Suuntana omavaraisuus 2020

Kolmas vuosi sarjan parissa alkaa. Ennen sarjan alkua kirjoiteltiin yksittäisiä yhteispostauksia. Se herätti kuitenkin mielenkiintoa ja kirjoittajissa tarvetta kertoa enemän. Ennen sarjaa aihetta jo sivuttiin yhteispostauksissa https://www.korkeala.fi/omavaraisuuden-ja-omaperaisyyden-rajalla/ julkaistiin jo 2016. Tsajut kirjasi sarjan historiaa ja suuntautumista vähän ylös https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus-sarja/

Lyhyt esittely meistä:

Olemme tuikitavallinen perhe, joka elää Keski-Suomen katolla. Saman katon alla asustaa isä (blogin kirjoittaja), äiti ja kolme tytärtä. Naapuriin on vuosi sitten muuttanut myös mummo. Mummo on mukana tilan erilaisissa projekteissa. Tilalla perhe on asustellut jo jonkin aikaa. Kaksi nuorinta tytärtä on syntynyt tilalla asumisen aikana. Heille monelle epänormaali on se normaali.

Asuminen

Asuintaloon ei tule juoksevaa vettä eikä ole viemäröintiä, joten sisällä ei ole vessaa vaan käytössä on huussi. Aika ajoin sisävessa on käynyt mielessä mutta vielä sitä ei ainakaan ole. Tilan väkeen kun tutustutte niin on mahdollista, että sellainen on jonain viikonloppuna rakennettu kun vaan aika on kypsä.

Eläimet

Tilalla on myös eläimiä, jotka tuovat arkeen, juhlaan ja pimeyteen rytmiä. Kanoja on munan tuotannossa, lampaita pihapiirin siistimiseen ja nautoja tuottamassa maitoa. Lampaat oli ennen suuremmassa roolissa perheen arjessa mutta nykyisin ovat päässeet tuottavasta toiminnasta lemmikki eläimeksi. Oikeastaan kaikki eläimet ovat enemmän lemmikkejä mutta osalle on myös luotu tavoitteita. Pyrimme siis, että maidossa ja munissa pysyisimme ympäri vuoden. Nyt tosin on sellainen tilanne, että kaikki lehmät ovat ummessa samaan aikaan. Odotamme vasikan syntymistä, jotta maitohanat aukeisivat uudestaan. Kanat pitävät keskitalvella myös taukoa sulkasadon aikaan, joten munatkin on välillä kortilla mutta kyllä sen yksi kaksi päivässä yleensä saa.

Puutarha

Puutarha on jäänyt hiukan eläinten jalkoihin. Kun emme ole maalta kotoisin on ollut hurjasti opittavaa ja opeteltavaa eläinten hoidossa. Oppia toki haettiin jo koulunpenkiltä Kajaanista asti ja valmistuikin tilan isä maatalouden perustutkintoon taskussaan myös Luomun ja muutaman erikoistumisen paperit. Oppien tuominen tilan arkeen on aina hiukan säveltämistä ja sovittamista kun toimintaympäristöt poikkeavat toisistaan.

Rutiinit kun on saatu hiottua kuntoon niin voi alkaa lisäämään rutiineihin uusia osia. Tavoitteena olisi saada kasvihuone tuotanto käyntiin tulevana kesänä. Suunnittelu vei hiukan aikaa viime kesänä. Alunksi runko oli tarkoitus rakentaa itse mutta johdatuksesta löytyi kaalinviljelijä, joka pienensi toimintaa ja hänen kasvihuone saapui meille. Toki siinä on pientä kosmeettista laittoa, joka hidasti kasvihuoneen nousua.

Näin jälkeenpäin katsottuna se oli todella hyvä asia. Kun tuli pohdittua kasvihuoneen lämmitystä ja viilennystä. Nyt sitten työpöydällä on ollut suunnitelmat maalämmön rakentamisesta kasvihuoneen alle. Kuulostaa suurelta jutulta mutta se on ihan nopea ja helppo homma (paperilla). Pyrimme myös pohtiman kuinka saisimme kasvihuoneesta mahdollisimman paljon irti. Kysymyksinä on esitetty, että saisiko sinne auton talvella, kuinka saisi helposti muokattua, onko siitä eläinsuojaksi kasvukauden ulkopuolella? Avoimia kysymyksiä siis riittää joihin pitää vielä etsiä vastauksia. Näihin kysymyksiin varmaan palaan tässä sarjassa moneen kertaan.

