Blogi

Porin Matti pääsi vihdoinkin paikoilleen, Coca-cola on parasta

Porin Matti on ollut jo jonkun aikaa varastoituna, koska se sattui löytymään. Nämä tälläiset vanhat lämmitys jutskat on niin mun juttu. Ne on yksinkertaisia ja julmetun painavia, joten lämpö pysyy pitkään tasaisena ja lämmittäminen vie vähemmän puita, kun se on kerran saanut lämpöiseksi niin pitää lämpöä.

Rustiikki on aika ajoin IN ja mä päätin, että se saa olla nytkin IN. Pintaan on tullut pientä ruostekukkaa ja jonkun mielestä sitä ei voisi enää tuoda sisälle ilman, että maalaisi. Pohdin tätä maalausta jopa ihan vakavissani mutta rustiikkisuus muoti tulikin mieleeni. Joku jopa voisi yrittää tehdä tästä juuri tämän näköisen. Olemme siis voittajia, koska aika ja vähän kostea säilytys on tehnyt kovasti töitä meidän puolesta.

Päätin kuitenkin vähän hillitä tätä. Samalla halusin kiiltäviin osiin sitä kiiltoa lisää mikä niissä on ollut uutena ja nyt ruosteen alle kadonnut. Saisin näin vähän kotrastia. Muistelin millä ja miten pääsen parhaimpaan ja toivotuimpaan lopputulokseen. Muistin lokeroista putkahti mieleen, että kromi osien puhdistuksessa on ehdoton ykkönen Coca-cola, joten ei muutakun kokeilemaan. Kastelin rätin colalla ja aloin pyyhkimään, kiiltoa alkoi löytymään jopa isosta pinnasta jota en osannut odottaa.

Värit tasoittui ehkä jopa liikaa. Kiiltäviä listoja meinaan kyllä kiillottaa hiukan lisää, kun talvella istun tämän edessä ja lisäilen puita. Silloin siihen on hyvää aikaa ja saa hyvän syyn tuijottaa tulta.

Tämä Porin Matti on alun alkaen ollut maalaamaton ja varustettu sinistetyin levyin. Painoa tällä on 240kg koska on Porin  Matti 16 lämmitys tehoa on aina 60 neliöön asti. Mitat on kasvanut hiukan tuosta 1940 luvun versiosta. Tämän mitat on leveys 550mm syvyys 450mm korkeus 1150mm. Saattaa tuo painokin olla suurempi.

Porin Matin esite vuodelta 1940


Porin Matin valmistus on aloitettu 1939 ja sitä valmistetaan edelleen. Hiukan luukut on muuttunut matkan varrella mutta muuten on pysynyt tunnistettavana Porin Mattina. 

“Emännän työtaakkaa on nykyaikana lisännyt vaikeasti saatava taloustyöapu, joten lämmitysuunien hoidon vaivattomuus on hänelle tervetullut apu.”

Bimb my Porin Matti tulee varmaankin jossain vaiheessa.

2 kommenttia

  • Myy-muori

    hahahaaa, toi kuva missä pariskunta istuu ja tuijottaa tota uunia on aika typerä… eihän siinä pelkässä uunissa mitään tuijotettavaa ole… kun näkyvillä ei ole edes tulta. Tulta on kiva tuijotella ja kakluuneista sanoisin että niitäkin on monensorttisia… niitä oli ennenkin monensorttisia ja nykyisin varsinkin. Muorin valkoinen iso kakluuni on varaava eli kun sen lämmittää hyvin niin se on kolme päivää lämmin… Yläkerran kakluuni on hiukan vielä monerdimpaa mallia, mutta pienempänä se ei pysy yhtä kauan aikaa lämpimänä. Tarpeeksi kuitenkin jos siellä yövieras nukkuu niin ei pitäisi palella.
    Saa nyt nähdä mimmoinen talvi tulee. Mihinkäs se pienempi Kalle Kamiina tuosta siirrettiin?

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *