-
Maaseudun Tulevaisuus kävi kylässä
Joulukuisena aamuna odottelimme Maaseudun Tulevaisuuden toimittaja Tuulikki Viilo ja kuvaaja Sanne Katainen. Naureskelimme jo aamusta, että kuinka paljon he ovat myöhässä tai minne eksyvät. Meille kun ei ole kukaan osannut ensimmäisellä yrittämällä joko oikeaan aikaan tai eksymättä. Ei kauaa tarvinnut arpoa kumpi tapahtuisi, kun tuli viesti olemme myöhässä anteeksi. Tiedän, että tämä on vieraasta varmasti kiusallista myöntää olevansa myöhässä mutta meille se on normaalia. Aikaa oli varattu koko päivä, kun sai samalla hoitaa normaalia arjen toimintaa. Aikataulu ei siis kokenut merkittävää kolausta pienestä myöhästymisestä. Olkaa hyvät nyt pääsette lukemaan jutun Mitäs piditte?
-
Maksalaatikko
400g jauhettuamaksaa1 1/2 dl riisiä3dl vettä8-10 dl maitoa1 1/2 siirappiamaustemitallinen meiramia1 1/2 dl rusinoita Kiehauta riisi vedessä jossa on hiukan suolaa, lisää maitoa ja keitä veteläksipuuroksi joka saa jäähtyä. Sekoita hyvin kaikki ainekset ja mausta seos. Kaada seos voideltuun tulenkestävään vuokaan. Paista laatikko kauniin väriseksi ja sopivan kiinteäksi hyvässä uunilämpötilassa (250° , noin 45 min). Tarjoa maksalaatikko kuumana kirkkaan voisulan kanssa sekä lisäksi kylmiä hapaskoja, raakoina survottuja puolukoita joihin voi lisätä raakana raastettua hapahkoa omenaa.
-
Jauhemaksapihvit
1/2 kg perunoita1/2 kg jauhettua maksaa1 sipuli80g voita1dl kermaasuolaavalkopippuria Kuori perunat ja raasta ne hienoksi suoraan maksan sekaan kulhoon. Kuori sipuli ja raasta se muiden aineiden päälle. Sulata voi. Pane se sitten sivuun jäähtymään. Mausta taikina, sekoita hyvin, lisää sulatettu voi ja sekoita tasaiseksi seokseksi. Kuumenna ohukaispannu tai tavallinen paistinpannu. Paista taikinasta miedolla lämmöllä maksaohukaisia eli pihvejä tavallisten ohukaisten tapaan. Paistamiseen ei tarvitse enää käyttää rasvaa, koska sitä on jo riittävästi taikinan joukossa. Pane vuokaan ruskistuneet pihvit ja kaada vuoan pohjalle tilkkanen kermaa tai pannun huuhdeliemi, jolloin saat kastikkeen pihvien kanssa tarjottavaksi. Jos käytät huuhteluun viiniä, saat kastikkeeseen pikantin maun. Tärkeitä huomioita: Oikeasti ohukaisen ohuita, jotta peruna ja maksa kypsyy.…