Aihearkisto: Blogi

Ihmisen ja eläimen rinnakkaiselo

Eläimen ja ihmisen rinnakkaiselo. Se on monelle hämärtynyt syynä näkisin olevan inhimillistämisen. Pohdin nyt omaa suhtautumistani eläimiin, joita meillä on.

En kuitenkaan mene säädettyihin elinolosuhteisiin ja pykälä viidakkoon.

Eläimet ovat tunteellisia ja tunteita herättäviä. Jokaisen mielestä se vastasyntynyt eläin on lutunen ja Super söpö. Niin on tarkoitettu, se herättää emossa ja ihmisessä hoivavietin. Mihin pitäisi sitten vetää se raja hoitaako emo vai ihminen? Aina etusijalla on emo. Ihmisen pitää olla kuitenkin hereillä seuratessaan tätä hienoa tapahtumaa. Voi olla, että jalostuksen ja muiden luonnon oikkujen takia vuonue on suurempi mitä emo pystyy hoitamaan. Tällöin ihmisen pitää auttaa. Meillä otetaan tällöin heikoimmat ihmisen hoiviin teemmeköhän oikein siitä en ole täysin varma.

Kuinka sitten eläimiä pitäisi kohdella, jotta ei liikaa inhimillistä?

 

Itse olen pitänyt ajatuksena, ettei ne ole minun vauvoja, ne eivät ole minulle mitään sukua. Jos pitäisi verrata niitä johonkin ihmismaailmassa, vertaisin niitä työkavereihin. Kummatkin elävät omaa elämäänsä omina yksilöinä omine ajatuksineen voimme kuitenkin oppia toisiltamme. Meillä on omat perheet siis omat laumamme, joihin me kulumme. Ihminen ei kuulu minkään eläimen laumaan minkäänlaisena osana. Emme ole eläimen yläpuolella lauma hierarkiassa. Laumamme on eläimen yläpuolella. Eläin hyötyy käytöksestämme ja me niistä. Elämme rinnakkain mutta omissa laumoissa.

Lypsyllä heränneitä huomioita.

Miksi lehmä tulee minua vastaan, kun on lypsyn aika? Ei se ei ole tissien pakotus. Olen opettanut, että kun mennään lypsylle saadaan normaalia ruokaa maittavampaa apetta. Ajattelen tämän vaihtokauppana minä otan maitoa ja annan lehmälle jotain, josta se tykkää palkaksi. Nopeasti lehmä oppii lukemaan milloin on herkku aika. Tulen ulos lypsykipon kanssa ja hetkenpäästä rapisee herkkupussi, joten lehmä lukee nämä pienet äänet ja eleet. Takaisin viennin pitää olla rauhallinen ja miellyttävä lehmälle, koska se jää sille mieleen.

En ole varma oppivatko ne kellon vain lukeeko ne ihmisen tekemisistä mitä tulee tapahtumaan jos se toistuu rutiinin omaisesti.

Miksi lammas seuraa paimenta?

Ne ovat oppineet, että kun ihminen liikuttaa niitä johonkin on siellä parempaa ruokaa. Aina ei siis tarvitse olla “herkkuja” vaan tuoreempi ruoho on myös herkku.

Laitumella oleva eläin on pienessä omassa maailmassaan. Tätä ei kannata häiritä. Niillä on kaikki tarpeellinen siellä aitojen sisällä. Herkkuja tai kontaktia ei kannata ottaa aidan yli, koska se rikkoo illuusion maailman loppumisesta siihen. Jos lisäruokit laitumella, se tapahtuu aina laitumelta. Jos laitumelle viedään vaikka kauraa, se ilmestyy sinne laitumen kippoon sitä ei kuroteta aidan yli. Eläin ei myöskään saa syödä suoraan siitä ämpäristä, jolla viet sen. Laitumelta poistuminen ämpärin kanssa hankaloituu, kun sinne ämpäriin tunkee päitä ja eläimet tulee perässä. Tämä juoksukilpailu voi myös sokaista eläimen, ettei se näe paimenen lankaa. Kun eläimeltä loppuu langan kunnioitus alkaa karkailu.

Yllä on video, jolla näytän kuinka suuri vaikutus on jos hieho hyötyy jotenkin toiminnastaan. Näillä lyhyillä harjoitteilla päästään nopeasti toivottuun tulokseen. Kun kiinniotto on varmistunut ja kuljetus varmaa, niin poistutaan aitauksesta. Opetellaan sen jälkeen reitti lypsypaikalle. Sitten aloitetaan lypsypaikalla harjoitukset utareiden puhdistuksella, jotta poikimisen jälkeen voidaan turvallisesti lypsää. Kyseessä on hieho, joka tulee keväällä poikimaan ensimmäisen kerran.

