Valoa pimeyteen ja turvallisuutta työskentelyyn

Lypsyhuone, lypsypaikka, huussi, vessa ja koko se rakennus jossa joudumme paljon tekemään töitä. Ihan siitäkin syystä, että siellä on kaikkien eläimien rehut. En siis oikein tiedä miksi sitä kutsuisin. Puhumme lypsypaikkana tai maitohuoneena.

Tämä on ollut jonkin aikaa jo jatkojohtojen luvattu rakennus. Sulakkeita oli tasan kolme ja käytössä on myös voimavirta. Nyt olemme päättäneet jakaa tätä virtaa pienempiin osiin ja useammalle sulakkeelle. Tiedän, että nykyisetkin sulakkeet pelastaa hengen. Kun sähkö jaetaan usemmalle eri sulakkeelle ja ne merkitään huolellisesti, mihin ne vaikuttavat niin vika on helpompi löytää.

Käytämme pikasulakkeita, koska niitä voi käyttää myös kytkiminä. Eli saadaan esimerkiksi nyt lämpöiseen aikaan sulanapitokaapelit kaikki sammumaan kerralla ja taas tarvittaessa kaikki päälle. Toki tämä aiheuttaa pientä jakamista ja jakorasioita, jotta kaikki olisi yhden sulakkeen takana.

Nämä todellakin näyttää välillä jopa ihan mielenkiintoisilta ennen, kun kansi on kiinni ja kaikki kauniisti piilossa. Ajatteleppas kun nämäkin on jakautunut jatkojohdoilla. Alkaa pikkasen jo itsekin pelottamaan.

Tämä oli pakko ikuistaa, koska tämä on pieni askel ihmiskunnalle mutta suuri harppaus vessan mukavuudelle. Saimme ulkohuussiin valot (ainoa vessa) jota ei tarvitse ottaa sisältä mukaan vaan voi napsauttaa nappulasta valot päälle.

Kuvitelkaa mitä luksusta, kun ei tarvitse muistaa enää ottaa taskulamppua mukaan, kun menee paskalle. Voitte varmasti kuvitella sen, kun ripaska parvi on tuloillaan ja etsit taskulamppua, joka on pudonnut jonnekkin kaapin taakse ja joudut jo steppaamaan ettei se ripaska tanssisi housuissa.  Sitten kun löydät lampun ja  pääset ulko-ovesta pihalle tajuat pattereiden olevan loppu ja joudut kaikesta etsimisestä  huolimatta suunnistamaan pimeässä pimeään veskiin. Teet nopean käännoksen istahdat ja annat tulla mutta kansi onkin kiinni ja istut siihen päälle. Olet täysin pimeässä olosi on vähintäänkin onnellinen, koska et vielä näe sitä sotkua jonka juuri aiheutit.  (Kuvitteellinen tarina, joka saattaa sisältää osittain tapahtuneita ihania tuntemuksia ja sattumuksia)

Huussiin siis on välillä hiukan kiirus. Päädyimme helpottamaan myös tätä matkan tekoa asentamalla liiketunnistimella varustettuja valoja kompuroinnin välttämiseksi.

Vaikka tuo eilinen postaus olikin sellainen päätökseen saatettu  homma niin tämä on vielä kesken. Sulake juttuja tulee vielä toinen ja johtojakin tulee vielä vedettäväksi. Nyt siis saatiin osa valoista ja sulanapitokaapelaiden sähköt tehtyä. Seuraavaksi pitäisi laittaa lypsypaikalle, rehuille valot ja muutama sisä- ja ulkopistorasia erilaisiin tarpeisiin.

Valaistus mentiin 10A sulakkeilla ja muutama pistorasia. Vielä pitää laittaa muutama pistorasia 16A sulakkeen taakse, jotta voi käyttää hitsauskonetta, kuumailmapuhallinta ja jotain muuta isompi virtaista ilman sulakkeen palamista.

Huomenna taas tehdään jotain…

2 thoughts on “Valoa pimeyteen ja turvallisuutta työskentelyyn”

  1. Hm…hm…. ja sähkötöitähän saa tehdä vaan sähkömies!! Pinta-asennukset ovat siis arvossa arvaamattomassa… olehan tarkkana kuin porkkana ja tarvittaessa kysy sitten naapurin isäntää kokeileemaan ( ja saamaan sen sähköiskun)…. 😀 😀 😀 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *