Avainsana-arkisto: Kasvihuone

Suuntana omavaraisuus vuoden viimeisen kerran

Tämä kausi on loppumassa. Viime kuussa ei tullut päivitystä raapustettua.

Muistellaan hiukan mistä aloitettiin tänä vuonna jos haluat tavoitteet lukea kokonaisuudessa käy lukemasssa täältä.

Suunnitelma vuodelle 2019:

  1. The Työkalupakki
  2. Kylvö
  3. Erilaisten kasvu paikkojen testaus
  4. Kasvihuoneen laajennus
  5. Vesiviljelyn jatkaminen ja laajennus
  6. Runsas sato
  7. Maakellarin opiskelu, kunnostus ja tuunaus
  8. Säilönnän saloihin perehtyminen
  9. Aurinkosähkön hyödyntäminen ja sen testaus
  10.  Maitohuoneen eristäminen
  11. Lypsypaikalle vihdoinkin lattia jäi jo viime vuodesta roikkumaan
  12. Ullakolle pitäisi tehdä jotain
  13. Parantelua siellä täällä
  14. Aitauksien ja talvi tarhojen parantelua
  15. Yllätykset ja huomiot mitä ei tullut ajatelleeksi
  16. Rakentelua, nikkarointia, korjailua ja puhdetöitä
  17. Polttopuut

Luettelo ei ole aika eikä tärkeys järjestyksessä.

Aloitetaan lista yli viivatuista

Kylvöt tehtiin lämpötilan mukaan keväällä ja olipas haastavaa löytää aikaa juuri silloin kuin maan lämpötila oli oikea. Moneen kertaan uhkailin siirtyväni syyskylvöihin. Unohtui syyskylvö kiireisiin ja lumi on jo maassa.

Ilman lappuja ei tietäisi mitä on kasvamassa.

Erilaisia kasvupaikkoja kokeiltiin ja erilaisia kasvimaan hoitoja. Kesän outojen ilmojen vuoksi tuli harmaita hiuksia ja totesimme jossain vaiheessa, että rikkaruohojen joukossa kasvavat voivat parhaiten. Kasveilla pysyi kosteutta ja rikkaruohot suojasi hallalta. Tämä rikkaruoho pelto ei pääse kuitenkaan jatkoon. Sadon kerääminen oli kuin viidakossa rämpisi ja metsästäisi suurta pientä saalista. Kasteluun kun emme kuivuuden vuoksi lähteneet jotta kaivossa pysyy riittävästi vettä eläimille ja ihmisille. Ajettiin vesirallia siitäkin huolimatta.

Vesiviljely jatkui mutta laajennus jäi pois. Taas varmaa onnistumista ja edelleen hämmästyttää kuinka vähän vettä katoaa järjestelmästä. Tässä on tulevaisuus jos kuivuus alkaa maata enemmänkin riivaamaan.

Maakellari rehellisesti sanoen kopioin kuin apina mitä muut bloggarit tekevät kellareille. En ehtinyt opiskelemaan vaan luin kokemuksia ja toimin kuin ohjeissa oli. Tuunaus jäi myös vajavaiseksi mutta ensivuonna uudestaan.

Säilönnän salat myös hiukan ohkaiseen tietotaitoon jäi itseltä. Oli helpompi ulkoistaa säilöntä äidille. Hän sitten loihti pikkelssiä, puolukkakurpitsahilloa, keitteli omenamehua, taisi sinne kellariin jotain muitakin makuelämyksiä tulla. Puristukseen meni myös osa omenoista ja mehua nyt tuntuu olevan. Puhumattakaan omenahillosta, joka lasketaan kymmenissä kiloissa. Itse keskityin vain makusuolan valmistukseen. Monesti on tullut yrttejä kuivattua mutta sitten se käyttö. Nyt siis jauhoin merisuolan kanssa yrtit, jotta tulee käytettyä, kun on tutummassa muodossa.

Aurinkosähkö toimi kasvihuoneessa hyvin parantelua ja käytön monipuolisuuta lisättävä.

Ullakkoa on eristetty lisää ja lattiaa pyritty nakuttamaan lisää aina, kun ylimääräitä aikaa on.

Parantelua siellä täällä. Viimeksi kun piti kirjoittaa postata kuukausi kuulumisia niin oli keittiön uusiminen päällä. Meillä ei ole ollut “keittiön kaappeja” moneen vuoteen (koskaan kun ollaan täällä asuttu). Tarkoitus oli tehdä keittiön kaapit itse ja puusta. Aika ei vain tuntunut tähän riittävän ikinä. Joten jouduin myöntymään lastulevykaappien käyttöön. Ostimme kaapit käytettynä, koska tuntuu kaappien kierto ja muutos halukkuus olevan ihmisillä niin nopeaa, ettei kappeihin ehdi käytön jälkiä tulla. Syy tähän innostukseen oli, että toinen aikuinen oli lähdössä kuukaudeksi ulkomaan komennukselle ja kotiin jäävälle ei olisi pahitteeksi toimiva keittiö.

Kesän aikana jostain syystä on tullut tehtyä kattoja. Mummolaan tuli maalattua katto (kulkee myös nimellä äidin asuttama torppa en vain tiedä vielä kumpi nimi vakiintuu käyttöön). Papan traileriin tuli laitettua uudet kattopellit. Kävin myös kesällä Orivedellä auttamassa huopakaton tekemisesä, jotta talon isäntä saataisiin pysymään poissa katolta, kun yksin kesää siellä viettää.

Kesällä maalattiin myös mummolan katto. (Äidin torppa.)

Ylläreitä: Kun keittiön kaappeja metsästettiin niin tuli selailtua eri myyntipalstoja netistä. Sieltähän löytyi muutakin tarpeellista jota ei tiennyt tarvitsevansa. Lypsypaikalle on tullut muutama nosto-ovi ostettua, kun Sulo Vileenin tyylillä halvalla sain. Asennus on jopa suoritettu sitä mukaa kun on pihaan tullut.

Suurin yllätys on kuitenkin nyt syksyllä katsoa mennyttä kesää. Keväällä en tiennyt, että kesässä en olisi yhtään kokonaista päivää kotona. Syksyllä sitten jouduinkin olemaan kotona, kun iski rankempi miesflunssa. Henki ei mahtunut oikein kulkemaan, joten avattiin taas lisähapella. Jouduin taas pitämään mukana avaavaa piippua, jotta uskalsin lähteä liikenteeseen. Se oli syksyllä se. Kesällä tosiaan olin jos jonkinmoisessa tapahtumassa, koulussa, rallissa, talkoissa… Näin koin ja hauskaa oli.

Keväällä hommasin polkupyörän. Ihan sellaisen uuden kaupasta, joka maksoi paperirahaa. Tätä keväällä epäili muutama sukulainen ja eipä vaimokaan tästä silloin innoissaan ollut. Nyt voin selkä suorana sanoa, että jos olisin kesän ajot ajanut autolla niin polttoaineeseen olisi mennyt tämän polkupyörän hinta. Nyt on saavutettu kahdentuhannen kilometrin rajapyykki ja vielä tulen sotkemaan eteenpäin, kun ketjua riittää.

Rakentelua ja nikkarointia noo tulihan tuosta edestä purettua portaat ja tehtyä “laituri” tilalle. Ulko-ovi on vaihtoon menossa ja muutenkin keskitytään nyt toimivuuden parantamiseen ja eristämiseen. Luulisi, että pieni talo niin nopeasti se on eristetty. aluksi, kun ei osannut ajatella mitkä kaikki tilat pitäisi olla lämpimiä tai oikestaan kuinka lämpimäksi ne haluaakaan. Eteinen kun on ollut kylmä siis täysin eristämättä. Ajateltiin pitää se puoli lämpimänä tai oikestaan puoli kylmänä, koska siellä ei ole lämmitintä niin lämpiäisi hukkaan menevällä lämmöllä. Ollaan huomattu, ettei se pysy edes hiukan läpimänä jos ovi vuotaa kuin seula ja ikkunoiden vierestä voi katsoa ulos.

Polttopuut meni syksyyn, vaikka piti tehdä keväällä.

Sitten ne miljuunat selitykset miksi ei tehty

The työkalupakki muuntui kasvihuoneen osien suojaksi talveksi, joten työtilat jäi tekemättä.

Kasvihuoneen laajennus alkoi aikamoisella hypyllä, kun pihaan tuli kasvihuoneen osat haettua. Kasaus alkoi venymään, kun osia pitäisi maalata ja vanhoja muoveja poistella. Samalla heräsi paniikki kuinka saan täyden hyödyn kasvihuoneesta ja sitten lämmitys muodon kehittäminen alkoi. Rakennus jäi koska kasvuhuoneen alle pitäisi saada tehtyä lämmitysputkisto ja sitä sun tätä. Varsinkin tätä on suuri kysymysmerkki mitä kaikkea se tarkoittaa.

Runsas sato jäi haaveeksi kaikessa muussa kuin omenoissa. Voi toki olla, että laskeskelin hiukan pieleen kuinka paljon kulutetaan. Vesimeloonit katosi parempiin suihin ennen kuvausta. Porkkanoiden nostossa kävi vähän samalla tavalla, kun muutama kilo katosi yhdessä illassa.

(Tässä kuuluisi olla kuva täysistä vihanneskopista ja kaikki ei edes niihin mahtunut.)

Maitohuoneen eristäminen ollaan selvitty nykyisellä joten kuten talvista. Nyt syksyn pakkasissa muistaa kuinka se vaikuttaa toimintaan. Onhan se kiva kun lypsimet roikkuu keittiössä vai pitäisiköhän tilalle ripustaa joku kauniimpi himmeli?

Lypsypaikalle lattia jäi taas seuraavaan vuoteen mutta hyvä näin, koska lypsypaikka kääntyy toiseen kohtaan toisin päin. Jos nyt olisi löytynyt se oikea paikka niin lattian voi valaa ensivuonna.

Aitauksien ja talvitarhojen parantelua voi varmaan vieläkin tehdä, kun maa on jäässä ja homma hitaampaa kuin kesällä. Voisihan sitä kuvitella, että olisi kannattanut tehdä silloin, kun maa on sula ja pylväät sujahtaa maahan pelkällä ajatuksen voimalla. Siinä oli liian vähän haastetta, joten nyt alkaa olemaan haastetta riittävästi.

Kulunut kausi on ollut…

…täynnä tekemistä. Keväällä toinen päätyi töihin, joten osa ajasta meni töissä. Tilalle annettava aika jäi vähiin. Tekemistä olisi ollut kuitenkin omallakin tilalla. Ei voi ymmärtää kuinka paljon on saatu aikaiseksi, vaikka aikaa on ollut käytettävissä vähemmän.

…erilainen, koska äiti on tullut myös kylälle asuttamaan torppaa. Äidistä on ollut hurjasti apua, vaikka äidin torppa on myös vaatinut oman aikansa.

…kiireinen ja se on näkynyt, ettei blogin päivitykseen ole löytynyt aikaa. Osa syynä on myös se, että menin rakentamaan toimistoni makuuhuoneeseen. Vauva-arjessa koneella istuminen makuuhuoneessa olikin haastavampaa. Olin täysin unohtunut päiväunet ja sen, etten voi kömpiä yöllä kirjoittamaan, kun muut nukkuu. Tähän kun yhdistää yöhön menevät työpäivät niin kone on ollut nukkuvien rakkaiden unien takana täysin motitettuna.

…omanlaisensa. Kesä on ollut kaikilta osin erilainen kuin mikään kesä aikaisemmin. Mikään kesää koskeva päätös ei kuitenkaan kaduta, vaikka nyt tiedämme minkä tekisimmekin toisin.

Tulevaisuus ja ensi vuosi

Tämä postaus on sarjan “viimeinen”. Näyttää siltä, että pientä yhteistyötä on mukana olleiden blogien kanssa loppuvuodesta. Ensi vuodesta on tulossa sarjan kannalta pidempi (ainakin näillä näkymin). Suunnitteilla on, että jo tammikuussa aloitettaisiin uusi kausi. Se olisi jo 3 kausi jotenkin aika huimaa kuinka blogit ovat sitoutuneet tähän sarjaan. Uusia on tullut joka kaudelle mukaan uudistamaan ja piristämään sarjaa mukavasti.

