Metsälaitumen ihana keväinen avaus

Kevät mitä ihaninta aikaa. Saa nauttia kuinka kaikki herää taas eloon ja eläimetkin pääsevät isommalle alueelle. Alue on ollut koko ajan heidän käytössä mutta lumi on pitänyt heidät pienemmällä alueella.

Se kun iltalypsyn alussa huomaat, että porukka on innoissaan löytänyt uuden alueen ja hyppivät innoissaan pitkin taimikkoa. Se on jotain niin vilpitöntä riemua mitä harvoin pääsee todistamaan.

Iltalypsy ohi ja päätät ottaa aikaa seurataksesi tätä ihanaa riemua. Ei aikaakaan kun tajuat, että näet vain ne jotka kävi lypsyllä. Mitä hittoa ne on menneet vielä pidemmälle.

Enää ei nautikkaan tästä riemun hetkestä vaan tulee huoli. Niin ne aitalangat… Ei niitä nyt kukaan ole vielä käynyt tarkistamassa. Ne on varmasti lumen painosta maassa ja eihän nuo intoilijat niitä huomaa.

Tutkimusmatkailijan asenne

Sitä todella tarvitaan, kun pukee pilkkihaalarit päälle ja lapion heittää olalle. Siellä on lunta mutta kuinka paljon. Lahkeita saappaiden sisäpuolelle ja ulkopuolelle, jotta saapas ei haukkaa lunta kenkään.

Kyllä sitä lunta riittääkin ihan omiksi tarpeiksi. Ensimmäiset metrit menee motivaatiota hakiessa. Tiedossa on siis lähes kaksi kilometriä kahlaamista ja lapiointia.

Muistelen kuinka lääkäri kysyi käytkö kuntoilemassa vaikka kuntosalilla? Onko tämä nyt sitten se sellainen stepperi treeni. Aloitetaan ensin kevyesti tasaiselta ja laskeudutaan sitten satametriä alaspäin, tasaista ja taas muutama sata metriä ylöspäin.

Ylöspäin kavutessa saan myös kannustus joukkoja uurastuksen laidalle. Ne kulkivat vain alueita, joissa ei ollut lunta ja tuntui ihmettelevän miksi minä rämmin umpihangessa, kun vieressä on vihreitä mättäitä.

Manaan itseäni, kun olen mennyt tekemään langalle kunnon väylän, jotta tarkistus olisi helpompaa. Nyt tuntuu, että urallani on kaikki pöheikön lumet.