
Matokompostin kuulumisia ja miten niitten kanssa leikitään
On kulunut muutama hetki, kun viimeksi madoista kirjoitin.
Madot ovat edelleen ja voivat hyvin. Osa pääsi nyt “kesälaitumelle” isompaa urakkaa aloittelemaan. Tätä seurataan mielenkiinnolla kuinka jaksavat hommansa hoitaa.
Olemme kehittäneet nyt omasta mielestämme hyvän systeemin, joka toimii tai sitten ei.
Matojen kolmiportainen järjestelmä
- Madot ovat sisäkompostissa tuhoamassa ruokajätettä. Sisältäen kuoria, pilaantuneita ruokia ja muutenkin biojätettä.
2. Siirtyvät välikompostointiin, jossa tavara muuttuu mullan näköiseksi tavaraksi ja madot kasvaa.
3. Loppukompostointi, jossa saavat työstää heinää ja lantaa.
Monimutkaisempi selvitys
Madot siis tekee ensin töitä keittiökompostissa. Josta siirretään “jäähylle” toiseen astiaan ja siitä suurelle työmaalle.
Kippaamme ensimmäisen kompostin lajitteluastiaan, josta keräämme madot talteen noin suurinpiirtein. Eli ei ole hätää, vaikka eteenpäin menisi matoja. Kunhan tähän ensimmäiseen tulee jonkin ver ran “aikuisia” matoja. Nämä madot syövät meiltä tulevaa jätettä jonkin aikaa riippuen ihan viitseliäisyydestä. Kuitenkin noin kuukauden tai pidempään.
Kerätessä saa jäädä myös vanhaa pohjaa.
Kippoakaan ei pahemmin putsailla.
Pohjalle munakennot, pikkasen multaa ja heinää. Madot takaisin ja taas saa laittaa keittiön biojätettä.
2. Astia toimii väli ruokalana ja kasvu alustana
Vihreä astia on lajittelu keinu. Ensin siihen on kumottu tämä kakkos astia ja kerätty madot pieneen kippoon.
Multa joka tästä vaiheesta on tullut kumottiin kuljetus saaviin, jolla kuljetettiin multa kolmos vaiheeseen. Mullan joukossa on pieniä valkoisia “vauva” matoja ja saa jäädä aikuisiakin.
Ykkös vaiheen astia kumotaan keinuun ja kerätään isot madot pois. “Vauvat ja muutama iso siirtyvät tähän kakkos vaiheen kippoon.
“Vauva” madot jäävät siis tähän kasvamaan. Heitetään vähän maata päälle niin ei haise ja kosteus säilyy. Toki täällä on myös aikuisia, jotka tekevät lisää matoja.
Tämä vaihe kestää reilun kuukauden, koska matojen kasvu kestää munasta madoksi kaksi kuukautta. Meillä tosin ne on jo kuoriutunut, joten reilu kuukausi riittä siihen, että ovat kasvaneet punertaviksi “aikuisiksi”, jotka on helppo kerätä talteen.
Munia ja pieneniä matoja toki menee vaiheeseen kolme, joka ei haittaa vaan on toivottavaa.
3. Vaihe
Tämä mullalta näyttävä ja tuntuva aines viedään lavalle, jossa on lantaa ja heinää. Heinä on ollut meillä se ongelma joten toivotaan, että saisimme sen matojen avulla nopeammin katoamaan. Tässä mullassa on pieniä “vauva” matoja runsaasti ja muutamia”aikuisia” matoja. Näiden olisi tarkoitus syödä tämä parempaan muotoon. Samalla olisi toivottavaa, että myös lisääntyisivät. Näin ollen prosessi nopeutuisi ja saisimme hyvää lannoitetta nopeammin ja maahan pääsisi muuutama muokkaaja.
Lopputuotteena pitäisi olla mustaa ravinteikasta multaa. Hippuset mullassa on kananmunankuoria, joiden tarkoitus on olla kalkin lähde.
Jatkuvuus
Toki tässä on jokin verran tätä pyöritystä mutta matojen keräys välissä luo sen, että saamme uusia matoja. Matojen määrä vaikuttaa siihen kuinka nopeasti biojäte katoaa.
Kohta on mennyt puolivuotta matojen kanssa ja tämä nelihenkinen perhe on pistänyt kaikki kuoret tuonne kompostiin. Sanoisin siis, että todella tiiviiksi ne menee. On välillä näyttänyt, että enää ei mahdu mitään. Tässä puolessa vuodessa on tullut multaa 45 litraa. Toki vielä on kakkos vaiheessa vähän eli karkeasti 60 litraa. Ääriään myöten täynnä 45 litran astia on ollut useasti mutta sitten se vaan vajoaa ja taas mahtuu.
Nyt oli siis ensimmäinen kerta, kun jotain lähti ulos.

