-
Omavaraistumisen varjo.
Eihän tässä ole mitään järkeä. Aamulla kun herään kello 6:04 olen lampolassa ennen kun aamukahvi on ehtinyt tippua. Tarkistan onko synnytyksiä ollut, onko niitä tiedossa seuraavaan tuntiin. Huokaisen helpotuksesta, lasken ohimennen laitumilla olevien eläinten määrän, sekin täsmää illalla olleisiin. Painelen takaisin tupaan, laitan puuron kiehumaan. Nuorempi lapsista alkaa ääntelemään siihen malliin, että pakettia on tiedossa. Vaimo singahtaa ohi huomenet toivotellen. Hän laittaa karitsoiden maidot lämpenemään. Vaihdan vaipan ja kuulen kuinka puurovesi kiehuu. Heitän hiutaleet kattilaan, ehdin niitä hiukan sekoittaa, kun vanhempi lapsi tulee pyytämään aamuhalia. Pohdimme missä vaatteissa lähdetään päiväkotiin. Taas se vaimo vilahti ohitse viemään karitsoille sen maidon. Niin se puuro, hellalta pois ja lautaselle jäähtymään, jotta voin kohta…
-
Onko kiireettömyys illuusio
Muuton aikoihin tuli ajatus elämän hidastamisesta. Kuvittelin maalla elämisen olevan lupsakkaa olemista ja samalla pikku hommien hoitoa. Pieniä nikkarointeja joutui tietenkin tekemään jo ennakkoon ennen perheen tuloa. Vesiputki maahan, viemäröinti ja saunalle uusi lattia. Aika oli hektistä, jotenkin ajattelin sen elon hidastuvan kun nämä on tehty. Koulu ja harjoittelutilat loivat päiviin rytmiä. Kello ei kuulunut tähän kuvaan. Kelloa tarvitsin vain aamuisin siihen, että oli oikeaan aikaan paikalla. Kotiin lähtemiseen en tarvinnut kelloa se koitti sitten kun kaikki työt oli tehty. Päivät venyivät, emäntä venyi kotona hoitaessaan eläimiä ja lapsia. Kun tuli viikonloppu oli viikon aikana kertynyt tehtävää auringon noususta laskuun. Aitojen siirtoa, karsinoiden rakentamista, ruokintajärjestelmien kehittelyä, tuttipullo karitsoita ja poikimisia.…
