Kaivelin tuolla luonnoksia ja havahduin. Olen totaallisen unohtanut osan mitä olen viime kesänä istuttanut. Niin hyvin olen osannut nollata pääni, että olen unohtanut kirsikoiden olemassaolon. Olen oikeasti aika järkyttynyt.
Tämän kaiken hämmennyksen keskeytti nykyhetkinen arki. Ei paljoa enää haitannut kuinka paljon olen unohtanut kesän tapahtumia. Piti kääriä hihat ja lähteä ihmettelemään minkä takia pumppu ei nosta vettä. Pumpun kanssa on ollut vähän temppuilua näiden sähkökatkojen kanssa kun olemme unohtaneet sulkea lehmiltä veden. Nehän ei ymmärrä, että sähkökatkon aikana ei saisi kuppia käyttää. Heidän juominen vie pumpulta paineen ja kun sähköt palaa pitää se ilmata uudestaan. Nyt ei ollut sähkökatkoa ollut sitten eilisen. Vesi kulki aamulla kaikkialle minne pitikin. Kunnes päätti olla kulkematta. Vaimo tuskaili pumpun kanssa saunalla jossa pumppu on.
Olin autuaan tietämätön koska kahlasin luonnoksia läpi jos vaikka löytäisin sellaisen luonnoksen, jonka tekisin loppuun. Tuskailin myös sitä, että olen mennyt päivittämään tämän blogin uuteen versioon jossain mielen häiriössä. Tuntuu ihan oudolta kun kaikki kontrolli näppäimet on hiukan hukassa.
Minut siis herätettiin haaveilustani tähän arkeen. Menin pumppua katsomaan ja leikin sen kanssa täysin tuloksetonta toimintaa. Kaivo on hangen sisällä hyvin suojassa pakkasilta ja sitä ei ole avattu koko talvena. Nyt joudun sen tekemään. Laahustan hitaasti lapion luokse ja epäilen joutuvani taas sanomaan ikäviä uutisia. Laahustan lapion kanssa kohti kaivoa ja edelleen pohdin haluanko kaivaa kaivonkannen esiin vai jättää huonot uutiset syvälle lumen alle. Tieto luo tuskaa ja epätietoisuus kaihertaa syvemmälle. Tartun kaikista epäilyistäni ja vastahankaisuudesta huolimatta lapioon ja postan lumet. Pohdin vielä hetken haluanko avata todetakseni kaivon olevan tyhjä. Epämiellyttävässä mielentilassa avaan kannen ja pääsen toteamaan kaivon olevan todellakin tyhjä.
Tuijotan tyhjää kaivoa. Aloitan mielessäni hurjan aivotyöskentelyn. Nyt on ehkä jopa +1 aste lämmintä, joten on mahdollista, että lumet sulaisi hiukan ja sulamisvedet päätyisi maahan, josta ne päätyisi kaivoon. Kaivonkaan ei pitäisi nyt jäätyä vaikka jättäisin lumet pois kannelta, joten voisin seurata tuleeko kaivoon vettä. Pohdin myös kuinka pitkä aika on kun ollaan päästy ilman huolta vedestä. Kaivonkansi on avattu viimeksi marraskuun alussa. Olemme selvinneet kolme kuukautta kaivomme vedellä. Sitä on tullut jostain kylminäkin kuukausina eli pohjavedet ovat sulat. Pohdin onko ne loppu vai mikä ajoi meidät tähän tilanteeseen. Monessakaan paikassa ei tulisi edes mieleen, että ne olisi kokonaan loppuneet mutta kun asutaan 200+ metriä merenpinnan yläpuolella. Mahdollisuus, että mäkemme huippu kuivuu on mahdollista. Ilmeisesti kaivomme alla on jonkin sortinen kalliomalja johon vesi kerääntyy. Mahdollista on myös, että kalloin paineen avulla vesi nousee tänne ylös mutta tutkimattomat ovat vetemme tiet. Kummastakaan teoriasta ei ole fakta tietoa tiedämme vain, että jotenkin kummallisesti mäelle nousee vesi ja jopa joissain kohti ihan maan pinnalle asti.
