Avainsana-arkisto: blogi

Blogi, blogin imago, oma imago ja kuinka se vaikuttaa omiin päätöksiin

Kirjoitus on ehkä hiukan erilainen mitä yleensä kirjoitan.

Tiedän kirjoittavani omavaraisuus blogia

Tiedostan sen myös valinnoissani monessakin asiassa. Tämä on sitä imagon rakentamista. Välillä imago kuitenkin ohjaa enemmän päätöksen teossa kuin järki tai omat mieli teot.

Pohdin monia asioita ja päätöksiäni myös imagon kannalta. 

Vaikka olen kirjoittanut, ettei omavaraistelu estä mitään tekemästä se on ihan totta. Itselläni tämä imago on joidenkin tekemisien esteenä. En ala luettelemaan nyt kuitenkaan missä kaikissa tilanteissa on tullut käännyttyä takaisin, ettei tämä sovikkaan blogin kirjoittajan imagolle.

Kun kohtaan blogia lukevia ihmisiä

Jotkut on tulleet sanomaan, että siis oikeesti sä olet just sellainen kun oli kuvitellut. Niin no kirjoitan omasta elämästä eli en voi olla muuta.

Tämä on tosin välillä myös kiusallista. Kirjoitan kyllä tänne aika avoimesti mutta kuitenkin hiukan tiivistetyssä muodossa. Kun olen jotain kirjoittanut ja painanut tuolta, että julkaise, niin tyhjennän pääni kirjoituksen sisällöstä. Tapahtumat on kyllä mielessäni mutta aina en muista, että senkin olen jo kirjoittanut.

Vaikka en nyt ihan hurjasti ole mielestäni tänne naamaani jakanut niin hyvin ihmiset tunnistaa.  Saa jatkossakin tunnistaa ja tulla juttelemaan.

Ulkonäkö: No siinä ei ole kehumista mutta olen huomannut, että alkaa imagoon kuulua olla paskanen. Muoti blogia pitävällä voi olla paineita olla aina viimeisen päälle siisti. Sitä ei ole kun tuntuu, että jos laitan pyhävaatteet niin eihän mua kukaan tunne. (En minä itsekkään) Samalla olen huomannut, etten osaa ehkä kulkea ja liikkua niiden arvoisella tavalla vaan menen hiekkalaatikolle kuin muissakin vaatteissa. Kotona tämä voi hiukan harmittaa kun ottaa suorathuosut pois, hiekkaa ja kuraa on ympäriinsä.

Se BIG blään

Kun lähdin tähän asumiseen ja myöhemmin myös blogin kirjoittamiseen. Olin sitä mieltä, että hitot siitä mitä muut ajattelee siitä mitä mä teen. On myös muita jotka suunnittelevat maalle muuttoa ja omavaraistelua.

Ensin idea oli jollain tapaa auttaa muita päätöksen teossa ja rohkaista näyttää myös niitä kareja. Samalla kirjoitella vähän muistiin mitä on tapahtunut tai mitä sitä on joskus meinannut tämän olevan. Tietenkin haluaisin tämän olevan myös jonkun kasvutarina, jota ei vielä olekkaan tai sitten vain perheen kasvutarina.

Luin tietysti monia ohjeita kuinka blogi tehdään oikein ja mielenkiintoiseksi. Tärkein tai ainut oli jonka nyt muistan oli, että ole AITO. Tämä oli helppo toteuttaa ja sitä haluan toteuttaa jatkossakin.

Jossain oli myös, että kirjoitus virheet ei haittaa jos muuten on mielenkiintoinen. Toivon, että olen riittävän mielenkiintoinen lukihäiriöni kanssa. No joo olen tässä huomannut, että pikkuhiljaa pilkut on löytynyt jonnekkin. En aina ole ihan varma mutta… Yhdyssanat on vielä vähän (paljon) hukassa joitain tavailen ja muutan moneen kertaan ja varmasti niissä paljon virheitä.

Rohkeutta tämä vaatii ihan hurjasti ja mitä enemmän kirjoittaa niin sitä reunemmalle menee. Välillä keikkuu siinä kielekkeellä, että nyt kyllä pelottaa. Teksti on kuitenkin kaikkien arvioitavana ja kommentointi on sallittu ja spostiin tulee kritiikkiä.

