-
Suuntana omavaraisuus 2023 yhteenveto
Tämä on yhteiskirjoitus ja lopusta löytyy suorat linkit mukana oleviin blogeihin. Ylläpitävänä voimana pyörii Satu tsajut.fi blogista ja apuna Heikki korkeala.fi blogin takaa. Aiheita oli nyt YHTEENVETO, LAHJAT JA HANKINNAT, IHMISSUHTEET. Yhteenveto Tämä vuosi meni tekemisen puolella hiukan ohi. Kuitenkin saimme kehitettyä ja helpotettua eläinten hoitoa. Tulee tiukennettu eläinsuojelulaki vuoden vaihteessa ilman siirtymäaikaa, toki sen tavoitteita oli aikaisemmin jo suunnitelmissa mutta nyt oli pakosta toteutettava osa kesällä ehti tai ei. Kesä oli vilkasta aikaa monella erisaralla ja viljelykset jäi tältä vuodelta ihan aikataulu syistä ja hyvä niin. Syksystä sitten huomasin kesän kiireiden ja stressin aiheuttaman uni vajeen. Lähdin lomalle pohjoiseen jotta saisin ajatella ja pohtia suuntaa mihin jatkaa. Tämä matka…
-
Suuntana omavaraisuus kotitarve-eläimet
Tämä on yhteiskirjoitus ja lopusta löytyy suorat linkit mukana oleviin blogeihin. Ylläpitävänä voimana pyörii Satu tsajut.fi blogista ja apuna Heikki korkeala.fi blogin takaa. Aiheita oli nyt kotitarvekalastus, kotitarve-eläimet ja säilöntä lisäksi omat kuulumiset. Kotitarve-eläinten pito muuttuu 1.1.2024 Pohdinkin jo, että mitkäs ennustajan lahjat Sadulla on kun edellisessä kuussa tuli uusi eläinsuojelulaki esille ja vuoden vaihteessa astuu voimaan ilman siirtymäaikaa. On meillä ollut myös ennustajan lahjoja, vaikka se olikin tarkoitettu omaksi turvaksi. Keväällä ostettiin aitaelementeistä rakennettava käsittelykuja, joka toimii niin naudoille kuin lampaillekin. Ensin sitä käytettiin kasvatus sonneilla hetken aikaa, että he kävivät nappuloita syömässä käsittelykujaa pitkin. Syy tähän on ihan se, että käsittelykujaa pitkin ne tullaan myös lastaamaan kuljetuskalustoon. Nyt…
-
Suuntana omavaraisuus -23 Huussi ja vesi
Tämä on yhteiskirjoitus ja lopusta löytyy suorat linkit mukana oleviin blogeihin. Ylläpitävänä voimana pyörii Satu tsajut.fi blogista ja apuna Heikki korkeala.fi blogin takaa. Huussi Aihe pisti hiukan hymyilyttämään, koska viime vuonna tuli oltua mukana huussi hankkeissa. Mennään kuitenkin ensin meidän huussiin. Meillä oli alkujaan maapohjainen huussi, jonka takana kasvoi viinimarjapensaita, tomaatteja, kurpitsoja ja mitä nyt ihminen siemenineen syö. Tämä poistettiin jokunen vuosi sitten perinteisin menoin polttamalla. Aikoinaan se rajasi pihan eli huussin takana oli vain rytöä, nyt piha-alue on vallannut huussin taustan, joten vanha huussi seisoisi keskellä pihaa. Nykyään meillä on jyrsijävarma huussi muovisine astioineen. Tämä versio on vähän sellainen kesäversio tai lämmitettävän tilan huussi. Toimii toki myös kylmässä säilytys…