Avainsana-arkisto: blogi

Odotus on päättynyt.

Yhdeksän kuukauden odotus on päätynyt.

Aloitetaan siis sieltä yhdeksän kuukautta sitten on sonni onnistunut astumaan Mielikin. Siihen loppui kiiman huudot. Vihdoinkin sonni on onnistunut.

Tätä rakkauden vasikkaa aloitamme odottelemaan. Viimeiset kolme viikkoa on ollut vahtaamista. On valvottu öitä vuoroissa. Juostu katsomassa kuinka homma etenee. On huomattu, että kalenterin merkinnät ovat väärin. Siirretty poikimis aikaa myöhäisemmäksi.

Tulee kuuluisa poikimispäivä vihdoin ja viimein. Kuitenkaan mitään ei tapahdu. Valvominen lisääntyy ja uni vähenee. Saa nukkua noin puolituntia ja nousta katsomaan kuinka meillä menee. Huomattavaa muutosta ei ole havaittavissa.

Menee päivä, menee yö. Ollaan jo viisi päivää yli ajalla. Alkaa olemaan hurjan väsynyt. Ei tiedä onko hirveämpi nukkua vai valvoa. Väsyttää, nukahtaa ajoissa jo iltasella kahdeksan aikoihin.

Valveilla vai unessa?

Kymmenen aikoihin herää painajaiseen, että kaikki ei olekkaan hyvin. Vaatteet päälle ja ulos. Kaikki näyttää rauhalliselta, lähemmässä tarkastelussa kaikki ei ole oikein. Poikivaksi odotettu on vapaana. Ihan siis pihassa.

Taskulampun valossa näkyy jälkiä, puhelin on tietenkin sisällä. Ensimmäinen ajatus nyt se perkele on mennyt poikimaan jonnekkin sivummalle. Seuraan jälkiä läheiseen pusikkoon jäljet jatkuvat sieltä eteenpäin. Jatkan seuraamista, lisään vauhtia kävelystä hölkkään. Jäljet vain jatkuvat syvemmälle metsään. Juoksen ja harhailen jälkien perässä aina vain kauemmaksi kotoa. Talon valot häipyvät jo näkyvistä. Jatkan kuitenkin jälkien perässä aina vain syvemmälle metsään. Onneksi alue on tuttu, koska taskulamppuni himmenee. Juoksen kompuroin, pohdin nukunko vai olenko hereillä. Totta vie olen hereillä. Enhän ollut mitään ulkovaatteita laittanut. Ohuet verkkarit ovat läpimärät ja saappaat täynnä lunta.

Pelkään löytäväni täältä jostain vasikan. Pelkään ja toivon sitten en enää toivokkaan. Olisinhan ihan yksin sitä kantamassa. Matkalla on muutamassa kohdassa ollut vyötäisille asti lunta. Miten ne vasikan kanssa ylittäisin. Jäljet kääntyvät kohti kotia. Lisään taas vauhtia. Huohotan olen jossain paniikin, pelon sekaisissa tunteissa. Kuitenkin joku pakottaa toimimaan. Pääsen takaisin pellolle huomaan vielä toiset jäljet. Ei en lähde niiden perään. Käyn sisällä herättämässä vaimon, joka lähtee seuraamaan jälkiä sillä aikaa kun korjaan aidat.

Öisiä päätöksiä

Teemme päätöksen, että tarkkailua on lisättävä. Loppu yö menee suhteellisen rauhallisesti. Aamulypsyn jälkeen, päätämme ottaa tämän tulevan lehmän kiinni.

Tämä oli kova päätös, koska en haluaisi rajoittaa poikivaa. Kuitenkin se pelko, että menisi metsään poikimaan oli niin suuri riski.

Peltoa tuli tallattua. Päätimme, että koko tulevat viimeiset tunnit joku on köyden päässä, jotta liikkuminen olisi mahdollisimmän vähän rajoitettua. Tulihan siinä peltoa kierrettyä ja luettua uutisia puhelimesta ääneen.

Poikiminen alkaa mutta ei mene sen kuuluisan ohjekirjan mukaan. Ei edes sen, jossa kerrotaan mikä kaikki voi mennä pieleen.

Puhutaan ensimmäisestä kalvosta, joka puhkeaa neste jota valuu muuttuu punaruskeaksi. Tämän näkeminen oli merkki nyt se alkaa. Odotamme, koska tulee se seuraava eli vesipää. Jonka pitäisi roikkua kuin laskuvarjo perässä. Sitä ei näy, eikä kuulu. On mennyt jo kauan. Liian kauan ja lehmäkin on sen oloinen, ettei mitään tapahdu. Mitä ihmettä imaisiko se sen takaisin? Tulee tunne, että ei sitä vesipäätä kyllä ole edes tulossa. Punnitsen vielä kokeilenko, onko tulossa vai odotanko. Kyllä päädyn kokeilemaan. Käsi ei mene edes rannetta myöden, kun tuntuu jo sorkat. Nyt on pakko pyytää apua. Tiedostan, että nyt se on saatava ulos tai sulkeutuu.

Saimme nopealla aikataululla rauhallisen ja naudoista paljon tietävän ihmisen avuksi. Kokeilimme ja totesimme pään puuttuvan jalkojen välistä. Vasikka piti siis työntää takaisin kohtuun, jotta saadaan pää jalkojen väliin. Oikeassa asennossa vasikka tuli liukkaasti.

Eloton vasikka ulkona. Limojen puhdistus hengitysteistä, painalluselvytys, takajaloista ylös ravistus, painalluselvytys jatkuu. Emo nuolee samalla vasikkaansa puhtaaksi. Kokeilemme refleksit silmästä niitä ei ole. Toteamme vasikan kuolleeksi. Emo saa nuolla vasunsa, koska se auttaa jälkeisten irtoamista ja näin paranee paremmin.

Mitä opimme?

Kaiken jälkeen on hyvä käydä läpi mitä tapahtui. Epäilen vahvasti, että ulomman kalvon puhkeamisen yhteydessä meni myös vesipää. Tätä kun en ottanut huomioon sai poikiminen jatkua liian kauan. Kuolinsyy oli virheasento mutta olisi ollut mahdollisuus selvitä, jos olisi aloitettu poikimisapu aikaisemmin.

Loppuiko tarina mielestäsi kesken?

Niin meistäkin valitettavasti aina ei ole onnellista loppua. Onneksi kuitenkaan kaikki ei lopu tähän. Emo pitää meidät liikkeessä ja lypsätyttää itsensä aamuin illoin. Lypsyjen väli on niin lyhyt, ettei ehdi menetystä murehtimaan, vaikka menetys tuntuu pahalta ja kyyneleet nousee kuopistaan. Emme mahda tapahtuneelle mitään. Voimme vain hoitaa niitä joita on parhaalla mahdollisella tavalla.

 

 

Estääkö omavarainen ajattelutapa harrastamisen?

Joidenkin mielestä omavarainen hoitaa kuntoilun lähimetsässä runkoja nostelle. Tulee tuotakin harrastettua, mutta annan itselleni ja perheelleni vapauden harrastaa vapaasti. Metsäjuoksu on kyllä yksi lähiliikunta muodoista. Se kulkee osin metsäautoteitä, polkuja ja pitkin metsää. Suunnistin reitin pari kertaa lävitse ja mittasin matkan viiteen kilometriin. Tämä lenkki on nopeutunut  kerta kerralta. Ensimmäisillä kerroilla meni toista tuntia, kun joutui pohtimaan reittiä. Tällä hetkellä se menee 35-45 minuutissa.

Kotitreenien tuloksia sitten käydään mittailemassa erilaisilla lajeilla. Jotkut ovat kertaluonteisia, joitain pääsee tekemään useamman kerran. Kotona en polkupyöräile mutta hulluus iskee joka vuosi. Silloin nokka kohti Äkäslompoloa ja sieltä polkastaan Norjaan. Vielä en ole lähtenyt IMG_3020[1]siellä aikaa ajamaan, ennemminkin päätä tuulettamaan. Säät on ollut sen verran v:mäiset, ettei muuta ole voinut ajatella. Aivot keskittyy pelkästään manaukseen niin arkihuolet jää ensimmäisille kilometreille.

 

Vauhtiakin välillä tarvitaan. Laji ja väline polttaa polttoainetta kyllä ihan liikaa. Flyboard aivan mahtava tapa oppia oman kehonhallintaa. IMG_0985[1]Homma näyttää kevyeltä, mutta kun keho käyttää jokaista lihasta on ihan loppu puolentunnin jälkeen. Sillä lennot on yleensä 5-15 minuuttia niin pääsee vielä laituriinkin. Tässä lajissa ei kannata ihan kaikissa asennoissa tulla veteen. Kipukynnys on onneksi tosi korkealla niin voi sitten kotona ihmetellä kun jalat on mustat.

Kuntosalilla on tullut käytyä myös mutta edellisessä kodissa. Nykyään suunnittelen reissut siihen suuntaan niin, että pääsen samalla käymään jonkun ohjatun liikuntatapahtuman.

Täällä pääsee kesävieraiden/asukkaiden kanssa haastamaan itsensä. Ollaan käyty puuhailemassa lähellä sijaitsevalla köysiradalla. IMG_3132[1]Siinäkin on nopeutta tullut sen verran, että hirvittää. Juniorit on pitänyt vauhdin sen verran kovana. Hiki lentää mutta on ihan superhauskaa.

 

 

On sitä hikeä joutunut hakemaan ulkomailtakin. Though mudder Saksa oli kyllä sellainen päähän pistos. Tulipahan käytyä ja voisin lähteä uudestaan. Käsittämättömän hyvin tehty rata suuressa puistomaisessa ympäristössä. Kilometrejä rataan oli saatu 19 ja IMG_2842[1]esteitä oli tappavan tasaisesti noin 20. Siellä oli mutaa, sähköä, kiipeilyä, ryömintää, roikkumista, kiipeämistä ja ryhmätyöskentelyä. Tämä ei ole yksilö laji ei myöskään aikaa vastaan kisaamista vaan yhdessä tekemistä. Tapahtumassa oli huiman hyvä tunnelma, vaikka saksankielen taito ei ole hyppysissä. Annoimme suomalaisuutemme näkyä ja se kannatti. Saimme anteeksi monia juttuja ja samalla monet tulivat ihmettelemään, oletteko tulleet vain tämän takia saksaa. Kyllä olimme tulleet vain ja ainoastaan sen takia Saksaan. Mutaa olisi varmaan löytynyt lähempääkin.

On sitä muitakin harrastuksia. Jätetään ne nyt myöhemmäksi. Todennäköisesti ensikesänä joistain näistä saatte hehkutusta. Voi toki tulla jotain uuttakin.