Blogi

Kotitarvenautojen kasvatusta ja varauksia otetaan vastaan

Monen monta suuntaa on nyt katseltu, kyselty ja mietitty. Meinasimme jo maidon tuottajaksi ryhtyä mutta se ei ole mahdollista kun haluaa painia ISK Nenosten kanssa.
Esteenä on myös tie. Maitoauto kun huruttelisi tietämme kelistä riippumatta pitäisi siihen tuoda valtavasti maa-ainesta. Tien kunnostukseen uponneita rahoja on maidolla todella hankala saada takaisin.
 
Eläimiä pitäisi lisätä niin paljon, että emme siihen lähde.
Useat ovat huomanneet, että lauma on kasvanut kasvamistaan. Meillä on tällä hetkellä se tilanne, että pari synnyttäjää palaa takaisin omalle tilalleen. Kesän aikana lähtee pari kasvatus sopimuksella ollutta. Huokaisen helpotuksesta ja kaiholla tulemme ikävöimään näitä kaikkia PERSOONIA.

 Tulevaisuus on erilainen mutta samanlainen

Päädyimme kasvattamaan omatarvelehmiä. Pyrimme vastaamaan kunkin tarpeisiin mahdollisimman hyvin. Ensisijainen on tietysti Nenosten säilyminen puhtaana. Sillä käytämme Nenosen sonnia mutta lehmät antavat oman säväyksen, jos sille tarvetta on.

Isk:ta tulee Nenosena ja pelkkänä Isk:na.

Isk

Sitten tulee kolmirotuisia AY/LI ja HOL/LI lehmät, joita astuu Isk sonni.

AY/LI
HOL/LI ja kolmen rodun vasikka.

Tiedostimme missä ollaan hyviä

Ollaan onnistuttu tuurilla saamaan muutama erittäin helppo yksilö kesyyntymään. Joiden kanssa on ollut helppo kesyttää villimpiäkin yksilöitä. Tämä siis etenee vähän lumipallomaisesti eteenpäin.

Haaste on tietysti aina tämä kesytys ja siinä joutuu ajattelemaan paljon. Ei ole yhtä tiettyä kaavaa, jolla menisi homman läpi. Tästä pitkäjänteisestä ajatustyöstä me pidämme. Se luo tietysti rutiineita meille ja eläimille se on todella tärkeätä, mutta ei kuitenkaan saa urautua.

Päätimme pitää homman itselle mielekkäänä ja mielenkiintoisena. Voisimme tietysti myydä vasikoita ja pyörittää lehmiämme aamusta iltaan. Elämässä pitää olla kuitenkin haasteita, joten leikimme tämän nuoruuden ja luovutamme valmiita lypsettäviä.

On joitain yksilöitä, jotka pidämme itsellämme hamaan tappiin. Niillä on kuitenkin täällä omatehtävä.

Mumma on yksi näistä, jotka on ja pysyy. Hän on helppo kaikessa toimii kuin ajatus, jota ei ole ehtinyt edes ajattelemaan. Toisekseen on todella kova tuottamaan maitoa, että vasikat saavat kasvamiseen oikeata lehmän maitoa. Samalla itse pysytään maidossa.

Kasvatusaika

Nopeata tämä homma ei ole. Kun vasikka syntyy, alkaa kasvatus, opettelu, tutustuminen ja kesyyntyminen kaikki tekeminen vaikuttaa onnistumiseen.

Astutamme tämän pienokaisen noin 1 vuoden ja 3 kuukauden iässä. Odotamme 9 kuukautta tulevaa vasikkaa.

Poikii 2 vuoden tietämillä. Lypsylle opetellan kuukausi tai kaksi. Otetaan kaikki ensi potkut vastaan ja luodaan lypsyllä käynnistä hänelle mahdollisimman mukavaa ja miellyttävää. Luodaan rutiini tulla lypsylle.

Harjoitellaan jo pienenä lypsypaikalla seisomista ja käsittelyä.  Aina ei ihan onnistu.

Tämän jälkeen luovutamme lehmän uuteen kotiin ja hänen vasikkansa aloittaa homman alusta.

Ensimmäisiä tulossa myyntiin vuoden vaihteessa

Saattaa tulla muitakin mutta varmasti yksi.

Tulossa myyntiin joulu/tammikuussa ISK ensikko. Poikii marraskuun puolenvälin tienoilla. Vasikka siis jäisi meille mutta lehmän saisi heti lypsettäväksi.
 
Kahdesta syystä emme anna heti poikimisen jälkeen:
1. Ensikosta ei koskaan tiedä miten sen lypsy alkaa sujumaan haluan luovuttaa vain kesyn eläimen.
2. Jos tuleva omistaja haluaa kantavana niin ensimmäinen tärppi on 7 viikkoa poikimisesta. 
 
Olemme ajoissa liikkeellä, koska silloin on talvi. Ei voi vaatia, että kukaan alkaa paikkaa lehmälle silloin tekemään. Tietenkin se myös syö heinää ja heinänteko on vasta edessä, joten voi laskea jo talven kulutukseen.
 
Tarvittaessa tullaan käymään, jos haluaa apua lehmän asuin/lypsy paikan suunnitteluun.
 
Meille saa tulla myös katsomaan kuinka me ollaan toteutettu.
 
Opetamme ja opastamme käsinlypsyyn, jos siihen tuntee tarvetta. Lypsykoneen hankinnassa ja asennuksessa voidaan myös auttaa.
Hinta ei ole “halpa” emme poista pakon edessä, joten olkaa yhteydessä, vaikka facebookin yksityisviestillä.

2 kommenttia

  • Hanna

    No mutta, nenonen mullakin on kotitarvelehmänä. Maailman kiltein sellainen. Nyt se on tiineenä Jaatilan uljas-iikorista, katsotaan mitä sieltä tulee. Puhtaana meinaan tulevat nenoseni pitää. Hauskoja eläimiä.

    • Isäntä

      Nenonen on hieno karja. Ei se kyllä hurjasti tuota mutta säästää monessa muussa asiassa.