• Blogi

    Odotus on päättynyt.

    Yhdeksän kuukauden odotus on päätynyt. Aloitetaan siis sieltä yhdeksän kuukautta sitten on sonni onnistunut astumaan Mielikin. Siihen loppui kiiman huudot. Vihdoinkin sonni on onnistunut. Tätä rakkauden vasikkaa aloitamme odottelemaan. Viimeiset kolme viikkoa on ollut vahtaamista. On valvottu öitä vuoroissa. Juostu katsomassa kuinka homma etenee. On huomattu, että kalenterin merkinnät ovat väärin. Siirretty poikimis aikaa myöhäisemmäksi. Tulee kuuluisa poikimispäivä vihdoin ja viimein. Kuitenkaan mitään ei tapahdu. Valvominen lisääntyy ja uni vähenee. Saa nukkua noin puolituntia ja nousta katsomaan kuinka meillä menee. Huomattavaa muutosta ei ole havaittavissa. Menee päivä, menee yö. Ollaan jo viisi päivää yli ajalla. Alkaa olemaan hurjan väsynyt. Ei tiedä onko hirveämpi nukkua vai valvoa. Väsyttää, nukahtaa ajoissa jo…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Odotus on päättynyt.
  • Ruoka

    Aamupuuro

    Aamupuuro Kaurapuuro 4 annosta 1 l   vettä tai vesi-maitoseosta 3 1/2 dl kaurahiutaleita 1/2 tl suolaa   Kuumenna vesi tai vesi-maitoseos kiehuvaksi. Lisää kaurahiutaleet. Siirrä kattila rautaiselle pannun aluselle. Keitä 10min välillä sekoittaen. Siirrä kattila alusen kanssa pienemmille levyille. Laita kansi päälle ja anna hautua muutama minuutti. Mausta puuro suolalla.   Vinkki: Puuroon voi lisätä makuja siinä vaiheessa kun siirretään hautumaan pienemmälle levylle. Voit raastaa sekaan omenaa, päärynää tai porkkanaa (lisää hiutaleiden kanssa). Pakasteesta löytyviä marjoja voi myös käyttää kun jäiset marjat lisää hauduttamisen aikana niiden rakenne säilyy hyvin. Puuroihin voi lisätä myös kanelia, vanilijasokeria ja hunajaa.

    Kommentit pois päältä artikkelissa Aamupuuro
  • Blogi

    Onko kiireettömyys illuusio

    Muuton aikoihin tuli ajatus elämän hidastamisesta. Kuvittelin maalla elämisen olevan lupsakkaa olemista ja samalla pikku hommien hoitoa. Pieniä nikkarointeja joutui tietenkin tekemään jo ennakkoon ennen perheen tuloa. Vesiputki maahan, viemäröinti ja saunalle uusi lattia. Aika oli hektistä, jotenkin ajattelin sen elon hidastuvan kun nämä on tehty. Koulu ja harjoittelutilat loivat päiviin rytmiä. Kello ei kuulunut tähän kuvaan. Kelloa tarvitsin vain aamuisin siihen, että oli oikeaan aikaan paikalla. Kotiin lähtemiseen en tarvinnut kelloa se koitti sitten kun kaikki työt oli tehty. Päivät venyivät, emäntä venyi kotona hoitaessaan eläimiä ja lapsia. Kun tuli viikonloppu oli viikon aikana kertynyt tehtävää auringon noususta laskuun. Aitojen siirtoa, karsinoiden rakentamista, ruokintajärjestelmien kehittelyä, tuttipullo karitsoita ja poikimisia.…