Jos olet bloggari ja yrität pyristellä kohti omavaraisuutta niin ota yhteyttä Tsajut yhteystietojen kautta parhaaksi näkemälläsi tavalla. Pidämme yhteyttä FB:n avulla etupäässä mutta Tsajut pitää myös FB:n ulkopuolella olevat bloggarit ajantasalla. Teemme sarjaa rennolla meiningillä jos haluat lisää tietoa niin rohkeasti yhteyttä Tsajut blogin kautta.

Jos olet lukija ja haluat seurata sarjassa mukana olleita blogeja niin facebookissa on ryhmä nimeltä Omavaraisuus blogeissa, keskustelu.

Yhteistyössä mukana:

Suuntana omavaraisuus sääilmiöt

Olemme tehneet jatkuvaa sarjaa suuntana omavaraisuus nimen alla, jossa seurataan erilaisia blogeja ja niiden edistymistä omavaraistelun saralla. tässä kuussa on aiheena sää ja niiden erilaiset ilmiöt kuinka ne koskettavat juuri kyseisen blogin arkea.

Tämä kesä ei ole ollut se kuumin mutta ehkä muutamaan vuoteen haastavin. Lämpö on puuttunut öistä ja päiväkään ei ole olleet kummoisia. Sadettakaan ei ole ainakaan meillä ollut juurikaan.

Kaivo ei pysy mukana kulutuksessa ja kylmät yöt hidastavat kasvua. Olisi saanut niskalimassa tehdä töitä jos olisi halunnut pysyä normaalissa kasvutahdissa. Päätimme kuintenkin jo alussa, että emme rupea kasteluihin emmekä öisiin suojauksiin jossain vaiheessa tulee se lämpö joka herättää kasvun. Viikko sitä oli mutta riittääkö se siitä ei uskalla vielä arvailla tuleeko sato onnistumaan vai ei.

Kylmyys piinasi myös kasvihuoneen onnistumista ja kasvu oli olematonta mutta siihen loi helpotusta viikon hellejakso joka herätti kasvun joka on jatkunut, vaikka ilmat ovat taas viilenneet.

Tavoitteiden edityminen

Keväällä laitoin tavoite riman mielestäni mahdolliseen korkeuteen mutta alkaa tuntumaan mahdottomalta.
https://www.korkeala.fi/omavaisuus-sarjan-aloitus-vuodelle-2019/

Suunnitelma vuodelle 2019:

  1. The Työkalupakki (kesken)
  2. Kylvö (tehty)
  3. Erilaisten kasvupaikkojen testaus (tehty)
  4. Kasvihuoneen laajennus (suunnitelman muutos tuleekin toinen)
  5. Vesiviljelyn jatkaminen (kyllä) ja laajennus (ei ole tehty ehkä ensivuonna)
  6. Runsas sato (katsotaan syksymmällä)
  7. Maakellarin opiskelu, kunnostus ja tuunaus (unohtunut)
  8. Säilönnän saloihin perehtyminen (vaiheessa)
  9. Aurinkosähkön hyödyntäminen ja sen testaus (paneeli jäi kytkemättä)
  10. Maitohuoneen eristäminen (tehtävä vielä)
  11. Lypsypaikalle vihdoinkin lattia jäi jo viime vuodesta roikkumaan (unen näin)
  12. Ullakolle pitäisi tehdä jotain (puolikas lattia on varmaan jo jotain?)
  13. Parantelua siellä täällä (portaat meni uusiksi)
  14. Aitauksien ja talvitarhojen parantelua (vielä on aikaa)
  15. Yllätykset ja huomiot mitä ei tullut ajatelleeksi (näitä on tullut jonkin verran)
  16. Rakentelua, nikkarointia, korjailua ja puhdetöitä (enemmän kuin luulinkaan)
  17. Polttopuut (vielä tekemättä pitäisi myös liiteri tehdä)

Kohta 4. kasvihuone

Kuut, tähdet, arinko ja pilvet osuivat oikeaan linjaan, kun kasvihuone hyppäsi syliin.

