Blogi,  Suuntan omavaraisuus kausi 1.

Omavaraistelua 2018 osa 3. Tilanneraportti

Suunnitelma vuodelle 2018:

-Kasvihuone!!!

-Vesiviljely

-Aurinkoenergia

-Kalankasvatus

-Omenapuut

-Maito

-Liha

-Kompostit

-Puutarha kasvit

Nämä on tämän vuoden tavoitteita pääpiirteittäin.

Saavutimme jotain jo viime kuussa. 

Kuukausi on taas mennyt

Siltä se ainakin tuntuu. Mitään konkreettista näytettävää ei ole, vaikka kokoajan tekee jotain.

Säät ovat kivasti lämmenneet ja samalla saadaan puhdasta lunta. Tämä innoitti meidät teurastamaan lampaan jotta kevääksi saadaan lihaa. Nyt on muutama lihan pala ja jauhelihaa pakkasessa. Pääsiäinen sattuu tulemaan sopivasti, kun maisteltiin lampaan lihojen eri kohtia.

Arki kun on täynnä ponnisteluja olla omavarainen ei sitä enää osaa erottaa. 

Salaattia laitettiin nyt tulemaan ruukkuihin, jotta saataisiin kohta omaa salaattia samalla kellotetaan keruu aikaa. Tomaatit on otettu pois lautalta ja laitettu multiin kehitys on hidasta, koska ei ole tarjottu lisälämpöä eikä lisävaloa. Jatkan haaveilua, että jonain kauniina päivänä lähtisin katsomaan varusteita ihan alan liikkeestä mutta…

Porkkanat pitäisi vielä istuttaa siemen tuotantoon. Porkkana on kaksivuotinen kasvi ensimmäisenä vuonna tulee porkkana ja toisena vuonna kukinto ja siemenet. Meillä on hyvin lähtenyt porkkanat jo kasvuun, joten pitäisi laittaa multiin. Haluamme ne omaan erilliseen paikkaan jotta niitä on helppo seurata ja sitten lopuksi kerätä siemenet talteen.

Siemenperunatkin odottaa lumen sulamista pienesti tekisi mieli laittaa ämpäriin ja saada kohta uusia perunoita. Entisessä kodissa on joskus tätä tehty keittiön nurkassa. Se on vain vähän sottaista puuhaa, kun perunat työntää mullat pois kasvaessaan.

Mumman pitäisi saada vasikka tässä kuussa ja se on saanut rintsikat, koska muutama tykkäsi käydä tissejä kokeilemassa josko maitoa jo saisi. En pitänyt ajatuksesta, että ternit menee vääriin suihin. Vasikka tarvitsee tätä vahvaa maitoa saadakseen vastustuskyvyn ja muutenkin elämän alun tärkeitä aineksia.

Imemisen estäjää kokeiltiin noin vuosi sitten huonoin tuloksin. Se ei ollut mielekästä meidän tai eläimen mielestä. Tuli sellainen juoksupyrähdys, että saikin sitten korjailla paikkoja seuraavat kahdeksan tuntia, kun aidat lähti uuteen ulottuvuuteen.

Matokomposti

Se voi hyvin hiukan on laajentunut ja bokashi on multatehdas vaiheessa, joten kevääksi on ravinteikasta multaa tiedossa. Madot on olleet todella tehokkaita ja on heidän tuotoksia siirretty toiseen astiaan. Kerättiin isot madot pois ja jätettiin nyt rauhoittumaan. Välillä vähän kostutetaan tätä lepäämässä olevaa “multaa”.

Puutarha kasvit

Niille on käyty levittämässä tuhkaa hangelle. Tuhka toimii kalkin tavoin kasveille suosittelen viinimarjoille ja omenapuille.

Onhan sitä listaa vähän tehty mitä monivuotisia pitäisi saada vielä hankittua. Hankintaa on lykätty, koska niiden sopiva sijoituspaikka on ollut hakusessa. Tosin se on vieläkin mutta nyt on monivuotiset saaneet ajatuksissa jo oman paikan. Samalla ajatus siirtää vuosittain viljeltävät toiseen paikkaan on vahvistanut päätöstä.

Meillä on tilan vanhaa kantaa viinimarjapensaat ne on jaetu noin neljä vuotta sitten ja tulevana kesänä toivotaan jo jonkin moista satoa. Pensaita oli aluksi viisi ja parhaimmat jaettiin ja niistä saatiin kasvatukseen kolmisenkymmentä taimea, jotka nyt pitäisi alkaa tuottamaan satoa. Tämä on pitkä prosessi tehdä näin mutta jos laskee kaupan hinnan noin 5-7€ taimi on säästöä tullut 150-210€. Joskus voi laskea omalle työlleen näin helposti hinnan aina se ei ole näin helppoa. Prosessit on joskus puuduttavan hitaita tässäkin tapauksessa tiesin, että sato menisi noin 5 vuoden päähän, joten muutama puska jätettiin jakamatta.

