Blogi

Lihan säilöntää

Onni on kun on hirvenmetsästys aika ja palvaamo, joka ottaa vastaan merkitsemätöntä lihaa. Osa meidän naudan lihoista meni palvattavaksi ja osa otettiin purkkiin. Lihaa kun tehtiin myös jauhelihaksi, paistiksi, pihveiksi ja paistikuutioiksi. Pakastimiin on tullut tavaraa runsaasti,joten piti kehitellä myös keino jolla säilyisi ilman pakastinta.

Mysteeri laatikot saapuivat kotiin. Osa jäi matkalle varastoitavaksi. Teetettiin aikapaljon lihaa säilykkeiksi kokonaisuudessaan tuli 173 purkkia. Kiloina se on joku 65kg. Samalla palvattiin 25kg lihaa. Näin saamme “leivänpäällis leikkeleitä” pääsemme siitäkin kaupasta ostettavasta eroon.

Näitä purkkeja voi säilöä vaikka seinänvälissä. Vitsilläni sanoin tuossa, kun on yksi väliseinänväli ilman puruja, että tiputellaan vintiltä väliin ja alimpaan lautaan sarana jotta saa pois. Ei, ei todellakaan toteuteta, vaikka joku ultimaatti selviytyjä voikin tästä innostua.

Ei ehkä silmiä hivelevän kaunis ruokakuva. Maku on sitä huomattavasti parempi. Säilykeliha on super monipuolinen. Sen voi ottaa mukaan metsään ja lämmittää omassa astiassaan tai olla lämmittämättä. Purkista voi vuolla lastuja leivän päälle. Lihan voi lämmittää paistinpannu voi jopa leikata pihvejä tai murustaa kastikkeeksi. Tämä on kypsä tuote, joten sopii pikaiseenkin ateriointiin silloin kun ei ole aikaa valmistaa kunnollista ateriaa. Tämä ehdottomasti on pikaruokaa mutta ei “roskaruokaa”, koska on 100% lihaa ja valmis käytettäväksi kun kannen aukaisee.

Antakaa säilykelihalle mahdollisuus ja kokeilkaa.

Omaa suhtautumista säilykelihaa kohtaan olen muuttanut tai oikeastaan säilykeliha on muuttanut. Itselläni on ollut paljon ennakkoasenteita säilykelihaa kohtaan ilman, että olin edes maistanut. Se oli vaan joku mielikuva tai juurikin tuo miltä se näyttää. Ensimmäisen kerran muistan, kun maistoin ja olin yllättynyt kuinka hyvää säilykeliha on. Luulin sen jotenkin maistuvan peltitölkille.

 

Yksi kommentti

  • marketta konttila

    “Nötkötti” On niin hyvää! Siitä saa hyvää “noppasoppa” eli perunakeittoa ja kuutioitua lihasäilykettä.

    Itse ei olla koskaan viety lihaa tölkitettäväksi. Mutta Beiben sisko ukkoineen ovat vieneet johonkin hirveä ja joitain omien elukoittensa lihaa. Ollaan sitten saatu heiltä näitä lihatölkkejä esim. joululahjaksi. On ollut maittia!