Elettiin päivää nimeltä keskiviikko olin saanut töistä vapaapäivän. Aamu valkeni rattoisasti kahvia siemailen hiukan usvaisessa maisemassa portailla. Oli päivä jolla ei ollut vielä mitään tarkoitusta ilman velvotteita. Rento päivä jatkui veden haulla kaivolle ja muutenkin normaalin leppoisalla puuhastelulla. Internet kuitenkin jostain syystä imaisi minut luokseen iltapäivästä. Näin ilmoituksen kasvihuoneesta eteläisessä suomessa. Pohdin asiaa hetken, pohdin vielä toisen hetken. Itse olen puhelinkammoinen, joten laitoin vaimon soittamaan kasvihuoneesta lisätietoja. Hän lopetti puhelun ja pohdimme muutaman minuutin olisiko se meille sopiva. Sitten pohdimme, koska olisi aikaa lähteä hakemaan. Minulla kun oli nyt vapaata niin päätimme, että lähden hakemaan sitä nyt vaikka tiesimme sinne saapumisen menevän iltaan ja kotiinpaluun seuraavan päivän puolelle.

Kasvihuone on nyt sitten kotona. Se nyt ehkä kuulostaa jotenkin hienolta mutta se on oikeasti vain murto-osa siitä kuinka paljon työtä on vielä edessä. Hiukan jopa pelottaa kuinka paljon vielä on tehtävää. Painottelen nyt sitten sen kanssa kuinka paljon pistän paukkuja tähän, kun olisi muutama muukin tärkeä homma tehtävänä.

Mukana on tietenkin myös muita blogeja käyppäs lukasemassa millainen kuukausi heillä on ollut:

https://farmertobee.blogspot.com/2019/08/saiden-armoilla.html

https://airotulapalla.blogspot.com/2019/08/kohti-omavaraisempaa-elamaa-2019-saasta.html

https://vehkosuo.blogspot.com/2019/08/liika-on-liikaa.html

https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2019/08/omavaraistelevaa-elamaa-osa-7-puuhakas.html

https://varmuusvara.blogspot.com/2019/08/suuntana-omavaraisuus-7.html

https://riippumattomammaksi.blogspot.com/2019/08/projekti-omavaraisempi-elama-2019.html

https://puutarhahetki.blogspot.com/2019/08/unelmana-omavaraisempi-elama-sadeveden.html

https://www.harmaatorppa.fi/2019/08/omavaraisuutta-vuonna-2019-osa-7.html

https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2019/08/saan-vaikutus-hyotytarhaan-omavaraisuus.html

https://www.omavarainen.fi/l/luonnonarmosta

https://tsajut.fi/?p=927

https://pienenpienifarmi.com/2019/08/04/suuntanaomavaraisuus-saa-ja-vesi/


https://iso-orvokkiniitty.fi/blog/kesan-saavutuksia-ja-syksyn-suunnitelmia/

Kevään kylvöt jatkuu

Olen vieläkin hiukan ajoissa oman ilmaston kannalta. Pelaan kuitenkin varman päälle ja toivon kevään tulevan normaalissa aikataulussa. Nyt on suurinpiirtein oikea aika kylvää tomaatit. Viime vuonna kasvihuone projektin tiimellyksessä taisin mainita, että alle kymmenen tomaattia riittää meidän perheelle. Nyt sitten muutamaa eri lajiketta, kun testailen niin taisi unohtua nuo sanat. Meillä on nyt sitten kuusi tomaatti lajiketta kylvettynä ja jokaista parikymmentä eli tomaatteja olisi nyt tulossa 116 taimea. Toki nyt on myös sadolle maakellari, joten näitä tullaan säilömään jollain tavalla joka ei ole vielä ihan varmaa.

Kuivat plugit tomaattien kylvön jälkeen.

Tomaatteina

  • Tomato Renet
  • Tomato Ukrainskyy
  • Cherry Tomato Karamel Krasnaya
  • Tomato Radana
  • Tomato Sweet Million
  • Tomato Solanum Lycopersicon
6 viikkoinen Tomato Ukrainskyy Hihant vasemmalla ja Tomato Renet oikealla.

