Blogi

Puutarha suunnitelman toteutus pikku hiljaa

Muistat varmaan kun piirsin ruutupaperille suunnitelmaa miten puutarhan meinaan tehdä.
https://www.korkeala.fi/puutarhan-suunnittelu-aloitettu-rantaisessa-saassa/

Alue 2. jäi silloin vähän kelluskelemaan. 1. taas oli super varma, no 1. on hylätty kokonaan tältä vuodelta ainakin. Kaikesta muutoksista huolimatta on paukkuja pistetty nyt tuohon alueeseen 2.

Siinä on ollut kumpumatokomposti vuodenpäivät. Nyt sitten eräänä kauniina aamuna lypsyllä päätin aloittaa sen kunnostuksen viljely käyttöön. Ensin nurmi tai oikeastaan niitty raivaussahalla matalaksi onhan kello jo kuitenkin seitsemän niin voi aloittaa mekastuksen. Sitten kun se oli siistitty niin soittelu kierros josko jostain talosta löytyisi jyrsin. Se löytyikin ja pyörän selkään niiltä sijoilta tajuten, että huristelee pitkin kylänraittia paskaisissa lypsyhaalareissaan kuulosuojaimet päässä.

Jyrsin oli odotuksiini nähden huomattavasti tehokkaampi työkone. Kuvittelin homman olevan hikeä ja hampaiden kiristystä ilman näkyvää toimintaa. Olin todentotta väärässä. Kone upposi maahan kuin sulaanvoihin ja muokkasi kompostin ja pohjamaan mahdottoman hienoksi pehmeäksi kasvualustaksi. Tuntui, että maan pinta nousi useita kymmeniä senttejä.

Tästä tieten innostuneena jatkoin jyrsintää myös “lavakaulusviljelmän” kohdalla. Totaallinen virhe! Vaikka olenkin tasoittanut vanhan kiviraunion tasaiseksi ja nurmea kasvavaksi alueeksi niin ei ne kivet olleet maatuneet, eikä pehmentyneet. Todella outoa kuinkakohan kauan kestäisi, että kivi maatuu. Kone hyppi, pomppi ja kiskoi kuin hulluksi olisi tullut. Päädyin luovuttamaan alueen muokkauksen suhteen siihen, kun on tulossa ne lavat niin antaa olla, kun ei kerran tahdo muokkautua.

Muokkasin kuitenkin papulan se on alue, joka on kartassa uudenkasvihuoneen ja ojan välissä. Se on taas ollut laakakompostina vuoden. Pohjalla uudenkasvihuoneen pohjamaat (ei vieläkään valmistunut) ja lantaa. Kaiken päällä paksukerros purua, jotta rikkaruohot eivät kasvaisi. Valtavasti oli tullut peltolieroja tuonne ja rikkaruohot mitä oli eksynyt kasvoi purussa ja oli helppo poistaa. Puru oli alkanut maatumisen, joten jyrsijällä vain maan sekaan. Papula nimi tulee siitä, kun sinne on tulossa papuja ja juureksia tai juurekset ei ole niin varmoja kuin pavut.

Rikkaruohojen poisto
Maanmuokkaus

Keskitytääs nyt tuohon alueeseen 2. kun siitä piti kirjoittaa.

Alueen piti olla sellainen napsimis puutarha. Vähän mauste kasveja vähän mansikkaa, vähän sitä ja vähän tätä. Toki tuohon pieneen alueeseen tulekin vähän, paljon kaikkea. Aluehan ei ole kovin iso leveyttä on parimetriä ja pituutta kuutisenmetriä. En ala nyt listaamaan mitä kaikkea sinne päätyy. Kuukausi postakseen mennessä luulisi olevan valmista, joten silloin tarkemmin mitä päätyi tähän.

Kasvatuslaatikoita suunnittelin tähän, mutta maan muokattavuus tuntui silloin vaikealta, joten jätin ne pois. Useista blogeista olen lukenut nyt syyskylvöstä johon vahvasti olen kallistumassa, jotta keväällä ei olisi tälläistä stressiä saada kaikki maahan.

Onneksi kylväminen on hiljaista puuhaa niin sitä on pystytty tekemään myös öisin, kun on ollut aikaa. Vielä on siis kylvö hiukan vaiheessa ja nimikyltitys pitäisi saada ajantasalle. Tukiakin joillekin hiukan pitää rakennella ja muutenkin paljon tekemistä.

3 kommenttia

  • marketta

    Syyskylvöt ovat hyötytarhurin pelastus! Tänä vuonna meillä ainakin onnistui hienosti tilli, porkkana ja palsternakka syyskylvettynä. Pinaattiakin tuli jonkin verran. Retiisiä myös, mutta sitten kirpat iskivät!

  • Urban Farming

    Syyskylvönä olen laittanut valkosipulien lisäksi porkkanaa. Muista en edes tiennyt. Ehdottomasti pitää laittaa suunnitelmaan tälle syksylle. Lainaamasi jyrsin näyttää jykevälle: mikä merkki se on? Omassani ei ole erikseen vetopyöriä, vaan etenee jyrsinterien voimalla, mikä hankaloittaa uuden maan käyttöönotossa. Eteneminen on hankalaa, kun pitää aina “voittaa” käsittelemättömän maan voima ensin.

    • Isäntä

      Tuokin meni jursinterien voimalla. Ensin tosin pilkoin maata lapiolla jotta uppoaisi pintakasvuston läpi. Yritin samalla kerätä pintakasvuston vanhat juuretkin pois.