-
Jouluna ajauduimme vauva-arkeen
Talven ihmemaa on saapunut meille. Tämä tarkoittaa yleensä sähkökatkoja on niitäkin jo toki ollut mutta enempi on vaikeutunut internettiin pääsy, joka taas on vaikuttanut tähän blogiin. Nyt on ilmasto ja tähdet kohdillaan, joten päivitystä pukkaa tulemaan. Kuinkas tämä joulukuu on mennyt. Tapanamme on hiljentyä jouluun ja eristäytyä keskittyen läheisiin. Tämä joulu on ollut ihan toisenlainen kuin koskaan ennen hirmuisesti stressiä, aikataulu ongelmia, arjen järjestyksen muuttamista, loppuunpalamista, kiukuttelua ja kuitenkin onnea. Vauva-arki alkoi joulukuun alussa, joka vaikutti suuresti päivän kiertoon ja aikatauluihin. Alussa vanhempien kuormat kasvoivat ja joustavuutta tarvittiin. Huomasimme jossain vaiheessa, että olemme todella kuormitettuja ja kamelin selkä meinaa katketa, kun ei vaan kertakaikkiaan arki suju. Arki tuntui todella kiireiseltä…
-
Lihan säilöntää
Onni on kun on hirvenmetsästys aika ja palvaamo, joka ottaa vastaan merkitsemätöntä lihaa. Osa meidän naudan lihoista meni palvattavaksi ja osa otettiin purkkiin. Lihaa kun tehtiin myös jauhelihaksi, paistiksi, pihveiksi ja paistikuutioiksi. Pakastimiin on tullut tavaraa runsaasti,joten piti kehitellä myös keino jolla säilyisi ilman pakastinta. Mysteeri laatikot saapuivat kotiin. Osa jäi matkalle varastoitavaksi. Teetettiin aikapaljon lihaa säilykkeiksi kokonaisuudessaan tuli 173 purkkia. Kiloina se on joku 65kg. Samalla palvattiin 25kg lihaa. Näin saamme “leivänpäällis leikkeleitä” pääsemme siitäkin kaupasta ostettavasta eroon. Näitä purkkeja voi säilöä vaikka seinänvälissä. Vitsilläni sanoin tuossa, kun on yksi väliseinänväli ilman puruja, että tiputellaan vintiltä väliin ja alimpaan lautaan sarana jotta saa pois. Ei, ei todellakaan toteuteta, vaikka joku ultimaatti…
-
Siementilaus ensi kesäksi tehty
Monesti kevään korvalla (tammikuussa) saan kuuluisan siemen överin ja haalin päättömästi siemeniä siemen hyllyistä. Nyt päätimme välttää tämän ja tehdä jo tilauksen nyt. Kävimme läpi mitä tarvitsemme ja mitä emme tarvitse. Tietenkin katalogin kanssa eli kasvi kasvilta teimme osto tai pois järjestelmän. Voi olla, että palaamme uudestaan vielä joihinkin kasveihin. Pohjoinen sijaintimme rajoitti siemenien hankintaa jonkin verran. Päädyimme Venäläisiin ja Ukrainalaisiin siemeniin, mukaan eksyi kuitenkin myös Italialainen, Hollantilainen ja Kiinalainen. Toivomme, että näillä olisi vaadittavat ominaisuudet onnistumiseen suomen sää oloissa. Siementilaus lista: Decorative Sunflower Autumn Beauty × 1 3g (approx. 70 Seeds) Black-eyed Susan Vine Yellow × 2 0.5g (approx. 20 Seeds) Sweet Pea Scented Red × 1 2g (approx. 40 Seeds) Curly Nasturtium Mix × 2 3g…