Nyt kuitenkin juuri tämä brändi/imago omavarainen aito, niin minkäslaisen auton saan omistaa?

Tulikohan jossain kohti ammuttua omaan nilkkaan?

Tämä omavaraisen imago on jotain niin suurta, ettei se tunnu koskaan täyttyvän vaikka kuinka yrittää.

Kun ei mulla saisi olla edes sitä rahaa koska raha on jollekkin joskus tullut ei omavaraisesta toiminnasta. Joten en saisi ottaa rahaa vastaan jos myyn lampaan. Tälle ajattelu tavalle on jokin poliittinen termi. En siis jaksa ajatella, että on väärin ottaa lampaasta raha ja antaa se seuraavaksi autonropposen myyjälle. Enhän voi olettaa, että auton myyjä haluaa mun lampaan maksuksi.

Kun tämän kirjoitin tänne niin ehti tässä välissä tosiaan tulla auton vaihtokin. Se onnistui tällä kertaa puhtaasti vaihtokaupalla ja tuurilla. Tietysti se vei pitkän prosessin joka on vähän erikoista normaaleissa autokaupoissa. On kuitenkin totuttu nopeaan toimintaan.

Meiltä lähti vuosi sitten yksi romu pihasta joka piti vaihtua tulevaan maitohuoneeseen. Maitohuone vaan venyi ja venyi nyt alkoi syksy jo painaa päälle. Samalla autot hajosivat ja niiden korjaaminen olisi tullut kalliiksi. Päädyttiin vaihtamaan maitohuone autoon. No tästä päätöksestä meni kuukausi ennen kun vaihtaja sai vaihdettua itsellensä meille sopivan kulkuvälineen. Tästä pitkästä prosessista olen ennemmän kuin tyytyväinen.

Aidosti omavarainen ei voisi pitää tätä blogia. 

Eli olen antanut jo alussa itselleni anteeksi, jotain kun lähdettiin kohti omavaraisuutta.

A. Tästä maksetaan serverille

B. Tarvitsee internet yhteyden

C. Sähkö

D. Tietokone

E. Auto

F. …

Lista on loputon, joten en voi ottaa kovin monia omavaraisia ihmisiä kovin vakavasti varsinkaan jos ovat paljon sosiaalisessa mediassa.

Kannattaako ottaa kaikki vastaan mitä tarjotaan?

Olen huomannut, että ihmisillä on tarve lahjoittaa mitä ihmeellisimpiä tavaroita. Joskus en kehdannut kieltäytyä lahjoituksesta nyt on kuitenkin tullut järki päähän ja pakko kieltäytyä tavaroista mistä ei ole mitään hyötyä.

Matkustaminen ja lomailu

Perustelen itselleni aina tarpeen ja sen mitä siitä saan.

Nyt aijon lähteä automatkalle. Reitti on jokseenkin avoin vielä muutamie pakollisia pisteitä sille on jo kuitenkin asetettu.

Lähden Suomesta niin, että olen 14.7.2018 Englannissa, josta lähdetään kohti Mongoliaa Turkin kautta. Mongoliasta pitäisi sitten hurauttaa Suomeen.

Tästä tulee lisää kun kaikki koukerot on kasassa ja hanskassa.

Nyt aloitan työstämään puoli vuotta kuvin. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuitenkin tämä itseni luoma imago lyö minua joka hiton käänteessä päin naamaa.

 

 

 

 

 

Välillä haluaisin tämän saman uhon takaisin.

Nyt joudun välillä kasvua hidastamaan koska menen yli oman tarpeen. Sehän ei sovi kun on vain omavarainen eikä mikään tuottaja. Nämä rajat on välillä niin häilyviä ja raskaita, raadollisen suuria mun päässä,

Mitäs jos potkaisisinkin ison vaihteen päälle ja kasvaisin täysillä tuottajaksi asti. Investoisin isoihin tiloihin tekisin hommasta suurta. Näyttäisin niin itselleni kuin koko suomelle, ettei maaseutu ole kuolemassa minnekkään se vaatii vain hulluja.

Tervetuloa meille avaamme oven teille kaikille.

Sisustus blogia tästä ei ole tulossa. Kotimme on karu ja elämä näkyy. Joku voisi sanoa, että kaaos no olkoon mitä tahansa. Avaamme kuitenkin erilaisen elämämme teille myös tältä saralta.

Kun näin nämä kuvat ajattelin, että voi apua. Näitä ei kyllä voi julkaista yhtään missään. Sitten pohdin uudestaan, että mitä hittoa sillä on väliä, ettei meillä ole valkoista tai putisen puhdasta. Jossain tapetitkin vähän repsottaa ja maalit hilseilee. Me olemme täällä onnellisia juuri tälläisenä kuin tämä on.

 Olemme omanlainen perhe

Perheeseemme kuulu isäntä, emäntä ja kaksi tytärtä. Monet puhuvat tasa-arvosta miesten ja naisten töistä. Meillä ei ole miesten tai naisten töitä. Meillä homman tekee se, joka sen osaa paremmin tai ehtii sen tekemään.

Isäntä on nyt koti isänä ja hoitaa kodin töiden pyörityksen. Emäntä on opiskelemassa, kuitenkin ehtii auttamaan aamu- ja iltalypsyn kanssa. Viikonloppuisin painetaan rintarinnan projektien parissa.

http://www.kamera-petteri.fi/

 

Aloitetaan tuvasta

Tähän päädytään kun meille tullaan vasemmalla on puuhella ja leivinuuni, oikealla on naulakko. Tässä huoneessa tapahtuu lähes kaikki mitä sisällä tehdään. Tuossa tuvan pöydän ääressä tulee korjattua moottorisahaa talvella ja muutenkin näperreltyä kaikkea mahdollista.

http://www.kamera-petteri.fi/

Meillä mikään ei oikein toisiinsa mätzää. Suurin osa kalusteista on ollut jo täällä kun muutettiin. Tarvetta ei ole ollut ruveta uusimaan vaikka välillä tuskailaankin säilytystilan kanssa. Röykkiöt on hyvä ratkaisu ainakin siihen asti kun alkaa ärsyttämään röykkiöt.

 

kamera-petteri.fi/

Makuuhuone olohuone mikälie

Talvisin meillä on käytössä tupa ja huone. Tämä säästää monta puuta talven lämmityksestä. Kesäisin avaamme “kylmän kammarin” nukkumiselle. Sen avaaminen on kuin alkaisi loma.

Pääsee välillä piiloon loikoilemaan ja ottamaan rauhassa päivänokoset jos huvittaa. Huone on eristämätön joten kesällä siellä on ihan omanlainen ilmasto, joka nukuttaa hyvin. Eristeiden puute luo myös hienon äänimaailman kun sateellaa kuulee kuinka sade piiskaa peltikattoa tai kun aurinko lämmittää ja se alkaa elämään omaa elämää laajetessaan. Linnunlaulu kuuluu aamuisin ja pitkälle yöhön. Yöllä lepakoiden vinkuminen on huumaavaa unilääkettä kaikkien muiden äänien säestyksellä.

http://www.kamera-petteri.fi/

Yllä olevassa kuvassa näkyy uni kommuunimme. Ylhäältä alaspäin kertoen. Ylimmässä kerroksessa on kaikkien oma laatikko, joissa säilytetään käyttövaatteet. Keskimmäinen kerros on vanhemman tytön nukkuma paikka. Onneksi lapset nukkuvat hyvin ja verhon sulkeminen riittää, jotta voimme katsoa illalla telkkaria. Alin kerros on emännän ja isännän lepuutukseen. Nuorin tytär nukkuu pinnasängyssä kommuunin päässä. Kommuunin kellari taas kätkee laatikoissa lasten lelut.

Heipä hei!

Kiva kun kävit meillä. Nähdään taas uudestaan.

Usko itseesi ja toteuta oma unelmasi rohkeasti.

Tämä on osa meidän unelmaa

emmekä anna kaaoksen häiritä

unelman olemasta juuri tässä ja nyt. 

http://www.kamera-petteri.fi/

Suuri kiitos Petterille kuvista.

 

Kuinka tulimme punaiseen tupaa.

Taisin jo mainita ,että yhteispostausta olisi tulossa.

Kuvaaja: LH 4v.

Ideana on kertoa kuinka kukakin on löytänyt tilansa.

Meillä taisi tila löytää meidät. Elämän tilanne oli ennen muuttoa suomen kiertäminen ja kesäisin se keskittyi järvisuomeen. Toinen meistä jäi eteläsuomeen. Puoli vuotta vuodesta näimme satunnaisesti kuitenkin koko ajan yhdessä töitä tehden.

Tätä jatkui riittävän pitkään ja alkoi turhauttamaan. Kesät siis asuin täällä äitini syntymäkodissa. Syksyt tulivat rankemmiksi joka vuosi. En halunnut palata eteläsuomeen. Siellä oli vain kiirettä ja tylsyyttä. En tuntenut enää lähteväni kotiin, vaan tunsin jättäväni kodin.

Aloin puhumaan, jos vaikka lähdettäisiin maalle. Enhän minä uskonut, kun puoliso oli valmis muuttoon, vaikka useampi vuosi oli puhuttu asiasta. En halunnut olla se joka painostaa metsään. Varsinkaan kun lapsi oli tällöin vasta syntynyt. Tutuista ympyröistä metsään, jossa ei ole tukiverkostoa.

Miten kaikki sitten alkoikaan?

Ensimmäinen kesä kahden osoitteen loukussa kuten olimme jo olleet muutaman vuoden. Täällä olo ei ollut nyt suomen kiertoa vaan saunan lattian avaus ja uuden valamista samalla vesipumpun letkut menivät maan sisään, jotta talvella saisi vettä saunalle pumpulla. Oli siis pientä remppaa. Talon hormeihin tehtiin valuja ja rappauksia, koska päivä paistoi vintille hormin tiilien välistä.

Asumiseen välttämättömin remontti tehtiin sukulaisten kanssa. Kiitos siskon pojan, joka ahkerasti jaksoi autella, vaikka ikää ei paljoa ollutkaan. Kävi siinä veljeä, äitiä ja isääkin auttamassa. Oli turhautumista oli ärräpäitä, kesä tuntui lyhyeltä. Kuitenkin syksyn tullen tuli perhe tänne.

Ensimmäinen vuosi

Kaikki oli opettelua ja tuskaisen hirveää opettelua. Oltiinkin tehty samalla aikamatka. Se ei ollut tarkoitus ei todellakaan. Pyykit pestiin käsin niin kuin astiatkin. Putket jäätyi nostettiin kaivosta riukuämpärillä vedet lämmitettiin padassa, pestiin pyykit ja  peseydyttiin.

Mikään ei toiminut oikein esimmäisenä talvena. Polttopuut loppuivat jo jouluna. Naapurilta sitten ostelemaan puita, kun ei ollut ehditty tälläistä huomioimaan. Tie hukkui nietoksiin olimme lumen saartamina viikon päivät ennen kuin nöyrryin ja pyysin naapuria avaamaan tien.

Epätoivoa oli välillä havaittavissa, kun oli tunne, että hukkuu lumeen.

Lähtisitkö uudestaan?

Tätä pohdin tässä eräänä päivänä. Aloittaisinko kaiken tämän uudestaan uudessa paikassa yli kolmentunnin päässä täältä? Joutuisin pohtimaan sitä todella kovasti. Täällä kuitenkin osa kyläläisistä oli jo tuttuja, koska olen koko ikäni ollut täällä kesät. Vieraaseen paikkaan muutto ja kaiken uudestaan aloitus tuntuisi hurjalta. Kuitenkaan en näe sitä mahdottomana.

Tämän paikka on kuitenkin etappi vielä en tiedä mille. Tämän paikan piti olla osa ihmiskoetta. Sitä se on ollutkin monessakin mielessä. Vielä kun tietäisi mitä varten sitä koetta tehdään ja minne se johtaa.

Paikoilla on oma historia.

Tälläkin talolla on omansa. Mitä kyläläisiltä kuultu ja muidenkin tarinoita kuunneltu. On tämän talon ovet olleet aina avoimia kaikille. Osin talon historialla suvaitsevaisuuden ansiosta olen päässyt hyviin väleihin naapureiden kanssa. Naapureissa kun ei ole vaihtunut kuin sukupolvet.

Talo myös yrittää kasvattaa suvaitsevaisuutta meissä. Se on ehkä jotenkin verrannollinen siihen, että itse on nyt niin erilainen kuin ennen. Sitten ei voi arvostella toisten erilaisuuttakaan. Tietysti on koko perhe omanlainen erilainen kuitenkin niin samanlainen.

Kuinkas muut ovat löytäneet tupansa voit lukea niistä näiden linkkien kautta:

Pienenpienitalo

Maa-tuskat