Kasvimaamme on tähän asti ollut etupäässä kesän tarpeet ja monivuotiset kasvit. Marjapensaita on jaettu ja istutettu. Ne alkavat nyt olemaan sen ikäisiä, että satoakin alkaa saamaan. Viitisen vuotta siinä menee, että pienestä pistokkaasta päästään tuottavaan marjapensaaseen. Se tuntui pitkältä ajalta silloin ja nyt tuntuu, että sehän vasta oli. Silloin ajatuksissa pyöri, että nyt se on tehtävä eikä siirtää seuraavaan vuoteen. Vielä ei meillä ole viisi vuotta täynnä mutta pensaat lisäävät jo tuotosta mukavasti vuosi vuodelta.

Tilukset sijaitsevat kasvuvyöhykkeellä 4

Kylästämme sanotaan, että asumme Keski-Suomen katolla. Kylämme kun on lähes kauttaaltaan yli 200m merenpinnasta ja sen tuntee ilmastossamme. syys talvella hautaudumme lumiseen pukuun, joka pitää meitä hellässä otteessaan (liian) pitkälle kevääseen. Keväällä meillä on lunta vaikka naapuri kylät kylpevät auringossa leskenlehdet kukkien. Vihdoin kun meillä vaihdetaan kesäisempää päälle niin voisi ilkosillaan olla. Lämpömittari nousee hellelukemiin huomattavasti useammin mitä ilmatieteenlaitos lupaa. Korkeutemme aiheuttaa vesisateiden pois jäännin. Sadepilvet kun joskus pääsee kipuamaan korkeaan kyläämme eivät ne sitten hetkeen poistu tai tyhjenevät valtavalla raivolla. Elämme suuressa ilmastojen vuoristoradassa, joka kulkee rauhallisesti äärilaidasta toiseen. Harmoonisella rytmillään ei luo suuria yllätyksiä ja tämä ilmaston hidas aaltoilu on välillä hermoja raastavaa, kun katselee etelän immeisten kevään kylvökuvia ja omassa pihassa on vielä puolisenmetriä lunta. Keväinen kylvö into on joskus hiukan lähtenyt käsistä aiheuttaen aivan turhan hankalia kevään edistämis hankkeita.

Suunnitellaampas hiukan alkanutta vuotta:

Talvi rakentaminen kun on ihan huippu hauskaa hommaa niin otettiin joulukuussa varaslähtö rakentamalla. Ajatus on muhinut jo hetken, että eläinsuojaa vähän kunnostellaan mutta kun sitä kävi tutkimassa niin tehtiin uusi. Toki siihen jäi vielä kosmeettista tekemistä kevät talvelle.

Sitten pitäisi jo katse kääntää kevääseen aika pian ja laitella siemeniä multiin. Varmaankin maaliskuun postaukseen tulee mitä laitetaan kesäksi kasvamaan. Kun siemen valikoimaa on mutta ei ole vielä ihan inventoitu.

Riippuu varmaankin kuinka kauan meillä on naudat ummessa koska päästään lypsypaikan kimppuun. Varmaankin kevät ehtii tulla ennen kun siihen aika riittää tai lämpötila.

Kasvihuone tulee viemään muutaman yön ja päivän tunnit, jotta saadaan se kasaan. Varmaankin kaikki liikenevä aika tulee menemään sen kanssa tavalla tai toisella.

Vanhan eläinsuojan purku varmaan ajoittuu jonnekkin kohdin kesää.

Pihan tasoitusta pitäisi jatkaa. Kun menin syksyllä päättämään, että piha tulee tai oikeastaan piha tulee laajenemaan. Vähän sellainen kaupunkilaisen homma tai jotain. Jotenkin mummi on saanut nämä pihan kauniiksi laitto hommat iskostettua kaupunkilaisten hommiksi vaikka on täällä maalla kauniita pihapiirejä.

Sitten vielä tuolla pihalla on sellaisia juttuja väärissä paikoissa joita pitäisi siirrellä. Tähän e n nyt kaikkia jaksa eritellä ja koska ei ole niin kiireellisiä hommia. Tämä onkin siis sellainen Pihapiirin rakennus vol.2 jos paukkuja riittää. Tämä kohdistuu etupäässä rakennuksiin ja niiden sijoitteluun, joten voi olla, että paukut ei riitä.

