Matokomposti 2 viikkoa takana
Nyt on komposti ollut kaksi viikkoa. En ole havainnut hajuhaittoja, vaikka sitä vähän odotin, koska oli niin vähän matoja.
Kompostiin on mennyt etupäässä kuoria.
Huomasin sen täyttyvän nopeasti banaanin kuorilla, joten aloin niitä pilkkomaan saksilla. Luin vinkin jolla populaatiota saa kasvamaan nopeasti. Vinkissä neuvottiin laittamaan kaurapuuroa kompostiin ja märkää paperia.
Valkoiset nauhat ovat uusia matoja.
Kosteus on raju jossa viihtyvät. Massa on käteen huomattavan märkä. Nuo valkoiset nauhat kuvissa on pieniä uusia matosia ja niitä on astian ulkopuolelta laskien jo noin 150. Eli populaatio on todella nopeasti lähtenyt kasvamaan.
Tältä se näytti kun aloitettiin kaksi viikkoa sitten noin 70 madolla. Matkan varrella on kosteutta lisätty, jotta olisi viihtyisä madoille.
Yllä oleva kuva:
Tältä se näytti kun en pilkkonut kuoria. Tosin madot tykkää näistäkin.
Yllä oleva kuva:
Pakkohan sitä oli teille tönkäistä, jotta pääsen näyttämään kuinka hienoja matoja siellä työskentelee.
Yllä oleva kuva:
Minulla ei ole mato kerrostaloa joten täytän vuorotellen kumpaakin päätyä. Nyt täytössä on tämä pääty, jonka täyttyminen on vienyt aikaa. Syy on se, että aloin pilkkomaan kuoret niin mahtuu enemmän. Ei ole ollut banaani kärpäsiäkään.
Matokomposti tästä linkistä pääsee katsomaan mistä tämä alkoi.
Edellisessä pohdin lisätilausta ja lähellä oli enterin painaminen mutta näillä tuloksilla en tilaakkaan (vielä).
Lisätty seuraavan päivänä julkaisusta:
Eilen olin innoissani madoista. Tänä aamuna, kun taas aloitin tämän laatikon tuijotuksen kauhistuin. Enää matoja ei lasketakkaan niin helposti ovat lisäätyneet hurjasti. Madot muodostavat jo nauhoja joista ei yksilöitä erota. Tämä todellakin toimii ja lisääntyminen on hurjaa, kun vähingossa luo oikeat olosuhteet.
Uusia kuvia seuraavalta aamulta
Eilinen oli siis vain esimakua siitä mitä tuleekaan tapahtumaan. Vähensimme kosteutta avaamalla kannen kokonaan jotteivat kosteaa seinää pitkin tulisi pois. Sanomalehti on edelleen ruokajätteen päällä, jotta massassa säilyisi kuitenkin kosteus.
2 kommenttia
satu
Wow, näyttää tehokkaalta. Meillä on bokashi-komposti ja se täyttää tällä hetkellä tarpeemme, mutta matokomposti voisi olla kova juttu, kun lapsi kasvaa.
Isäntä
Olen kyllä enemmän kuyin tyytyväinen tähän kokeiluun. Tuloksia näkyi kyllä nopeammin kun osasin toivoa.