Avainsana-arkisto: Omapäinen

Mitäs tapahtuu joulukalenterin takana?

Eipä juuri mitään.

Siinä se nyt seisoo kolmen sanan mittaisena. Ei vaiskaan täällä tapahtuu kaiken mailman juttuja kovastikkin. Varsinkin niitä mailman juttuja tapahtuu. Isäntä on tosiaan lähdössä ensi syksynä kiertämään palloa autolla. Tämä ei tietenkään onnistu ilman pienen jättiläisen kokoista läjää paperia ja byrogratiaa.

Pitäisi olla joku joulu ressi… Eipä ole näkynyt sellaista. Ennemmin on tullut sellainen joulun levollinen olotila.

Tänne tulee tai julkaisu vaiheessa voi olla jo mennyt. Kuitenkin tulossa tällähetkellä on dokumenttikuvaaja se on seuranamme kolme päivää. Tämäkin on täsä vaiheessa sellainen ei mitään hajua mitä se tarkoittaa mutta selviää huomenna.

Sitten on poikiva lehmä, joka on lisännyt vuorokauteen pirusti tunteja tehdä suunnittelu hommia. Se on puhkunut ja punnertanut jo koko alkukuun. Jotenkin valvotut tunnitkin pitää hyödyntää niin voi vaikka ajokortteja haeskella reissulle. Vakuutuksiakin on kiva kilpailuttaa ja ehtoja lueskela kun kerran valvoo. Vielä kun löytäisi suomesta muutamat paperi autolle, jotta saa viedä muutamaan maahan. Toisaalta olisi kiva vielä tietää saako ja tarvitseeko suomi auto niitä papereita.

Kaikenhan kruunaa isännän sairastelu joka on nyt kestänyt jo kuutisen viikkoa. Viimeisen viikon ollut kokonaan pois ruumiillisista hommista, joten emännällä haba kasvaa kohisten. Saattaa siinä sivussa V-käyräkin nousta kummallakin. Isännällä, koska kivut vie ja mitään ei pysty tekemään. Emännällä taas kun isäntä hetkellisesti pystyy toimimaan ja auttamaan, mutta kesken homman tuleekin kivut ilman ennakkovaroitusta.

Lehmä poiki joulukalenterin aikana ja saatiin vasikkakin oven taakse. Yövalvomisten poisjäänti helpotti kummasti jaksamista. Pikku hiljaa alkaa kaikki tasoittumaan omiin uomiinsa.

Lisää pohdintaa…

Syksyn reissu pohdituttaa myös blogin kannalta. Tekisinkö tänne ala blogin reissua varten vai ihan oman sille? Reissun vuoksi pitäisi opetella myös youtuben käyttöä ja videoitten jakamista sitä kautta. Se on kuitenkin taas ihan oma mailmansa. Puuuh pitäisi varmaan hommata sellainen ravistettava pallo, joka kertoo vastauksia…

Olikos vielä jotain?

Emäntä valmistui uuteen ammattiin ja sai opiskelun päätökseen. Isännälle ehdotettiin puhelimessa jatko-opiskelua AMK:ssa. Ristiriitaisia tunteita hiukan herätti taas opiskelemaan lähtö. Tavallaan olisi ihan superkiva taas oppia lisää mutta sitten on se toinen puoli kolikosta. Riittäkö aika ja kuinka yhdistellä kaikki kuljetukset.

Tavallaan alkaa olemaan myös koukussa opiskeluun. Sitä alkaa janoamaan koko ajan lisää ja lisää. Ei kyllä montaakaan opettajaa löydy yläaste ajalta, joka olisi voinut kuvitella minun harkitsevan edes AMK opiskeluja. Pohdinkin välillä onko se sittenkin ollut opettajissa, kun ei opiskelu maistunut.

Kevät ja kesäkin puskee päälle.