Talvi pakkanen ja ulkoilu.

Jokainen eläin on syntynyt ulkona elämään. Jos eläisimme täydellisessä maailmassa, kaikki eläimemme saisivat valita ollakko ulkona vaiko sisällä. Maailmaan on kuitenkin laitettu tasapaino, jota eläimenomistajat kääntää omalta kantiltaan suotuisaksi. Asiat joita vastaan eläinten omistajat taistelevat ovat näkyviä petoja, sairauksia, epidemioita ja “oma turvallisuus”. Omalla turvallisuudella tarkoitan sitä huolta, joka on yönsä ulkona olevasta eläimestä ja jännityksestä herätä seuraavaan aamuun.

Näen, että raikas ulkoilma tekee eläimille vain hyvää. Tässä voisi puhua sisäilma- tai sisätilaongelmasta. Syksyllä pitää tehdä päätös sisälle vai ulos. Sisälle laitetuilla eläimillä ei välttämättä ala kasvaa talvikarvaa ollenkaan, joten ovat sisällä koko talven. Ulos jätetyt eläimet taas kasvattavat talvikarvan ja kestävät hurjia pakkaslukemia kärsimättä. Näitä ei kuitenkaan voi pakkasesta pelastaa sisätiloihin, koska läkähtyvät. Tietenkin voi ajella talvikarvan pois, kun eläin alkaa hikoilemaan sisällä mutta silloin ei ole enää paluuta ulos edes pienellä pakkasella.

Syksyllä joutuu huomioimaan sen, että ne kohdat joita käytetään paljon pehmenevät. Tämä voi olla sellainen seikka, jonka takia nähdään helpommaksi jättää eläimet sisätiloihin jotta vältetään nivelten nyrjähdykset ja vääntymiset. Tähän voi auttaa salaojitus tai pinnan muodot, jottei vesi jäisi seisomaan siihen kulkureitille.

Juomavedet talvella ja pakkasella tulevat olemaan haastavia. Voisi luulla, että pakkasella ei paljoa vettä kulu. Kuitenkin on huomioitava ja tiedostettava, että kova pakkanen kuivattaa samalla tavalla tai pahemmin kuin helle. Ruokintaa kannattaa myös muuttaa pakkasen muutoksien mukaan, koska energiaa kuluu lämpimänä pysymiseen eli ennen kovia pakkasia pitää antaa heinän lisäksi myös viljoja. Säätiedotuksia pitää seurata ja lisärehun anto aloittaa ennen, kun pakkanen kiristyy. Vaikka olisi hyvä heinä, niin eläin ei ehdi syödä niin paljon, että energian saanti täyttyy.

Lähdetkö seuraavalla kerralla kanssani lypsylle?

Mitä nykyaikainen omavaraisuus oikeasti on?

Sosiaalinen media ja muutkin mediat on myllyttänyt syksyn ajan omavaraistelioita. Jotenkin tuntuu, että siihen on tullut joku kiiltokuva kuva. Siellä ne mökissään istuu, kutovat sukkia ja kuokkivat perunat kellariin. Mitään muutahan ne ei ehdi sitten tekemäänkään. Onko sinulla tälläinen kuva?

Tässä olen viimeaikoina tutustunut muihinkin omavaraistelijoihin. Monelta olen kuullut, että tämä on tullutkin reitiksi yrittäjyyteen. Ikää on tullut jo jonkin verran, töitä on tullut tehtyä ja aloja katsottua. Sitten on tullut perhettä ja talo, ne normaalit kuviot. Raha on kuitenkin tuonut ahdistusta. Jotkut on jo kokeillut yrittäjyyttä tai ovat edelleen yrittäjiä. Kuitenkin on tullut ajatuksia ruuan kasvattamisesta ja puutarhan hoidosta.

Tekeekö omavaraistelia kuitenkin vain varmuusvarastoa sille jos kaikki ei menekkään putkeen?