Suunnittelua

Sitä on nyt tehty tämä kuukausi. On otettu avuksi ilmakuvat, josta näkee koko tontin ja sen avulla hahmottaa alueiden kokoja hyvin. Näin pystyy suunnittelemaan tulevia toimintoja tontin eri alueille ja samalla varmistua tilan riittävyydestä. Toki on tullut yllätyksenä jotkin kohdat onkin ylhäältä hurjasti suurempia mitä maasta näyttää.

Tietysti tämä kevät on myös suurelta osin budjetin tekoa ja hyödyn laskemista. Tietenkään ei voi laskea omatuotos vastaan kaupan hinta kaikessa. Voi kuitenkin laskea mitkä hankinnat säästävät rahaa onko se kestävä ratkaisu, tuleeko meno toistumaan, huoltokustannukset ja saatu hyöty. Kun nämä ovat tasapainossa voi siirtyä hankintaan. Hankinta sitten jaetaan taas osiin kuinka paljon voi tehdä itse, hankitaanko kokonaisena vai osista keräten. Voiko jonkin osan jättää pois ja hankkia myöhemmin, pystykö laajentamaan, lisäämään, muokkaamaan tarpeen muuttuessa. Materiaali hankinnan suunnittelu ja ennakointi ennen aloittamista.

Vuoden alku lumien sulamiseen saakka on aivotyöskentelyä. 

Ideoita, ajatuksia ja tietoa metsästetään tietysti myös lumien aikaan. Ne ei välttämättä tule samana kesänä toteutukseen mutta joskus tulevaisuudessa jos ovat riittävän hyviä. Tarkoitushan on onnistua ja saada mahdollisimman hyvät tuotot joten jatkuva tiedonkeruu on tärkeä osa elämää. Joskus järkevältä ja hyvältä kuulostava tieto osoittautuu huonoksi tai toimimattomaksi. Tämä opettaa tiettyä kriittisyyttä lähdettä kohtaan.

Suunnittelussa pyritään tänävuonna helppohoitoisuuteen kaikessa. Pyrimme yksinkertaistamaan kaiken niin pitkälle kuin vain pystymme. Hommia on kesällä paljon, joten aikaa ei ole hukattavaksi johonkin nutaamiseen. Kitkeminen pyllypystyssä minimiin tai ainakin niin vähiin, kun se vaan saa. Aitaukset heti keväästä niin valmiiksi, ettei tarvitse kuin eläimet siirtää. Juottoastiat, vesilinjat, hanat, kaikki niin pitkälle valmiiksi kuin vain kevät sallii ja niin aikaisin kuin vain mahdollista. Laitumilla tehtävää hommaa on hurjati muutenkin. Pitää laskea kuinka kauan mikäkin lohko kestää laidunnusta, koska tehdään siirrot ja minne. Eläimet pitää jakaa erillisiin ryhmiin eri käyttötarkoituksen mukaan.

Tämä on osa sarjaa, jota tekee joukko blogeja:

https://mrssinn.blogspot.fi/2018/04/puuhastaltavaa-vuodelle-2018.html

https://olipakerranarki.blogspot.fi/2018/03/omavaraisuuden-kehittaminen-osa-3.html

https://kah-villakoira.blogspot.fi/2018/04/omavaraisuutta-osa-3.html

https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.fi/2018/03/askeleemme-omavaraistelussa-42018.html

https://maa-tuskat.blogspot.fi/2018/04/omavaraisuuden-suunnittelun-kulmakivia.html

https://maatiaiskananen.blogspot.fi/2018/04/askel-askeleelta-kohti-omavaraisuutta.html

https://villavaltaus.blogspot.fi/2018/04/suunnitelmat-etenee.html

https://riippumattomammaksi.blogspot.fi/2018/04/kohti-omavaraisempaa-elamaa-2018.html

http://isontalo.blogspot.fi/2018/04/kylvokautta-odotellessa.html

https://farmertobee.blogspot.fi/2018/04/omavaraistelua-osa-3.html

Seuraava osa tulee 7.5.2018 klo 12:00

3 kommenttia

  • satu

    Meillä on ollut vähän saman tyyppistä mietiskelyä ja kirjoitin siitä omaan tilannekatsaukseen.

    Me siirsimme vanhoja herukoita palstalta pihaan ja muutaman pensaan jaoimme, emme tosin noin rankasti kuin te. Nyt vuorossa olisi herukoiden leikkaus ja jos ensi vuosi olisi niille kunnon satovuosi. Toki mieli tekisi hankkia muutama uusi lajike joukon jatkoksi 😉

  • Annina

    En ole koskaan tajunnutkaan, että tuhkaa voisi levittää jo hangelle. Kiltisti olen aina odotellut lumien sulamista.