Vaikka talvipäivänseisaus ei ole tullut, alkaa kesälle kalenteri täyttymään. Tämä on hienoa, että jurot suomalaiset ottavat rohkeasti yhteyttä ja jotain tapahtuu. Me otetaan kaikki vastaan mitä nyt annetaan, koska pieni poikkeus rutiineihin on piristävää.

Kohta pitäisi alkaa taimia istuttelemaan kasvatukseen. Keväästä tosin tulee haastava, koska kasvihuone antautui lumen alla. (taas kerran) Keväällä pitää ihmetellä miten homma hoidetaan mutta tulevana vuonna haluan sormet multaan ja tuoretta omaa satoa kesällä.

Voitteko uskoa en aio ostaa yhtään siementä kesäksi. Varastossa on jo kaikki mitä tarvitsen ja vähän ylimääräistäkin. Toissakeväänä jäi muutamia siemeniä yli. Viime keväänä hamstrasin siemeniä mutta istutin vain murto-osan, koska kevät oli huono. Uskon kuitenkin, että päätös pitää tasan siihen helmikuun siemen hyllyn eteen.

Vuosi ehti vaihtua enkä saanut tätä julkaistua.

Loppuvuosi meni kivuissa ja emäntä hoiti lypsyt. Aamulla tuli laskettua, että viime vuonna lypsettiin 690 kertaa. Tulevana vuonna tullaan lypsämään 720 kertaa. Luku on kyllä hurja, kun alkaa laskemaan.

Nyt leuka ylös ja kohti uutta vuotta. Siitä ei tule kyllä yhtään helpompi kuin edellisestä mutta näillä menään mitä annetaan.

Tämä elämä on ruusuilla tanssimista ja näissä ruusuissa on piikit tallella.

 

Vapaa vai täysin kahlittu?

Päädyin tälläiseen aiheeseen, koska aloin pohtimaan vapautta. Etupäässä tuli muistoja vuosien takaa facebookin ansiosta. Joitain vuosia sitten tekemiäni juttuja en voisi nyt toteuttaa en ainakaan yhtä helposti.

Arki aikatulutettua ja talutusnuorassa oloa.

Tältä se välilä tuntuu. On kadonnut se vapaus hypätä autoon ja mennä Ylläkselle laskemaan stigalla mäkeä ja siitä Rovaniemen kautta Kajaaniin lypsämään lehmiä. Sieltä sitten parinpäivän päästä Rovaniemen kautta kotiin keski-suomeen. Tälläinen road trip ei onnistuisi nyt. Aikaa on päivässä aamu- ja iltalypsyn väli.

Voisin toki pyytää lomittajaa lypsyille ja hoitamaan talon työt. Kuitenkin se tuntuisi jotenkin väärältä. 

Juhliminen on kaikista huippu kivaa eikö?

Juhlat ovat velvoitteita joista emme halua olla pois. Se ei kuitenkaan läheskään aina tarkoita, että koko perhe pääsisi lähtemään. Nyt lypsettävien lehmien takia vielä harvemmin. Mitä kauemmaksi joudumme menemään sitä varmemmin joudumme jakautumaan perheenä.

Märkä ilta baarissa. Olisihan se ihan mahdollista mutta aamulla on aina se lypsy. Baarit eivät ole vetäneet puoleensa enää vuosiin. Aikoinaan on saanut mennä ja koluta niitä niin paljon, ettei enää ole tarvetta.

Juju – Hullu on ollut voimaa antava voima tällä matkalla.

Mitäs tästä sitten saa?

Omanlaistaan vapautta ja kiireettömyyttä, joka on joku myytti jota en ole purkanut. Onnistumisia jossain jota ei olisi uskonut tai edes osannut odottaa. Ylittää itsensä asioissa joihin ei osannut varautua. Helpoksi en kehu tätä elämän muotoa ja aikataulujen yhdistämistä ulkopuoliseen mailmaan. Välillä saan olla ihan omassa aika universumissa joskus taas kovastikin muiden aikataulujen orjana.

Huominen on huomenna ja eilinen oli eilen. Sen tarkempaa ajan kulkua ei voi suunnitella. Joskus saan viestejä tai puheluita josko tekisin jotain. Soittaja tai viestin lähettänyt henkilö on yleensä yllättynyt. Syy yllätykseen on se, että jos sillä hetkellä ehdin tekemään sen asian jota pyydetään teen sen heti. Syy on se, etten aina tiedä ehdinkö tehdä sitä huomenna tai edes koko loppukuun aikana. On siis tuurissa kuinka vastaan erilaisiin pyyntöihin. Ulkopuolelle tehtäviä hommia harvemmin jää rästiin, kun haluan ne heti pois, jotta voin palata omaan kuplaani.

Osaanko sanoa EI?

Se on ollut vielä opettelussa ja opettelu jatkuu edelleen. Tosin kun en osaa sitä sanaa sanoa pääsen mitä kummallisimmille arkisille seikkailuille. Joskus ei ole tietoa edes mitä olen menossa tekemään. Sehän ei minua haittaa se tekee tekemisestä vain mielenkiintoisempaa.

Meneekö mikään koskaan pieleen?

Sehän olisi kiva jos kaikki menisi niin kuin on suunnitellut. Yleensä kaikki isommat hommat vastustavat jotenkin jossain kohdin. Monesti ulkopuolinen ei edes tiedä miten se menikään. Talven aikana olen huomannut, että luonto ja ilmasto voi muuttua nopeasti sellaiseksi, että kotiin ajo muuttuu vaaralliseksi. Näissä tapauksissa auto on jäänyt naapuriin ja kävelyä reilu kilometri. Pahin haaste onkin oma tie ja sen jyrkkyys.

Juju – Onnelliseksi Pitää sisällään sellaisen arjen hienouden tunteen.

“Oon hullu ja haluun olla sun kaa. Haluuk sä olla hullu mun kaa?”

Tätä lausetta tulee toisteltua kuin mantraa. Eihän tämä ole nyky normien mukaista elämää millään tasolla. Jotenkin sitä pitää olla hullu jotta uskaltaa lähteä omalle kummalle polulleen.

Mikä on ollut vaikeinta?

Vaikeinta oli alussa uskoa, että puoliso on ihan täysissä järjissään kun lupautui tälle kummalle polulle. Monesti sai vakuutella, ettei päätös ole vain minun. On myös hetkiä jolloin tulee pohdittua pitäisikö tämä ihmis koe keskeyttää ja yrittää olla normaali. Jotenkin sitä on mennyt jo niin syvälle, ettei osaa palata sinne pintaan jossa olisi helpompi uida.

Tällä hetkellä vaikeimmalta tuntuisi muuttaa kerrostaloon ja kuunnella iltaisin autojen hurinaa.

 

Uskon nimipäivänä 30.3 on tulossa yhteiskirjoitus. Silloin pääsette lukemaan kuinka tie tänne toi. Muillakin on mielenkiintoisia kirjoituksia kuinka ovat löytäneet tiensä kotiin. 

“Omavaraisuuden ja omaperäisyyden rajalla”

Tiimarin sedästä omavaraistumaan.

Entisellä ja nykyisellä elämällä on suuri ero. Omaperäisyys on aina viehättänyt minua monessakin muodossa. Jotenkin en ole koskaan löytänyt sitä muottia johon kuulun ja pursuan aina niistä yli. Elin aivan mahtavaa aikaa silloin kun olin Tiimarin palveluksessa. Tapasin ja tutustuin aivan huikeisiin ihmisiin. Rakastin ratkoa asiakkaiden ongelmiaan niin arjessa, juhlassa, sisustuksessa ja askartelussa. Tunsin välillä olevani väärässä paikassa “miesmyyjä rintaliivikaupassa” tuo lainaus on se olotila. Menen asiakkaalta kysymään voinko auttaa? Vastaus: Kyllä, pyydä tuo nais myyjä tänne. Se sattui, samalla päätin, että opettelen jokaisen tuotteen toiminnan ja testaan. Jopa sen shamppanja vispilän.

Tilpestä ja hööristä puun mailmaan

Pääsin tutustumaan mahtavaan ajatusmailmaan yritysmailmassa. Pääsin käymään tehtaalla joka valmistaa puisia huonekaluja ja ajattelee ekologisesti. Yhteisen taipaleen aikana luopuu lämmitysöljystä ja alkaa puristaa omasta purusta pellettejä lämmitykseensä. Suunnittelee uusia innovaatioita puusta. Kyseenalaistaa metallin tarpeellisuuden myös rakentamisessa.

Puusta pitkälle

Maatalous alkaa kiinnostamaan kun järvisuomea on kiertänyt ja nähnyt mahtavia koteja. Onko se hienoin kuitenkaan se kiiltävävalkoinen, onko se kuitenkin lämmin punamultamaali. Kesäisin pidin tukikohtanani reissuillani suvun tilaa. Syy oli, ettei lomaa ollut ja sukulaisia oli mukava nähdä.

Kotiuduin näihin kesän maisemiin ja syksyllä kotiin paluu tuntui haikealta. Olinko enemmän kotona punaisessa mökissä jossa ei ole vessaa, kuin harmaassa omakotitalossa kaupungissa. Puolisolle aloin ehdottaa muuttoa pimeyteen tähtien alle. Esikoista odottaessaan sanoi, että muutetaan ja kokeillaan. Meni kuitenkin puolitoista vuotta, että uskoin.

Sovinkohan tähänkään muottiin?

Omavaraisuus oli helppo sana kun meille sitä hoettiin.

Nyt olen ehtinyt sanaan perehtymään ja huomannut kuinka iso kakku on. Vaikka kuinka haluaisin toteuttaa kaikki ropellihattu jutut törmään omavarauteen. Onko minulla omasta maasta rautaa? ei ole… En siis pysty omavaraisesti toteuttamaan.

Olen tosissani kaupunkilainen ja hyppäsin maatalous kouluun. Sehän nyt oli monelle ihan liika. Nyt kun olen tiloja pyörinyt ja kyseenalaistanut lähes kaiken kahden vuoden ajan. On aika seisoa selkäsuorana ja olla juuri sitä mitä on.

Niin tässä piti kirjoitella jotain omavaraisuuden ja omaperäisyyden väliltä. Haluan olla kumpaakin mahdollisimman paljon.

Normaaliahan on jakaa makuuhuone rakkaan lemmikin kanssa. Meillä tämä lemmikki vaihtelee tipusta karitsaan. Vasikka ei vielä ole päässyt sisälle. Makuuhuoneesta on otettu peitot ja tyynyt kainaloon, jotta voi nukkua vieressä.

Tämä matka on kesken ja jotenkin minun normaali voi olla omaperäistä mutten sitä enää itse näe. Tämän postauksen olisi pitänyt tehdä joku sukulaisista.

Tärkeintä ei ole se paljonko sinulla on rahaa, vaan kuinka paljon elämää rakastat.

 

Samasta aiheesta:

http://farmertobee.blogspot.fi/2016/05/omavaraisuuden-ja-omaperaisyyden-rajalla.html

http://maa-tuskat.blogspot.fi/2016/05/omavaraisuuden-ja-omaperaisyyden-rajalla.html

http://sininentupa.blogspot.fi/2016/05/omavaraisuuden-ja-omaperaisyyden-rajalla.html

http://epamoderniperhe.blogspot.fi/2016/05/omavaraisuuden-ja-omaperaisyyden-rajalla.html

http://www.omavaraisuus.org/#!Ruokaa-ajatuksille-omavaraisuuden-omaperäisyydestä/jmpkf/5740b65e0cf28f6d2bcf9e58