Hätäisen kevät, kevät ei ollut siirrettävissä

Kevät aurinko alkaa jo lämmittämään ja verhot voi avata päivisin. Tämä on merkki kevään saapumisesta, kun verhot avataan jotta valo tulee sisään ja oikeasti alkaa lämmittämään huoneita. Juolukuun alussa verhot menevät kiinni ja näköjään maaliskuun puolessavälissä ne voi jo avata. Mahtavaa, valoa tulvii sisälle ja tuntuu keväältä.

Samaa lämpöä, ei harmikseni ollut ulkona. Päätin kuitenkin aloittaa kevään auttamisen.

Ajan riittämättömyys on nostanut päätään tässä kevään korvalla ja tosissani päätin alkaa, auttamaan kevättä. Näitä auttamis yrityksiä on tullut useana keväänä. Piti ihan käydä tekstiarkistoja läpi mutta nopealla silmäyksellä en ole kehdannut näistä aikaisemmin kirjoitella.

Tänään tosiaan on super hieno päivä auttaa kevättä.

Tuumasta toimeen enempiä ajattelematta kuten yleensä teen keväisin. Tarkoitus meillä on laajentaa tuota kasvihuonetta tulevana kesänä. (Voisi jo aloittaa jos ei olisi lunta)

Lumilinko lähti käyntiin pihassa ja päätin rynnätä auttamaan kevättä sulattamaan laajennuksen pohjat. Kiersin työnnettävän lumilingon kanssa aikamoisen lenkin pellon kautta, ajouria käyttäen pelipaikoille. Oli yllättävän hyvä hangenkanta/kantohanki pääsin nopeammin perille kuin oli ajatellut. Ensimmäinen kierros tuntui menevän hyvin vähän kuin olisi juustoa höylällä höylännyt kerros kerrokselta. Oli jopa tunne, että tämähän menee kuin elokuvissa ja on järkevää toimintaa.







Sitten tulikin se kuuluisa mutta. Mutta kun olin sen ensimmäisen härmän heittänyt menemään ja toista kertaa kiersin niin linko kulki hienosti ja tulosta syntyi. Tosin lingon hallittavuus tuntui jotenkin oudolta. Ohjasin sitä kädet ylhäällä, koska linko meni vielä jonkun kantavan kerroksen päällä mutta minä en. Lunta kun on lähemmäs seitsemänkymmnentä senttiä. Piti alkaa pohtia sitä kuuluisaa järkevyyttä. Mitä jos oikeasti linkoan itselleni tämän alueen puhtaaksi niin kuinka ihmeessä saan lingon takaisin pinnalle ja pois täältä. En ikimaailmassa kehtais soittaa naapurille, että nyt tarvittaisiin traktoria lumilingon pelastamiseen hangesta.

Muistin myös kuinka rakensin jokunen kevät sitten aitausta pilkkikairan kanssa ja muutaman päivän päästä homma oli huomattavasti nopeampaa. Nyt siis oli pakko myöntyä, että en pysty edistämään kevättä tälläkään kertaa. On siis vain odotettava kevättä.

Oikaisin suorinta hankea pitkin takaisin pihaan. Ei tarvinnut tehdä sadanmetrin lenkkiä, jonka tein mennessä.

Blogia kirjoitellessa olen huomannut, että häpeä alkaa karista. Enää en jaksa tai viitsi hävetä tekemisiäni.

Nauttikaa keväästä kyllä se taitaa tulla sitten kun on sen aika.

2 thoughts on “Hätäisen kevät, kevät ei ollut siirrettävissä”

  1. Mitäpä niitä tekemisiä häpeämään, jos tekemiset ei liity toisten ihmisten elämän haittamiseen. Ja uskon, että sinun eivät liity.

  2. Niin se taitaa olla, että joudutaan vain odottamaan sitä kevättä. Vaikkakin tätä lukiessani päässäni alkoi heti raksuttaa ajatus, että voisinkohan jotenkin nopeuttaa lumien ja pihan sulamista, että kevät tulisi nopeammin. 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *