Aamu alkoi normaalisti kunnes keskimmäinen heräsi. Kasvoissa oli verenpurkaumia kuin olisi itkenyt silmät päästään. Purkaumat eivät tasoittuneet, joten soittoa päivystykseen. Saimme valita 49km vai 59km vaikka sairaala on 25km päässä. Otimme lähemmän koska on samassa suunnassa sairaalan kanssa. Jonottelussa vierähti kolmisen tuntia. Tohtorin epäilys oli rankempi mitä odotimme. Verihiutaleiden vähäisyyttä epäili hän. Me epäilimme veren myrkytystä tai jotain. Kotona siis odottelin vanhimman lapsen kanssa ja tietenkin googlasin mitä tämä meinaa. Se olisi sitten leukemian mahdollisuus. Miten me jaksetaan taistella ja onko elämän tapamme säilyttäminen mahdollista taistelun aikana. Pitäisikö muuttaa? Vai pitäisikö pysyä täällä? Kaikkea ehti puntaroida ennen, kun toinen puoli perheestä ehti sairaalaan. Sairaalassa lasten lääkärille, jolla oli reilusti töitä.…