Työpöydällä on kyllä vielä pino suunnitelmia, jotka ei pääse tämän vuoden ohjelmistoon. Jätän kuitenkin mahdollisuuden vetäistä jokerin tästä pinosta esiin jos aikaa jää yli.

Perus juttuihin kun kuuluu tietysti kevät lannoitutus ja puutarhan hoito lisääntyy taas tänä vuonna tai ainakin samaan kun menneenä vuonna. Pitää siis suunnitella vähän kasvimaita ja muistaa kitkeäkin niitä. Puutarha saattaa myös vaatia jotain nikkarointia.

Syy omavaraisteluun

Hulluhan se olisi, joka ei itse maitoaan lypsä kun siihen on mahdollisuus.

Kun kaupungissa tottui, että kauppaan on kävelymatka ja sai sen mikä puuttui. Maalla meillä ei ole sitä kauppaa kävelymatkan päässä.

Kaupungissa tottui, että kauppa on kävelymatkan päässä ja sai sen mikä puuttui.

Kylältämme on kuollut kyläkauppa jos toinenkin. Oli siis tehtävä itselle sellainen hätävara puskuri, ettei nälkä ainakaan ala vaivaamaan. Samalla on huomannut kuinka paljon turvallisempaa elämä on kun ruoka on edes osin turvattu vaikka ei pääsisi kauppaan viikkoihin. Nyt meillä on kesäisin se “kauppa” auki 24/7 jos jotain purtavaa tarvitsen.

“Kauppa” ei rajoitu vain pihapiiriin vaan tarjoaa pikantteja makuja myös metsän ja kalaisien vesien muodossa. Vuosien saatossa olen huomannut kuinka “kauppamme” tarjonta on kasvanut monella uudella maulla. Tietoisuus kun kasvaa tarjontakin kasvaa toki siellä on aika-ajoin sellaistakin tarjouksessa, joka ei sovi omaan makuun.

Bloggari Isännän mietteitä vuodelle 2020

Pohdin joulukuussa voinko lähteä sarjaan vielä mukaan, onko minulla annettavaa sarjalle. Epäilin myös onko sarjan aloitusta liian aikaisin tammikuussa. Omia voimia tuli myös epäiltyä.

Päätin tehdä sarjaa omien voimavarojen rajoissa. Suuruuden hullut listat saivat jäädä pois. Mieli voi kyllä muuttua kun seuraava kuukausi postaus tulee ulos. Ajatukseni on sarjan tiimoilta keskittyä rakentamaan, nikkaroimaan, puunailemaan tuunailemaan ja askartelemaan paskartelemaan. Asiat eivät ole meille vieraita mutta niiden kuvaaminen ja kertominen on jäänyt sivummalle pienempään rooliin tai oikeastaan näyttämöllä jököttäväksi puuksi.

Alussa kun aloin kirjoittamaan blogia ajatus oli olla hiukan anonyymi. Anonyymius on karsiutunut kuin sipulia kuorien. Nimeni selvittäminen ei ole koskaan ollut haastavaa, eikä piilotettua. Jouluna Maaseudun Tulevaisuus teki jutun, jossa viimeistään nimet paljastui blogin takaa. Nyt pohdinkin jatkanko kirjoittamista Isäntänä vai Korkealan Heikkinä. Pohdin myös kuinka se tulisi kirjoituksiin vaikuttamaan. Olisinko rajoittuneempi mielipiteissä jos kirjoittaisin Korkealan Heikkinä vai yhteiskunta kriittisempi Korkealan Isäntänä. Olisiko Korkealan Heikki herkemmin lähestyttävissä kuin Isäntä? Se on muuten ihan varmaa, että aivan varma, on täysin varmaa, blogista ei tule kirjoittajan osalta sukupuoli neutraalia.

Kokeillaan siis päästä nextille levelille!

Mukana on mukavia blogeja.

Kasvuvyöhyke 1

Omavarainen https://www.omavarainen.fi/l/tammikuu2020/

Wannabee Farmari https://farmertobee.blogspot.com/…/kohti-omavaraisempaa…

Iso-Orvokkiniitty https://iso-orvokkiniitty.fi/…/kuudes-vuosi-iso…

Laura eli Javis https://lauraelijavis.wordpress.com/2020/01/06/urbaania-omavaraisuutta

Kasvuvyöhyke 2

Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2020/01/suunnitelmia-talle-vuodelle.html

Pienenpieni farmi https://pienenpienifarmi.com/?p=1068

Urban Farming kaupunkiviljely  https://finlandurbanfarming.blogspot.com/…/omavarainen…