Keskustelimme aamun veden käytöstä ja mitä kaikkia toimintoja on aamussa tehty. Päädymme aivan hurjaan lukuun mitä ammulla on käytetty vettä. Yleensä kulutus jakautuu päivän mittaan eri ajankohdille. Tänä aamuna oli iskenyt akuutti vesien täyttämisen into vaimoon. Illalla ei ollut täytetty lypsyhuoneen pataa, joten oli täyttänyt sen. Samaan syssyyn oli pistänyt lampaille ja vasikoille vesiä useamman santsauksen. Kun tämä veden käyttö ei vielä riittänyt niin oli pistänyt pesukoneen päälle. Nopeasti laskien pääsimme muutaman tunnin sisällä 200 litran veden juoksutukseen + lehmien ja hiehojen automaattikupit. Syy löytyi käyttötapamme muutoksesta. Kaivo ei vain pysynyt tälläisen runsaan veden käytön mukana. Normaalisti aamussa menee puolet jos sitäkään tuosta määrästä ja seuraavan kerran otetaan iltapäivällä ja illalla täytetään pata.
Pohdin kuinka tämä elämä on opettavaista. Kun luulet jostain jotain tietävän huomaat hetken päästä, että enemmän on opittavaa ja opeteltavaa.
Olin siis jo niin varma, että tarina on täysin valmis. Päätin viedä koiran ulos ja palata sitten lukemaan kertaalleen läpi ja julkaisemaan. Näin siis luulin. Koira ulos ja katse laitumelle on siellä yksi nauta, joka huutelee. Siis yksi, yksinäinen. Missäs ne muut on kun ei edes vastaus huutoa kuulu tälle yksinäiselle. Pieni lumen tutkailu ja toteamus tietä pitkin lähtee jäljet kohti isoa tietä. No hyppäsin autoon ja puhelin kouraan. Soitin vaimolle koira on pihalla ota sisälle kun lehmät on lähtenyt jonnekkin. Oli varmasti mieluisa herätys lapsen nukuttajalle, joka oli nukahtanut myös itse. Pääsin naapuriin, jonka pihalla nautamme oli. Onneksi tiellä ei ollut ilmeisesti liikennettä silloin kun lauma sitä käytti. Tämä kotiin tulo otti aluksi suunnan väärään suuntaan ja käytiin ottamassa vauhtia seuraavasta auratusta pihasta jonne oli kilometrin matka. Onneksi oli ottanut auton jonka meinasin jättää naapurin pihaan. Tämä meni yllättävä hyvin. Naapuri oli hätistänyt vieraansa estämään lauman kääntymisen takaisin heille ja oli itse meidän risteyksessä kääntämässä laumaa meidän tielle. Auto jäi risteykseen hidastamaan laumaa jos se vaikka kääntyisi takaisin. Tulihan siinä päiväkävely tehtyä. (Oli siinä muutama mutka enemmän mutta…) Ihan vaan pipossa, hupparissa ja löhöily verkkareissa. Koskakohan oppii, että kun eläimiä lähtee hakemaan niin ei ole niin hoppu, ettei ehtisi pukemaan oikein. En usko, että juurikaan mikään olisi tilanteessa muutunut jos olisin käynyt vetäsemässä haalarin niskaan ja hanskat käteen.
Palasin takaisin ilmaamaan pumppua jos vaikka saisi näille karkureille vettä. Palkitsin heidät vielä tästä hommasta touhu paalilla. Vietiin siis paali pellolle, jonka kanssa saa painia ilman ruokintahäkin rajoituksia saa vetää, nyhtää ja hyppiä päälle.
Testailin samalla uusi ominaisuuksia. Jos vaikka pomppivan ajatuksenkulun ja paikkojen muutoksen tekisi värikoodeilla. Pysyitkö paremmin mukana?
