Avainsana-arkisto: leipominen

Sämpylät

Usein itse tehdyistä sämpylöistä tulee sellaisia kovia kökköjä. Se on hurjan turhauttavaa ja samalla latistaa sitä leipomisen iloa. Olen havainnut, että pullataikina onnistuu lähes aina. Pullataikinan ohje on selkeä ja pohja monikäyttöinen. Mitä jos tekeekin kaksi taikinaa yhtä aikaa. Tadaa aikaa säästyy.

Sämpylä pullaset

  • 5dl Maitoa tai vettä
  • 50g Hiivaa tai kuivahiiva pussi
  • 1 Muna
  • 1tl Suolaa
  • 1rkl sokeria
  • n.10 dl Jauhoja tai leseitä mitä ikinä
  • 1dl öljyä tai voi sulatettuna

 

  • Ensin lämmitetään neste kädenlämpöiseksi
  • Lisää lämpimään nesteeseen 1dl jauhoja ja sekoita jos käytät hiutaleita laita ne nyt ja anna turvota 5minuuttia (kun teet pelkkiä sämpylöitä)
  • Hiiva ja sekoitus
  • Kananmuna ja sekoitus voi jäädä päälle jos tekee yleiskoneella tai lasten (puolison, kaverin) avustuksella
  • Suola ja sokeri
  • Jauhoja laitetaan sen verran ettei näytä nestemäiseltä mutta alkaa muodostumaan palloksi
  • Öljy ja voi sekaan taikina notkistuu mutta pyörii edelleen pallona

Nyt jos tahdot tehdä myös pullia samasta taikinasta. Ota puolet taikinasta kohoamaan leivinlaudalle tai kulhoon. Sekoitukseen jää puolet.

Kun taikina on kohonnut sekoitus, pyöritys vain käsin, jotta ilmataskut taikinasta ei rikkoudu.

Pulla puolikas

Lisää puolikkaaseen vielä:

  • 1dl sokeria
  • 1-2tl kaardemummaa

Voitele munalla ja ripottele raesokeri ennen paistamista.

Sekoita taikina löysistyy kun sekoittaa joten voit joutua laittamaan lisää jauhoja.

HUOM!!! Jos käytät leseitä tai muita jauhoja kuin vehnäjauhoja ei ohjetta voi hyödyntää.

Sämpylä taikinaan voi sekoittaa kohotuksen jälkeen mitä tahansa jauhoja jos haluaa makua. Jos tekee samasta taikinasta myös pullia.

Kohotus

n.30 minuuttia lämpimässä paikassa

Paistaminen:

Pyöritä sämpylöiksi, uuni 225-astetta paista keskitasolla n. 10 minuuttia.

Valmiit sämpylät voi sutia vedellä.

Taikinan riittävyys:

Pelkkiä sämpylöitä noin 10-12

Sämpylöitä puolikkaasta taikinasta 6 ja pullia toisesta puolikkaasta 8-10 tai yksi pullapitko.

Raparperipiirakka marjoilla

Raparperipiirakka (marjoilla)

piirakkavuoallinen, halkaisija n. 25-28 cm, pellillisen tekemiseen kerro kahdella.
1 pkt Kauramurotaikinaa (400 g)
TAI piirakkapohja itse tehden:
2 munaa
dl sokeria
dl kaurahiutaleita
dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
½ dl juoksevaa margariinia tai voita (50 g)
1 dl kermaviiliä, jogurttia, kermaa tai piimää
Voiteluun:
juoksevaa margariinia tai voita
Kaurahiutaleita
Päälle:
4-5 dl raparperia viipaleina ja/tai marjoja
(1 dl rusinoita + 3 rkl rommia)
Kauratosca-kuorrutus:
100 g voita
1 dl sokeria
1 tl kaneli
dl Kaurahiutaleita
1 rkl vehnäjauhoja
½ dl maitoa
Lisäksi:
1 tlk kermaviiliä
200 g mascarpone- tai tuorejuustoa
vaniljasokeria
hunajaa

Valmistusohje

Ota kauramurotaikina sulamaan tai valmista piirakkapohja itse.

Jos teet pohjan itse, vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.

Lisää kaurahiutaleet ja vehnäjauhot, joihin leivinjauhe on sekoitettu.

Lisää jäähtynyt sulatettu rasva ja kermaviili/jogurtti/kerma/piimä ja sekoita tasaiseksi.

Levitä sulanut tai itse tehty taikina voidellulle ja kaurahiutaleilla leivitetylle piirakkavuoalle.

Kuori raparperit, viipaloi ne ohuiksi viipaleiksi (voi sokeroida ja antaa sokerin imeytyä tunnin) ja levitä viipaleet piirakalle tasaiseksi kerrokseksi.

Tässä piirakassa on raparperia dl, mustikoita 1dl ja 2 omenaa.
Tässä piirakassa on raparperia 5 dl, mustikoita 1 dl ja 2 omenaa.

Paista 200-asteisen uunin keskitasolla 15 minuuttia.

(Mikäli lisäät piirakkaan maukkaita rommirusinoita, imeytä rusinoita yön yli rommissa tai mielellään vähintään tunnin ajan.)

Valmista pohjan paistumisen aikana kauratosca: sulata voi kattilassa, lisää sokeri, kaneli, kaurahiutaleet ja vehnäjauhot sekä lopuksi maito. Anna kiehahtaa vain hetki ja ota kattila pois levyltä.

Toska levitetty päälle ja uuniin.
Toska levitetty päälle ja uuniin.

 

Ripottele puolikypsälle piirakalle halutessasi rommirusinoita. Levitä lopuksi päälle kauratosca ja jatka paistamista uunin keskitasolla n. 10–15 minuuttia, kunnes tosca saa kauniin värin. Tarjoile kermaviili-tuorejuustoseoksen kanssa.

Valmis piirakka. Tämän voi syödä näin tai jäätelön, vanilia kastikkeen tai
Valmis piirakka. Tämän voi syödä näin tai jäätelön, vanilia kastikkeen tai tuorejuusto tahnan kanssa.

VINKKI: Raparperin joukkoon voi laittaa mustikoita, omenaa, mansikoita tai mitä ikinä keksit.