 Rouva yrttinen https://rouvayrttisen.blogspot.com/…/rouva-yrttinen…

Kohti laadukkaampaa elämää https://varmuusvara.blogspot.com/2020/01/tammikuu-2020.html

Oma tupa, tontti ja lupa https://omatupajatontti.blogspot.com/2020/01/rapparina-ja-nuohoojana.html

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus2020-osa-1

Harmaa torppa https://www.harmaatorppa.fi/2020/01/omavaraisuutta-vuonna-2020-osa-1.html

Metsäläisten elämää https://metsalaistenelamaa.blogspot.com/2020/01/omavaraisempaa-elamaa-2020-osa-1.html

Airot ulapalla https://airotulapalla.blogspot.com/…/suuntana-omavaraisuus…

Caramellia https://caramellia.fi/tammikuu-2020/

Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/…/suuntana…

Villa Kotiranta http://www.villakotiranta.fi/?p=3611

Kasvuvyöhyke 4

Puutarhahetki – suurien unelmien puutarhablog https://puutarhahetki.blogspot.com/2020/01/unelmana-omavaraisempi-elama.html

Kasvuvyöhyke 5

Sorakukka http://www.sorakukka.fi/?p=972

31 thoughts on “Suuntana omavaraisuus 2020”

  1. Yhdistetty autokatos ja kasvihuone, nerokas idea! Tätä on nimittäin mietitty täälläkin, auto olisi järkevää laittaa talvella jonkinlaiseen säänsuojaan. Tuohan olisi mainio juttu jos sen voisi talvella ajaa kasvihuoneen sisälle. Kiitos, tätä täytyy mietiskellä! Mekin ollaan muuten noin 200m korkeudessa ja kyllähän sen tosiaan näkee että lumi sulaa nopeammin alempana. Mutta silti oma kokemus on, että täällä moni arempi kasvi pärjää paremmin kuin avonaisemmalla paikalla matalammalla.

    Kaupassa käyminen on kyllä hyvä mittari omavaraisuusasteelle. Kuluneena syksynä onnistuin vähentämään makeisten ostoa merkittävästi kun pakastimessa oli (ja on edelleen!) melkoiset määrät omenapiirakkaa makean nälkään. Kuivattua omenaa ja erilaisia hilloja riittää pitkäksi aikaa, eli sokeria kyllä löytyy jos sitä tekee mieli. Maito on yleisimmin kaupasta ostettava tuote, joten olisipa tosiaan melkoinen juttu jos senkin saisi kotoa.

    1. Teilläkin tuo korkeus varmaan luo oman pienilmaston ja ei päde ihan täysin alueen vyöhyke kartat.Jotenkin ei jaksaisi rakennella monia rakennuksia, jotka sitten seisoo tyhjillään osan vuotta.

  2. Enpäs muistanutkaan, että teillä on noin haastava vyöhyke. Meillä ei ole lunta tipan tippaa ja parina viime vuonna ne on tulleet vasta tammikuun puolivälin jälkeen. Tuntuu, että tämä loppusyksyn ainainen pimeys on omiaan hapottamaan mielen eikä tässä nyt vielä varsinaisesti tursuta ideoita ja innostusta. Pienin askelin täytyy vaan nyt edetä. 😅

    1. Vyöhykkeistä ei ole tainnut olla aikaisemmin puhetta. Meillä pitäisi talven alkaa tammikuun puolivälissä. jos luonnon merkit pitävät paikkansa.
      Oli hiukan pakkopullaa suunnitella kesää kun on vähän talvi horroksessa.

  3. Kasvihuonelampolassa lampaat tuottaisivat talvella kasvihuoneeseen valmiiksi lannoitusta 😁 ja lämpöä niin että keväällä kasvihuoneen katosta roikkuvilla telineillä voisi harrastaa esikasvatusta. Toki auto ei silloin sisälle ehkä mahtuisi. Itselläni kasvihuone on ruukkujen, raivaussahojen, polkupyörän, ruohonleikkurin sekä pihakaluston että grillin talvisäilytyspaikka. Oli kiva lukea suunnitelmista, mutta täytyy myöntää että jäin vähän kaipaamaan niitä suuren suuria suunnitelmia 😊 musta kun on niin kiva haaveilla suuria, ihan vaan vaikka virtuaalisesti muiden kanssa 😊

    1. Suuren suuret suunnitelmat saattavat vielä tulla Helmikuun postaukseen kun alkaa heräilemään talvi koomasta. Peittyisi nyt tuo pihamaa tasaiseen lumeen, jotta voisi puhtaalle pihalle suunnitella. Samalla saisi tulla normaalit talvikelit jotta ulkona viihtyisi suunnittelemassa.

        1. Kyllä siihen on jotenkin tottunut. Ilman lunta näkee kaiken, joka on suunnitelman tiellä.

  4. Meilläkään ei sääennusteet usein pidä paikkaansa. Kartta saattaa väittää, että sataa ja kuivuutta on kestänyt viikkoja. Asteet eivät pidä paikkaansa, eikä moni muukaan asia. Sitä sitten oppii katsomaan säätä ulkona enneusteen sijaan, vaikka niitä kuitenkin tulee katsottua. Tiedä sitten miksi juuri täällä meidän kohdalla sääennusteet mättää niin paljon, ehkä tuo saaristomeren läheisyys, graniittialueet tai lehdot, voi vaan arvailla.

    Luin sen lehtijuttunne. Olipa se mukava! Siinä heti alussa sanailtiin, että “aikuinenkin saa elää kuin lapsi” ja niinhän se taitaa ollakin. Erilainen elely on tietysti myös kovaa työtäkin, mutta luulen, että se oma viehätys näissä puuhissa on juuri tuossa, että saa olla vähän kuin lapsi, kokea uusia juttuja, mikä ei ole aikuiselle ihan niin helppoa rutiiniarjen elelyssä ja muutenkin olla hieman kuin Peppi pitkätossu tai Vaahteranmäen Eemeli. Ainakin välillä 🙂

    1. Meillä pitäisi olla “täsmä sää ennuste” kun sääennustus pallon on muutaman kilometrin päässä mutta ei. Tosin vaikka meillä katsoo ulos niin voi joutua turhaan keräämään tavarat sateelta turvaan. Pihasta näkee muutamankymmentä kilometriä ja sade loppuu aika usein omaan rinteeseen.

      Se muotoiltiin hauskasti lehteen. Sanoin, että muutama vuosi sitten kirjoitin ylös kaikki asiat joita tein ensimmäisen kerran elämässäni. Sain siis oppia uutta. Moni oppii tai tekee uusia asioita huomamattaan mutta kun kirjoittaa ylös niin niitä on aika paljon.

  5. Mietityttää taas tuo, että mikä on kellekkin normaalia. Meillä ei ole sisäsaunassa suihkua. Muistan, kun tyttäremme kaverit sitä siunailivat ja kauhistelivat, etteikö meillä peseydytä ollenkaan.

    1. Niin se vaan välillä hämmästyttää. Muutama vuosikymmen taaksepäin oli outoa sisällä juoksenteleva vesi. Nyt se on normaalia ja vedettömyys epänormaalia. Meillä ei myöskään ole sitä suihkua. Harkinnut olen kyllä jo välillä mutta jäänyt harkinnalle.

  6. Meillä taisi olla jo viime kaudelle suunnitteilla lämpiävä kasvihuone. Ei saatu tehtyä eikä edes hankittua sitä kasvihuonetta viime talvena hajonneen tilalle. Tarkoitus kun oli siirtää kasvihuoneen paikka optimaalisempaan kohtaan ja tehdä lämpökanaali suoraan pannuhuoneesta kasvihuoneeseen. No, pikkuhiljaa. Teidän kasvuvyöhykkeellä lämmöstä olisi varmasti enemmän hyötyä. Meillä se vain hieman aikaistaisi ja pitkittäisi kasvukautta. Meillä päin ei nykyään lunta ole. Joulunakin sai suppilovahveroita ja kantarelleja joulupöytään suoraan metsästä.

    1. Suomen koko välillä hämmentää varsinkin ilmaston suuret erot. Jos Jouluna olisin täällä sanonut, että lähdempä suppismetsälle niin etsijäkoirat olisi hälyytetty perään kun viimeinen ruuvikin on kadonnut. Muistelin, että useammalla oli kasvihuone viimevuonna suunnitteilla tai tulossa suunnitteille. Toivottavasti onnistutte tänä vuonna.

  7. Tämä on jännä, kylänne vanhana kesäasukkaana muistan vain ne kuumat kesäpäivät, peilityynen järvenpinnan… Niin ja sen tavattoman kauneuden. Tosin olin paikalla aina vain kesällä 🙂

    Nyt ei muuten hupsita mitään poisjättäytymisestä. On todella mielenkiintoista päästä seuraamaan arkeanne ja ammentaa osaamisestanne.

