“Omavaraisuuden ja omaperäisyyden rajalla”

Tiimarin sedästä omavaraistumaan.

Entisellä ja nykyisellä elämällä on suuri ero. Omaperäisyys on aina viehättänyt minua monessakin muodossa. Jotenkin en ole koskaan löytänyt sitä muottia johon kuulun ja pursuan aina niistä yli. Elin aivan mahtavaa aikaa silloin kun olin Tiimarin palveluksessa. Tapasin ja tutustuin aivan huikeisiin ihmisiin. Rakastin ratkoa asiakkaiden ongelmiaan niin arjessa, juhlassa, sisustuksessa ja askartelussa. Tunsin välillä olevani väärässä paikassa “miesmyyjä rintaliivikaupassa” tuo lainaus on se olotila. Menen asiakkaalta kysymään voinko auttaa? Vastaus: Kyllä, pyydä tuo nais myyjä tänne. Se sattui, samalla päätin, että opettelen jokaisen tuotteen toiminnan ja testaan. Jopa sen shamppanja vispilän.

Tilpestä ja hööristä puun mailmaan

Pääsin tutustumaan mahtavaan ajatusmailmaan yritysmailmassa. Pääsin käymään tehtaalla joka valmistaa puisia huonekaluja ja ajattelee ekologisesti. Yhteisen taipaleen aikana luopuu lämmitysöljystä ja alkaa puristaa omasta purusta pellettejä lämmitykseensä. Suunnittelee uusia innovaatioita puusta. Kyseenalaistaa metallin tarpeellisuuden myös rakentamisessa.

Puusta pitkälle

Maatalous alkaa kiinnostamaan kun järvisuomea on kiertänyt ja nähnyt mahtavia koteja. Onko se hienoin kuitenkaan se kiiltävävalkoinen, onko se kuitenkin lämmin punamultamaali. Kesäisin pidin tukikohtanani reissuillani suvun tilaa. Syy oli, ettei lomaa ollut ja sukulaisia oli mukava nähdä.

Kotiuduin näihin kesän maisemiin ja syksyllä kotiin paluu tuntui haikealta. Olinko enemmän kotona punaisessa mökissä jossa ei ole vessaa, kuin harmaassa omakotitalossa kaupungissa. Puolisolle aloin ehdottaa muuttoa pimeyteen tähtien alle. Esikoista odottaessaan sanoi, että muutetaan ja kokeillaan. Meni kuitenkin puolitoista vuotta, että uskoin.

Sovinkohan tähänkään muottiin?

Omavaraisuus oli helppo sana kun meille sitä hoettiin.

Nyt olen ehtinyt sanaan perehtymään ja huomannut kuinka iso kakku on. Vaikka kuinka haluaisin toteuttaa kaikki ropellihattu jutut törmään omavarauteen. Onko minulla omasta maasta rautaa? ei ole… En siis pysty omavaraisesti toteuttamaan.

Olen tosissani kaupunkilainen ja hyppäsin maatalous kouluun. Sehän nyt oli monelle ihan liika. Nyt kun olen tiloja pyörinyt ja kyseenalaistanut lähes kaiken kahden vuoden ajan. On aika seisoa selkäsuorana ja olla juuri sitä mitä on.

Niin tässä piti kirjoitella jotain omavaraisuuden ja omaperäisyyden väliltä. Haluan olla kumpaakin mahdollisimman paljon.

Normaaliahan on jakaa makuuhuone rakkaan lemmikin kanssa. Meillä tämä lemmikki vaihtelee tipusta karitsaan. Vasikka ei vielä ole päässyt sisälle. Makuuhuoneesta on otettu peitot ja tyynyt kainaloon, jotta voi nukkua vieressä.

Tämä matka on kesken ja jotenkin minun normaali voi olla omaperäistä mutten sitä enää itse näe. Tämän postauksen olisi pitänyt tehdä joku sukulaisista.

Tärkeintä ei ole se paljonko sinulla on rahaa, vaan kuinka paljon elämää rakastat.

Samasta aiheesta:

http://farmertobee.blogspot.fi/2016/05/omavaraisuuden-ja-omaperaisyyden-rajalla.html

http://maa-tuskat.blogspot.fi/2016/05/omavaraisuuden-ja-omaperaisyyden-rajalla.html

http://sininentupa.blogspot.fi/2016/05/omavaraisuuden-ja-omaperaisyyden-rajalla.html

http://epamoderniperhe.blogspot.fi/2016/05/omavaraisuuden-ja-omaperaisyyden-rajalla.html

http://www.omavaraisuus.org/#!Ruokaa-ajatuksille-omavaraisuuden-omaperäisyydestä/jmpkf/5740b65e0cf28f6d2bcf9e58