 

Ajatus, että perhe nipistää kaikista kuluista ja vetää laskut minimiin. Elää pienellä rahalla ja harkitsee moneen kertaan kaikki hankinnat. Kasvattaa ruokaa pöytään ja alkaa laskelmoivasti hankkia tarvikkeita mitä tulee tarvitsemaan viljelyssä ja/tai yritystoiminnassa. Pienillä, hitailla liikkeillä lähtee kohti yrittäjyyttä. Yritystoiminnan aloittaminen on aina riskialtista. Ruuan suhteen perhe on turvattu ainakin osittain. Tästä vakaasta pohjasta, kun alkaa ponnistella yrittäjyyden taipaleella ei ne eurottomat kuukaudet tunnu niin pahalta. Synnyttääkö tämä ilmiö siis tulevaisuudessa vahvoja yrittäjiä ja yrityksiä.

Jotkut odottavat, että lehmät lentää, toiset opettavat niitä lentämään.
Jotkut odottavat, että lehmät lentää, toiset opettavat niitä lentämään.

Luoviksikin on ihmiset heittäytyneet tällä tiellä. Mikäs siinä kun on vain taivas rajana ja kaikkea ei ole keksitty. Jotkut hamuavat menneisiin menetelmiin ja hyödyntävät vanhoja taitoja. Näillä on mahdollisuus työllistää itsensä muita kouluttaen. Koulutuksia tosissaan järjestellään eri tiloilla ympäri suomea. Valikoimaa on vaikka mitä teurastus, betonista pihakoristeita, hevosella peltotyöt ja paljon muuta. Voi kuitenkin olla, että joillakin se asiakaskuntakin on omavaraistelioita ja hyötyvät näistä hurjasti. Joillekkin kaupunkilaisille se on pala historiaa, jonka pääsee elämään ja kokemaan. Voiko siis olla, että tämä outokin joukko tuokin jotain unohdettua ja tärkeää toistenkin elämään.

Omavaraistelia voi olla myös väärin ymmärretty. Syy siihen on niinkin yksinkertainen, ettei kertakaikkiaan pysty aikatauluttaa suunnitelmiaan. Pienellä budjetilla, kun jotain alkaa tekemään ei koskaan voi olla varma, koska se valmistuu. Toinen syy on se, ettei ole varma tuleeko se toteutumaankaan. Ei vaan voi kertoa suunnitelmaansa, jos se meneekin karille ja on siihen pettynyt. Sitten tullaan kysymään no koskas se nyt sitten alkaa, valmistuu, hankitaan? Niin sehän nyt sitten kumottiin suunnitelma vaiheessa kannattamattomaksi tai jokin muu syy. Kuka meistä nyt oikeasti jaksaa ruotia niitä, jotka on jo unohdettu sinne pöytälaatikkoon. Onhan sekin voimia vievää, kun pää täyttyy suunnitelmista teet kuukausia laskelmia punnitset hyvät ja huonot puolet. Sitten se vaan heitetään pois kannattamattomana.

Maisema

Yksinäinentie kulkea vain haaveet mukanaan.

 

Suunnitelmien pihtaus luo yksinäisyyden tunteen mutta samalla säästää itseään jälkipuheilta. Jotenkin sitä oppii puhumaan ympäripyöreitä ja jaaritella sanomatta sanaakaan. Sillä moni puhuukin vain niistä asioista, jotka on jo saavutettu. Haavelinnaan on vaikea päästää lähintäkään ystävää. Tietenkin sitä haluaa jakaa ajatuksia ja tulevaisuuden suunnitelmia. Kuitenkin pelkää sitä epäonnistumista ja sen tuomaa puhetta. Erakoituminen on omanlainen suojakeino.

 

Erakko joka on sosiaalisen aallon harjalla.

 

Läheisille näyttäydytään eristäytyneinä korpimökin asukkaina kuitenkin sosiaalinen verkosto vie ne vapaat hetket. Kaikki ei siis ole sitä miltä päälle näyttää. Tietokone aikaan voi olla pitkiä keskusteluita pitkin yötä ja suunnitella yhteistyötä. Samalla päivisin täytyy pitää suhteita yllä mahdollisille yhteistyö, talkoo ja tulonhankkimiskanaviin. Voi siis olla päiviä, ettei näe kuin oman perheen mutta on ollut yhteydessä kymmeniin ihmisiin. Tehnyt sitä näkymätöntä työtä, joka joskus näkyy tai sitten ei. Kyllä sitä tulee kaiken maailman talkoita, jotka voivat auttaa tulevaisuudessa. Tämä on sitä sosiaalista kanssakäymistä, jota tarvitaan perustaksi ihan normaalissakin elämässä. Voisikin kutsua omavaraista piilo sosiaaliseksi.