Samalla nyt laitettiin sitten aluille brysselin kaali eli ruusukaali, jäävuorisalaatti, keräkaali, keräsalaatti, kukkakaali, juuripersilja, punasipuli, basilika, sipuli ja purjo. Näissä nyt hillitsin itseni ja laitoin vasta kymmenkunta per lajike. (Pahoittelen jos joku nimi on hiukan väärin. Kasvien kanssa, kun käytän latinaa ja englantia niin käännös on vapaa muotoinen.)

Käytämme easy plugeja, koska ollaan huomattu niiden toimivan meillä parhaiten ja “laiskan miehen” kylvämistä. Ei tarvitse myöhemmin sitten koulia, kun on jo laitettu yksittäin. Samalla jos joku jää itämättä on helppo pistää uusi siemen tilalle. Hukkaa tulee siis todella vähän ja potit on uusio käytettävissä. Samaa multaa voi ostaa säkki tavarana myöhemmin. Tämä on myös vesiviljelyssä todella hyvin toimiva muoto, koska taimi on melkeimpä kokonaan sitonut mullan juurillaan, kun siirretään vesiviljelyyn. Jos ajoitus osuu kohdilleen niin tomaatit siirtyy tästä suoraan lopulliseen kasvualustaan. Aikaisemmin laitetut tomaatit jouduttiin laittamaan isompaan ruukkuun, joten ne ei päädy vesiviljelyyn.

Tämän vuoden paras löytö oli kylvökone, jolla pytyy tähän tarkkaan kylvöön. Laite on uskomattoman yksinkerteinen mutta niin ihanan helppo käyttää. Ylimääräiset siemet on myös helppo palauttaa takaisin omaan pussiin. Hukkaan ei mene siis yhtään siementä, joka on huippua. Pienellä nokan koputuksella saa siemeniä nokkaan ja tikulla laitettua oiken määrän oikeaan paikkaan. Osa siemenistä, kun vaatii painamista niin sekin onnistuu tikulla. Vielä jos hiukan hankaa villapaitaan niin saa tikun sähköiseksi ja siemenet saa tarttumaan tikkuun jos ei halua nokan avulla toimia. Tikku toimii myös hyvänä työkaluna, kun pluggeja otetaan pois, koska plugin pohjassa on saman kokoinen reikä josta voi vähän tökätä.

Kylvökone työssänsä.

Kaiken kaikkiaan meillä on nyt noita plugeja 900 taimen kasvatukseen ja ne kaikki tulee käyttöön jossain vaiheessa. Tietenkin pitäisi olla enemmän mutta seuraavan kerran lisää ostetaan ensi keväänä. Ovat kuitenkin aika arvokkaita hankkia, vaikka ovat mielestäni ihan huippu hyviä. Uskon nykyisten täyttyvän kevään aikana kolmesti ainakin. Näin ehkä maltan odottaa, että edelliset on kasvanut riittävästi, eikä kaikki kypsy samaan aikaan.

Ensimmäinen paprikan kylvö ei onnistunut. Itävyys oli huonolla tasolla eli yksi kymmenestä lähti kasvuun ja ne on kylvetty uudestaan ja taas odotetaan tuloksia. Itse tykkään nähdä juurikin tämän, että kuinka monta siementä tuo tulosta. Olen jotenkin neuroottinen laskemaan tuottavuuden tulosta. Kun jokainen siemen on kylvetty yksittäin, on helppo seurata ja tukea mun neuroottista seuranta intoa

Bell Pepper Raduzhnyye Kolokola ilmeisesti ei tykkää, että se tökätään paakun sisään. Kun vain yksi innostui kasvamaan jota ei ollut tökätty sisään. Oik. 6 viikkoa ja Vas. 2 viikkoa.

Kasvihuoneessa tämä neroottisuus saa uuden muodon ja se on lannoitus. Käytän kolmea lannoitetta joita annan kerran viikossa jokaista ja vaikka järjestelmä on vesi määrältään todellakin valtaisa. (Tuleva ainakin.) Kierrätämme siis muutamaa tuhatta litraa järjestelmässä. Siitäkin huolimatta lannoitus on ml tarkkaa ja tietenkin tunnin tarkkuudella. Suunnitelmat on siis jo aloitettu senkin osalta, vaikka vielä on lunta metsän reunassa 78cm.