Blogi

Uusi alku

Uusia haasteita syksyn hämäryyteen.

 

img_39371

 

Olen jo aikaisemmin hehkuttanut koulutusta. Ensimmäinen syksyn koulutus on nyt takana. Elikkäs jouduttiin direktiivi pätevyyksiä hakemaan, kun kalusto kasvoi karjan myötä. Viikossa tuli kortteja taskuun muutama EA1 (16h), Tieturva 1, Työturva ja Kuljettajan ammattipätevyys.

Kalusto vaihtoon.

 

img_36141

 

Tosiaan talvella uskollinen “ratsumme” koki turmion vastaantulevaa väistäessä. Korjaus oli ensimmäinen vaihtoehto, hintaa ja turvallisuutta tarkistaessa joiduimme myöntymään, ettei uljas “ratsu” ole enää tieliikenne kelpoinen korjauksenkaan jälkeen. Olisi lakien mukaan mutta oman tai lasten turvallisuuden takia ei. Ratsuhan ei ole tähän hommaan hankittu vaan mukanamme tullut, jolla on pärjätty mielikuvitusta käyttäen.

img_37541

Vanha ratsumme on muokkautunut mitä oudoimpiin kuljetulksiin.

IMG_0338[1]

Monet pitkät matkat olemme yhdessä taivaltaneet. Levätköön nyt rauhassa ja palvelkoot tarpeitamme omalla tontilla.

Uusi ratsumme.

img_39141

Storkedal on Tanskalainen maatila, jolla on monen moista toimintaa. Heillä on myös kuljetuspalveluita sivutoimisen päätoimisesti. Tämä auto on kuitenkin ollut jo Suomen liikenteessä useamman vuoden. Rakennusliikkeellä ja sen jälkeen kalankasvattamolla. Nyt se päätyi meille, kun ajot kalankasvattamolla loppui, koska keskittyvät teuraskalaan poikastuotannon sijaan.

Tämä oli monella tapaa raastava etsintä ja valinta. Kolarista lähtien on laskettu tarvetta ja mitoitusta. Mihin tarvitsemme kuljetus kapasiteettia? Olisiko se umpikaappi kuten ennen? Tarvitsisiko kuljettaa soraa tai mutta irtomateriaalia? Lantala? Näitä kysymyksiä pohdimme. Vielä auto joka on edullinen. Monta autoa meni nenän alta jatkuvaa kidutusta, että heinätkin mätänee ennen kun auto löytyy.

Nyt siis palveluksessamme on:

  • Scania 124l 400 sarjaa 4.
  • Vaijerivaihtolava laitteilla.
  • Mahdollista asentaa nosturi.
  • Kokonaismassa 26000kg

img_39321

Auto ostettiin ilman lavoja. Niitä on nyt metsästetty ja joitain hiukan kunnostettu.

img_39331

Tässä vielä vähän kesken mutta nyt jo valmis. Onni on verkosto, jossa joku tuntee sen, jolla jotain on mitä tarvitsee.

Eläinmäärän noustessa joudumme laajentamaan lantalaa ja kunnan kanssa käydeissä keskusteluissa päädyimme vaihtolavaan joka on katettu. Tämä vaikutti auton valinnassa suuresti.

Vaikka syksy jo lehdet heittää maahan on luonto kaunis.

 

 

 

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *