• Blogi

    Taas kerätään voimia jotta pystyy hoitamaan teurastuksen

    Teurastus kuulostaa kamalalta sanalta Pitäisikö sitä jotenkin kaunistaa ei varmaankaan. Se on kuitenkin tilanne, jossa riistetään henki. Elävästä olennosta tulee pala lihaa. Joskus aikoja sitten ei tähän sanaan liittynyt juuri mitään tunteita. Se sai olla ihan oma sanansa ilman mitään mielikuvaa. Nykyään sanalla on vahvat mielikuvat ja jo pelkkä sana saa kuvia mielestä esiin. Vaikka tapahtuma on rauhallinen ja läheinen eläimen kanssa. En usko, että lammas ehtii kuolemaa ajattelemaan. Kaikki tehdään kuitenkin saman tapaisella kuljetuksella ja rauhallisuudella kuin kerintäkin tai punnitus. Teurastus ja lopetus ovat eriasia Nämähän kuulostavat ihan samalta tai lopputulos on sama. Nämä ovat kuitenkin monelta tavalla erilaiset. Olen sitä mieltä, että kaikkien eläinten pitäjien pitää pystyä lopettamaan.…

  • Blogi

    Syksyn ihanin ja kamalin viikko.

    Syksyyn liittyy ihanuutta ja kamaluutta. Kanalassa syksy on aina luopumisen tuskaa kun kukot lähtee. Talvisin meillä haudotaan uutta porukkaa. Nyt oli taas edessä valintoja tulevan talven suunnasta. Pohdinnassa on aina muninta, kanojen koko ja haudonta halut. Kukot on nyt kasvanut noin yhdeksä kuukautta ja on aika laittaa pakastimeen. Kanoja meillä ei syödä vain kukkoja. Kanat vaikka ovat lopettaneet muninnan saavat eläkepäivänsä elää muiden mukana. Nuori kukko on hyvä lihan lähde. Kana, joka on pitkään muninut alkaa olemaan sitkeää. Tänä syksynä kukkoja meni pakastimeen seitsemäntoista, kiloina hiukan enemmän. Olemme päätyneet jauhamaan lihan maun ja monipuolisuuden takia. Jauhamme rintapalat ja jalkojen lihat sekaisin. Jaloissa on enemmän makua joten rintapalat hiukan neutralisoi makua. Liha…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Syksyn ihanin ja kamalin viikko.