-
Blogi, blogin imago, oma imago ja kuinka se vaikuttaa omiin päätöksiin
Kirjoitus on ehkä hiukan erilainen mitä yleensä kirjoitan. Tiedän kirjoittavani omavaraisuus blogia Tiedostan sen myös valinnoissani monessakin asiassa. Tämä on sitä imagon rakentamista. Välillä imago kuitenkin ohjaa enemmän päätöksen teossa kuin järki tai omat mieli teot. Pohdin monia asioita ja päätöksiäni myös imagon kannalta. Vaikka olen kirjoittanut, ettei omavaraistelu estä mitään tekemästä se on ihan totta. Itselläni tämä imago on joidenkin tekemisien esteenä. En ala luettelemaan nyt kuitenkaan missä kaikissa tilanteissa on tullut käännyttyä takaisin, ettei tämä sovikkaan blogin kirjoittajan imagolle. Kun kohtaan blogia lukevia ihmisiä Jotkut on tulleet sanomaan, että siis oikeesti sä olet just sellainen kun oli kuvitellut. Niin no kirjoitan omasta elämästä eli en voi olla muuta.…
-
Tervetuloa meille avaamme oven teille kaikille.
Sisustus blogia tästä ei ole tulossa. Kotimme on karu ja elämä näkyy. Joku voisi sanoa, että kaaos no olkoon mitä tahansa. Avaamme kuitenkin erilaisen elämämme teille myös tältä saralta. Kun näin nämä kuvat ajattelin, että voi apua. Näitä ei kyllä voi julkaista yhtään missään. Sitten pohdin uudestaan, että mitä hittoa sillä on väliä, ettei meillä ole valkoista tai putisen puhdasta. Jossain tapetitkin vähän repsottaa ja maalit hilseilee. Me olemme täällä onnellisia juuri tälläisenä kuin tämä on. Olemme omanlainen perhe Perheeseemme kuulu isäntä, emäntä ja kaksi tytärtä. Monet puhuvat tasa-arvosta miesten ja naisten töistä. Meillä ei ole miesten tai naisten töitä. Meillä homman tekee se, joka sen osaa paremmin tai ehtii…
-
Kuinka tulimme punaiseen tupaa.
Taisin jo mainita ,että yhteispostausta olisi tulossa. Ideana on kertoa kuinka kukakin on löytänyt tilansa. Meillä taisi tila löytää meidät. Elämän tilanne oli ennen muuttoa suomen kiertäminen ja kesäisin se keskittyi järvisuomeen. Toinen meistä jäi eteläsuomeen. Puoli vuotta vuodesta näimme satunnaisesti kuitenkin koko ajan yhdessä töitä tehden. Tätä jatkui riittävän pitkään ja alkoi turhauttamaan. Kesät siis asuin täällä äitini syntymäkodissa. Syksyt tulivat rankemmiksi joka vuosi. En halunnut palata eteläsuomeen. Siellä oli vain kiirettä ja tylsyyttä. En tuntenut enää lähteväni kotiin, vaan tunsin jättäväni kodin. Aloin puhumaan, jos vaikka lähdettäisiin maalle. Enhän minä uskonut, kun puoliso oli valmis muuttoon, vaikka useampi vuosi oli puhuttu asiasta. En halunnut olla se joka painostaa…
