voin todeta, että ei se nauta taida olla sen parempi.

Harva voi sanoa lypsävänsä lehmää, jonka ruokavalio koostuu mangoldista, herneistä, salkopavusta, brysselinkaalista, kukkakaalista, pinaatista, mansikoista, vesimeloonista, hunajameloonista, tillistä, basilikasta, persiljasta, raparperistä, ruohosipulista, sipulista ja jäävuorisalaatista (+muista joita en nyt muistele). Moni lemmikin omistaja sanoo kyllä lemmikkinsä syövän paremmin kuin hän itse (taitavat olla oikeassa). Emme kuitenkaan lannistu tästä jotain ehkä nousee vielä meille syötäväksi. Siis ne perunat ja tomaatit joita ei edes kylvetty. Olemme siis hiukan alkaneet pohtimaan pitäisikö varmuuden vuoksi kasvimaa aidata, jotta vahinko ei toistuisi tulevaisuudessa.

Puutarhassa on kuitenkin ollut muuta puuhaa. Kun on kuivaa ja kuumaa niin menin leikkaamaan marjapuskia paremman muotoiseksi ja samalla haihdutus pinta-ala pieneni ja ehkä vähänen neste menisi marjoihin. Nurmikon kuivuus korosti monttuja, joten pientä paikkailua on harjoitettu.

Tuli meille myös marjapensaita lisää. Satuin tuossa työssäni taimia istuttaessa törmäämään punaisiin viinimarjapensaisiin. Maanomistajalta lupa josko osa näistä saisi muuttaa meille ja sehän sopi. Löytyipä alueelta pitkiä kiviaitoja ja historia kertoo, että aluella on asuttu pitkään. Tämä taas herätti pienen kipinän lähihistorian tutkimiseen ja ehkä jossain vaiheessa kirjoitankin siitä.

Melkein unohdin, että onhan meille karannut myös luumupuita. Eräällä naapurilla oli lähtenyt luumut leviämään navetan takana ja taimet alkoivat olemaan nurmikon hoidon tiellä.

Välillä joutuu jo pohtimaan minne kaikki nämä karkulaiset oikein mahtuu järkevästi. Olemmekin tänä vuonna päätyneet, että kaikki ei menekkään enää peltoon, vaan osa on päässyt pihaan luomaan elävyyttä muuten niin matalaan kasvustoon. Toivomme siis näiden joskus luovan mukavan viihtyisän varjoisan oleskelualueen pihallemme, josta saisi napsittua helposti välipalaa.