    Vaikka kirjoittaja ei muuttuisi sukupuolineutraaliksi, olisi ihana lukea puolison, lasten ja isoäidin ajatuksia elämästänne. Vaikka jokaiselta my day -tyyppinen postaus 😉

    1. Kyllä kesät ovat edelleen ihania ja talvi postikorttimaisen kaunis. Jotenkin nyt tammikuun alussa oli takki niin tyhjä, että pohdin pois jääntiä mutta taas sai joukosta voimaa. Ei olisi osannutkaan olla ilman sarjaa.

  8. Siulla tuntuu olevan semmoista vaatimatonta suuruuden hulluutta😁. Et aioi juurikaan panostaa, ihan vain askarrella, mutta se sisältää mahdollisesti kokonaan uusia rakennuksia ja vanhojen siirtoa😁. Muistaakseni teillä oli viime vuonnakin ihan huimaava työlista.

    Mutta suunnitelmat kuulostavat kyllä mielenkiintoisilta etenkin sen paperilla helpon kasvihuoneen suhtee.

    1. Viime vuonna oli lista jota en ihan saanut toteutettua. En edes uskaltanut katsoa mitä jäi tekemättä, ettei tän vuoden lista paisuisi.

  9. Tosi kiinnostavia suunnitelmia tälle vuodelle! Kiva nähdä, miten ne toteutuvat. Tuo kasvihuoneen ja autokatoksen yhdistelmä kuulostaa tosi fiksulta. Oikein hyvää ja satoisaa vuotta!

    1. Kiitos. Satoa kyllä saisi tänä vuonna tulla hiukan enempi kuin menneenä vuonna.

  10. Kasvihuoneen talvikäyttö on vallan mainio idea! Jotenkin on hassua pitää niinkin isoa rakennelmaa kuukausia tyhjän panttina. 🙂

    Olen kyllä kateellinen että teillä on lunta. Meillä päin sitä ei ole siunaantunut tänä “talvena” vielä yhtään. Ekaa kertaa meinasi pieni syysmasennus iskeä, kun pimeys ja kosteus ovat vaan jatkuneet kuukausitolkulla.

    1. Meidän lumi tilanne on kuvissa kaunista mutta todellisuus on aivan toinen. Talvi jos tätä talveksi voi kutsua, ollaan keikuttu nollan molemmin puolin ja lumityöt on olleet painavaa lunta. Välillä on ollut paljon seuraavana päivänä on puolet kadonnut ja taas tullut lisää. Nyt on sulanut niin paljon, että nurmikko näkyy.

  11. Todella järkevää miettiä sille kasvihuoneelle muutakin käyttöä kuin kesäkasvatus, kokoa kun en osaa arvioida, mutta tosi isoon voi jo laittaa muoveilla väliseiniäkin, eli samalla voi osaa pitää lämpimänä vaikka talvella. Kyllä se taitaa olla niin, että siellä on suunnitelmat, mutta myös oikeat tekijät toimissa, aina tapahtuu. Minun pitää aina mennä ihan lukemisen jälkeenkin uupuneena päiväunille 🙂

    1. Tiedän neliöt mutta kun tulee kaarista niin en hahmota täysin kuinka “seinän vieressä” on tilaa olla kulkea. Pituus suunnassa voisi olla järkevää tehdä väliseinä. Ehdottomasti pistän mietintään tuon väliseinä asian kun silloin voisi keväällä “lämmittää” pienempää tilaa kasvielle eikä oven käyttö muutaisi lämpötilaa kasveilla. Kirjoittaessa jo keksin hyviä puolia väliseinäle. Eli jatkoon menee ehdotuksesi kiitos.

  12. Oli mukava lukea yhteenveto historiasta ja kiitos linkistä tuohon Maaseudun tulevaisuus-artikkeliin. En vielä ehtinyt saada sitä mistään aiemmin. Erityisen ihastunut olen siihen teidän kalankasvatus-projektiinne.

  13. Tuo oma maito meitä vielä uupuu. Sitten kun saisi tuon oman isännän juomaan sitä. Eiköhän tässä ole aikaa taivutella. Ammujen otto on itselläkin haaveena joka tuntuu siirtyvän kokoajan loitommaksi.

    1. Ammut ovat ihan oma maailmansa. Haaveilu on ihanaa ja joskus ne toteutuvat nopeammin mitä uskookaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *