Blogi

Suuntana omavaraisuus -23 Huussi ja vesi

Tämä on yhteiskirjoitus ja lopusta löytyy suorat linkit mukana oleviin blogeihin. Ylläpitävänä voimana pyörii Satu tsajut.fi blogista ja apuna Heikki korkeala.fi blogin takaa.

Huussi

Aihe pisti hiukan hymyilyttämään, koska viime vuonna tuli oltua mukana huussi hankkeissa.

Mennään kuitenkin ensin meidän huussiin. Meillä oli alkujaan maapohjainen huussi, jonka takana kasvoi viinimarjapensaita, tomaatteja, kurpitsoja ja mitä nyt ihminen siemenineen syö. Tämä poistettiin jokunen vuosi sitten perinteisin menoin polttamalla. Aikoinaan se rajasi pihan eli huussin takana oli vain rytöä, nyt piha-alue on vallannut huussin taustan, joten vanha huussi seisoisi keskellä pihaa. Nykyään meillä on jyrsijävarma huussi muovisine astioineen. Tämä versio on vähän sellainen kesäversio tai lämmitettävän tilan huussi. Toimii toki myös kylmässä säilytys astiana mutta mitään sille ulosteelle ei tapahdu, joten joudumme erikseen kompostoimaan tämän käymäläjätteen. Kompostoimme käymälä jätteen eläinten ulosteen kanssa samaa, lisäämme heinää ja kompostiastian tyhjennys talvisin menee samaan. Pyrimme laittamaan tähän kompostiin pohjalle turvetta sitomaan nesteitä purua emme käytä koska sen maatuminen menee pidempi aika. Turve taas ei vaadi enää maatumista vaan on valmista maahan lisättävää sellaisenaan.

Ihmislanta kompostia vältetään syötävillä kasveilla tai saisi olla parivuotta kasalla ennen käyttöä. Me olemme päätyneet käyttämään sitä uusilla alueilla tai heinällä olevilla alueilla. On myös tehty komposti aumoja, jotka on sitten hautumassa aumana parivuotta. Aumat on tehty heinäpellon reunoille ojattomille sivuille, jotta mahdolliset valuvat ravinteet saataisiin hyötykäyttöön. Kalkkia laitetaan reilusti auman alueelle ennen aumausta ja jos unohtuu niin sekoitetaan joukkoon.

Vesi

Meillä on perus rengas kaivo ja monet pumput tuhottu. Nyt ensimmäistä kertaa meillä on uppopumppu joka on ihan luksusta. Pumput on ennen sijainnut saunassa tai saunan eteisessä ja se meteli kun ne lähtee päälle. Ei siinä paljoa puhuta ja nautita luonnon helmasta kun pumppu korisee nurkassa. Meillä on hyvä vesi mutta käytämme aktiivihiilisuodatinta kaikesta huolimatta. Olen myös pohtinut ihan kiintoainessuodatinta ennen aktiivihiilisuodatinta, koska edellisillä pumpuilla tuli välillä hiekkaa suodattimeen. Tuotto on todella hyvä ja ilmeisesti kaivomme on kallio kupissa mitä tuota nyt on seurattu. Pystymme täyttämään kaivoa vaikka ajettu vesihän ei kaivossa pysy. Meillä siinä kokoajan on tuottoa mutta kun oli isompia janoisempia nautoja niin tuotto jäi ajoittain jälkeen. On toki pohdittu myös “varalähteestä” putkia ihan jokapäiväiseen käyttöön.

Huusseja Kylälle

Tosiaan viime vuonna Nyrölän kyläyhdistys RY lisäsi kylällemme yleisiä huusseja. Kylällämme on luontopolku jossa oli kaksi huussia ja lisäsimme sinne yhden. Uimarannalle tuli hankkeen mukana yksi huussi. Nyrölätalon kentän viereen saimme yhden huussin Nyrölätalon navettaan.

Huussi luontopolun parkkipaikalle

Näihin tuli kaksi erilaista huusi ratkaisua luotopolun parkkipaikalle tuli kompostoiva yksi säiliöinen sievä Biolanin pönttö. Lattiaan tehtiin reikä ja tyhjennys takakautta rinne auttoi tämän systeemin onnistumisessa.

Tämä rakentaminen oli todella nopeata, joten kaksi rakennusta tupsahti yhdessä päivässä kylälle lisää.

Huussin nosto uimarannan parkkipaikalle
Huussin tarkistusta uimarannan parkkipaikalla
Huussi uimarannan parkkipaikka isoin säiliö.

Uimarannalle valikoitui pyöritettävä nelilokeroinen huussi Ekolet ulko vu. Täällä haluttiin, että tyhjennettävä tuote olisi mahdollisimman valmista ja säiliö riittäisi isommallekin kävijämäärälle. Rakennus kun piti olla isompi hankerahalla kun tehdään niin hankkeen vaatimustasona oli esteettömyys. Tämä mahdollisti isomman huussi astian asentamisen. Samalla saatiin istuimesta vakaampi nousta omin avuin tai avustettuna asioilleen.

Nyölätalolle tuli Biolanin huussi ja se on myös takaa tyhjennettävä tilasta pääsi kätevästi vanhaan lantalaan, joka ei ole ollut siinä käytössä ehkä koskaan.

Nyölätalon tunnelmallinen navetta huussi

Huussi tosiaan saatiin tuohon ihan rakennuksen nurkalla olevaan tilaan ja tuolla päädyssä olevista ovista pääsee huussin tyhjentämään. Talon omistajat Minna ja Eki tekivät täällä tapahtuneet muutostyöt ja hienohan siitä totta kai tuli. Jos sattuu liikkumaan näillä nurkilla niin saattaa olla ihan istunnon arvoinen pysähdys.

Eteneminen tai kuulumiset

Kevät porskuttaa vaikka hankia nietoksia on vielä reilusti yli puolimetriä. Syntymä on tietenkin nyt läsnä kaikkine ihmeineen.

Aprilli päivän ihme

Tavallistakin tavallisempi lauantai alkaa tietenkin sillä, että aprilli aamuna on vasikka hangella.

Aamu alkoi aika normaalisti aamupalaa ja sen semmoista. Olin sen jälkeen lähdössä hakemaan konetta naapurikylästä kun pitäisi pääsiäiskokolle paikka tehdä. Emäntä tuttuun tapaansa lähti samalla oven avauksella eläinten aamutoimille ja hihkaisi ennen kun pääsin autoon, että kenenkäs se tuo tuolla on. Jotenkin automaatiolla tokaisin, että Pisaman vasuhan se siellä on. Tätä ei tietenkään voitu heti myöntää vaan käytiin nopeasti kaikkien pyllyt ja utareet läpi ja Pisaman se oli. Pisama on mun suosikki vaikka ei kai suosikkeja saisi olla mutta sillä on mun kanssa sama musiikkimaku ja muutenkin ajatukset menee yksiin. Lypsyssä ehti olla pieni tauko kun emäntä kävi koululla. Lypsyjen ilmeisesti piti olla vielä hetki tauolla kun emäntä meinasi pitää koululta vain pari viikkoa huilia.

Sonni sieltä tosiaan tuli ja kaunishan se on kuin sonni pienenä.

Kyllä se vaan opn myönnettävä, että kyllä noissa on aina oma hommansa. Varsinkin tämän kaiken käynnistämiseen menee oma aikansa ja tietynlainen sekamelska kuinka sitä kaikki taas toimikaan. Varsinkin nyt kun on hiukan muokattu asioita, jotta päästäisiin hoitaja ystävällisempään ratkaisuun. Hankimme siirtoaitoja ja portteja tuossa hetki sitten, jotta isojen eläinten käsittely muuttuisi turvallisemmaksi. Tähän mennessä olemme olleet tähän muutokseen tyytyväisiä. Kuten monet sanoo olisi vain pitänyt tehdä aikaisemmin.

Niin ja lampaita tuli lisää. Tämä ehkä jakaa perheessämme mielipiteitä. Tietyllä tavalla en lampaisiin haluaisi enää panostaa vaan juurikin nuihin isompiin eläimiin vaikka Pisama on melkein lampaan kokoinen. Toisaalta nyt on lampaiden kysyntä kasvanut hiukan täytyy pohtia onko meillä tarvetta vastata siihen nousuun.

Mahtavaa huhtikuun alkua kaikille instaa varmaan tullaan nyt päivittelemään jonkun verran. Juonipaljastuksena saattaa sisältää sonni vasikkaa…

Käykääs vielä lukemassa kuinka muilla on kevät lähtenyt rullailemaan.

Huhtikuu

Vesi vanhin voitehista, kuukauden aiheena on kestävän kehityksen innoittamana puhdas vesi ja sanitaatio.

Kasvuvyöhyke 1

Jovela https://www.omavarainen.fi/l/huhtikuu2023/

Kakskulma https://kakskulma.com/sadevesitynnyri-puutarhaan

Maijalassa https://www.maijalassa.com/vetta/

Apilankukka https://apilankukka.fi/vesi

Kasvuvyöhyke 2

Päiväpesän elämää https://paivanpesanelamaa.blogspot.com/2023/04/suuntanaomavaraisuus-huhtikuu-2023.html

Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2023/04/puutarhan-kasteluvesi-omavaraisuus.html

Oma tupa ja tontti https://omatupajatontti.blogspot.com/2023/04/merkkeja-kevaasta.html

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus-2023-osa-4/

Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2023/04/suuntana-omavaraisuus-2023-osa-4.html

Harmaa torppa https://www.harmaatorppa.fi/2023/04/puhdasta-vetta-ja-puhdasta-lannoitetta.html

Finland urban farming https://finlandurbanfarming.blogspot.com/2023/04/miten-autan-kestavaa-kehitysta.html

Evil dressmaker http://www.evildressmaker.com/?p=17188

Villa Varmo https://www.villavarmo.com/post/kohti-omavaraisempaa-el%C3%A4m%C3%A4%C3%A4-vesi-ja-huussi

Caramellia https://caramellia.fi/huhtikuu2023

Kasvuvyöhyke 4

Puutarhahetki https://puutarhahetki.blogspot.com/2023/04/unelmana-omavaraisempi-elama-sadeveden.html

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo https://korpitalo.wordpress.com/2023/04/03/huhtikuu-23-vesi

6 kommenttia

  • FinlandUrbanFarming

    Mielenkiintoista kuulla, miten nuo eri valmistajien kompostivessat eroavat käytössä. Kaikki varmastikin toimivat, mutta erojakin todennäköisesti löytyy käytännöllisyydessä, kompostoitumisen nopeudessa jne.

    • Isäntä

      Meillä on kahden eri valmistajan huusseja jo luontopolulla. Niitä on hankala verrata toisiinsa kun ovat erilaisella käyttöasteella. Pääsääntöisesti lämpökomposti pohjaiset huussit on toiminut meillä hyvin.

  • Harmaan torpan emäntä

    Uteliaana kysyisin, että onkos kylällä käyttökohde esimerkiksi tuolle uimapaikan valmiimmalle kompostointituotteelle? Meilläkin on kylällä kaksi yleistä huussia, mutta en tiedä, että jätöstä hyötykäytettäisiin edelleen.

    • Isäntä

      Tämä on hyvä kysymys. Valitettavasti huussin tuotokset ovat sen verran erikoisia, että vierasesineiden poistoon menee tovi. Huussin kompostin kemikaali kuormaa ei pystytä todentamaan tai sen puhtautta niin olemme saaneet erään metsän lannoitus kohteeksi johon jätökset haudataan. Tällä alueella ei ole metsä marjoja, joten näin on varmistettu, että mahdolliset kemikaalit ei pääse kiertoon vahingossa.

    • Isäntä

      Ollaan pohdittu kylällä huussi juoksua tai huussi lenkkiä. Jos näille nurkille eksytte voin tulla huussi oppaaksi huussi kierrokselle. Kesäkuun alussa on hyvä tulla meidän kylään kun on pönttötalkoot. Samalla uusia asuntoja nousee nopeammin kuin kaupungissa.