-
Maksalaatikko
400g jauhettuamaksaa1 1/2 dl riisiä3dl vettä8-10 dl maitoa1 1/2 siirappiamaustemitallinen meiramia1 1/2 dl rusinoita Kiehauta riisi vedessä jossa on hiukan suolaa, lisää maitoa ja keitä veteläksipuuroksi joka saa jäähtyä. Sekoita hyvin kaikki ainekset ja mausta seos. Kaada seos voideltuun tulenkestävään vuokaan. Paista laatikko kauniin väriseksi ja sopivan kiinteäksi hyvässä uunilämpötilassa (250° , noin 45 min). Tarjoa maksalaatikko kuumana kirkkaan voisulan kanssa sekä lisäksi kylmiä hapaskoja, raakoina survottuja puolukoita joihin voi lisätä raakana raastettua hapahkoa omenaa.
-
Jauhemaksapihvit
1/2 kg perunoita1/2 kg jauhettua maksaa1 sipuli80g voita1dl kermaasuolaavalkopippuria Kuori perunat ja raasta ne hienoksi suoraan maksan sekaan kulhoon. Kuori sipuli ja raasta se muiden aineiden päälle. Sulata voi. Pane se sitten sivuun jäähtymään. Mausta taikina, sekoita hyvin, lisää sulatettu voi ja sekoita tasaiseksi seokseksi. Kuumenna ohukaispannu tai tavallinen paistinpannu. Paista taikinasta miedolla lämmöllä maksaohukaisia eli pihvejä tavallisten ohukaisten tapaan. Paistamiseen ei tarvitse enää käyttää rasvaa, koska sitä on jo riittävästi taikinan joukossa. Pane vuokaan ruskistuneet pihvit ja kaada vuoan pohjalle tilkkanen kermaa tai pannun huuhdeliemi, jolloin saat kastikkeen pihvien kanssa tarjottavaksi. Jos käytät huuhteluun viiniä, saat kastikkeeseen pikantin maun. Tärkeitä huomioita: Oikeasti ohukaisen ohuita, jotta peruna ja maksa kypsyy.…
-
Vadelmainen kerroskiisseli
Neljälle nopeasti välipalaa tai jälkiruuaksi. Valmistuu noin puolessa tunnissa, ainakin suurinpiirtein, muistelisin niin. Valmistuksen tarvitset kattilan, vispilän, kulhon tai annos astiat. Pohjalle laitetaan vaniljakiisseli: 4dl maitoa1 kananmuna1 1/2 rkl perunajauhoja1/2 dl sokeria1 tl vaniljasokeria Valmistus ohjeistus: Kaikki laitetaan samaan aikaan kattilaan vispataan sekaisin ja laitetaan hellalle lämpenemään. Hellan siis voi laittaa lämpenemään, kun kattilan siihen nostaa noin puolelle teholle. Sekoitellaan koko ajan rauhallisesti ja hetken päästä seos alkaa sakeentumaan niin vielä hetki sekoitellaan. Kun alkaa tuntumaan sopivalta, niin kaada annoskuppeihin tai kulhoon. Heitä kulho hankeen jäähtymään tai muuhun tunnelmaltaan viileähköön paikkaan. Huuhtaise kattila ja aloita vadelmakiisselin teko samalla valmistus ohjeistuksellalla mutta uusilla aineilla. Ylempään kerrokseen vadelmakiisseli: 4dl mehua tai vettä3…