Blogi

Omavaraisuuttakohti osa 8. Sato

Nyt on tehty jo huimat 8. osaa. Olen kateellisena seurannut kuinka muut ovat olleet ahkeria ja ajoissa. Me myöhästyttiin kaikesta tänä kesänä.

Onneksi jo alkukesästä totesimme tämän olevan opintomatka varsinkin kasvihuoneen kanssa. Sen valmistuminen meni heinäkuuhun ja mitäpä luulette minne se sato sitten menee. Varmasti pakkasöihin ja paleltumiseen.

Jos olet uusi seuraaja niin käy lukemassa myös vanhempia päivityksiä. Muilla blogeilla on mahtavia kuvia kuinka heidän kasvimaansa tuottaa hedelmää ja kuinka paljon hikeä on mennyt sen saavuttamiseen kuivana kesänä. Olen ollut umpi kateellinen kuinka ahkeria ihmiset on ollut puutarhansa hoidossa.

Tästä pääsee lukemaan alkuperäisen suunnitelman. Nyt jos koskaan on aika vastata lyhyesti kaikkiin tavoitteisin ja niiden onnistumisiin. Avaa linkistä alkuperäinen toiseen välilehteen niin samassa järjestyksessä käyn jokaisen tavoitteen tässä läpi. Teen siis tästä postausten välisen keskustelun.

Kasvihuone

Valmistui tänä kesänä mutta. Valmistuminen venyi heinäkuulle ja koko on pienempi kuin suunnitelmassa oli. Samalla meni myös rakenne uusiksi, koska piti olla taivutetut kaaret mutta ei ollut vettä jotta olisi taivutus onnistunut.

Vesiviljely

Löysimme paljon vastauksia epäilyihimme ja nyt on kokemusta ensi kesäksi. Odotukset on täyttynyt enemmän kuin hyvin ja suunnitteilla on jo laajentaa isommaksi. Samalla on huomattu, että järjestelmä voi olla taivasalla ja matalemmassakin kasvihuoneessa.

Aurinkoenergia

Tämä on nyt työstössä. Kyllä siis olemme saaneet kasvihuoneen pyörimään aurinkosähköllä mutta vasta vain hätäisesti liitettynä kaikki osat yhteen. Samalla tietysti muutamia havaintoja tuli joita ei ajatellutkaan alunperin.

Aurinkosähkö järjestelmä kasattiin ensin kasvihuoneeseen mutta myyjän varoitukset kosteudesta kaikui mielessä. Muistimme vanhan kujetuslaatikon ja laitoimme kaikki sinne sisälle. Nyt kaikki on vielä “irtonaisina” sisällä, koska siitä se ajatus taas lähti. Kopista tulee siirrettävä aurinkosähkövaraenergiatukipiste. Oikea sana voisi olla aurinkoagrigaatti. Nyt siihen pitää tehdä muutamia luukkuja ja maalata ja paneeli kiinnittää jotenkin… Tästä tulee varmasti ihan oma postaus, kun alkaa etenemään.

Kalankasvatus

Kokeiltu on mutta kuuma kuiva kesä herätti ongelmaan. Veden lämpötilaa pitäisi pystyä hallitsemaan, jotta kalojen olosuhteet pysyisi niille sopivina eikä pääsisi lämpenemään liikaa.

Omenapuut

Epäonnistuminen oli taattu. Kuivuus ja ehkä istutuksessakin tuli tehtyä virheitä. Olisi todennäköisesti pitänyt istuttaa huomattavasti syvemmälle, jotta olisivat saaneet maasta riittävästi kosteutta. Kukaan kun ei odottanut viime syksynä, että seuraavana käsänä ei sada kuin juhannuksena. Seitsemän istutettiin ja kolme selvisi. Harmitus on suuri, vaikka alennuksesta ostettiinkin.

Maito

Separaattoria ei ole vieläkään eikä helppoja ohjeitakaan ole tullut kirjoitettua. Olen toki saanut hiukan ehkä jopa mielenkiintoisia ohjeita ja käyttömuotoja. Opettelen maidon kuivausta mutta tuntuu ettei aikaa oikein ole ollut perehtyä tähän. Siitä sitten voisi valmistaa karkkia eli halvaa.

Liha

Kuuluu näihin syksyn touhuihin ja talveen.

Kompostit

Olen täysin unohtanut tästä arkisesta asiasta kirjoittaa mutta korjaan tapani. Käytössä on kyllä nyt niin monta kompostia, että taidan kuitenkin seuraavaksi kirjoittaa tuosta kasvimaan perustamis kompostista kun valmistuu.

Puutarhakasvit

Pitkän matkan uusia juttuja on kyllä tehty. Marjapuskia on jaettu ja lisätty kymmeniä. Sitten on tullut naapurilta tyrniä ja karanneita kirsikoita. Mansikoita on kasvihuoneessa juurtumassa ja lisääntymässä. Otettiin rönsyjä sinne kasvamaan ja ne tekee jo omia rönsyjä, joten kohta on mansikkaa paljon ja se kyllä huippu hyvää.

Yhteistyössä:

https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2018/09/askeleemme-omavaraistelussa-92018.html

https://maa-tuskat.blogspot.com/2018/09/sato-2018.html

https://riippumattomammaksi.blogspot.com/2018/09/kohti-omavaraisempaa-elamaa-2018.html

https://maatiaiskananen.blogspot.com/2018/09/askel-askeleelta-kohti-omavaraisuutta.html

https://www.harmaatorppa.fi/2018/09/omavaraisuutta-vuonna-2018-osa-8-pienia.html

Tiedän jo nyt sen, että hurjan hienoja kuvia ja ahkeria ihmiset on olleet taas kuukauden ajan. Käykää lukemassa ja ihailemassa kuvia.

 

8 kommenttia

  • Hillevi/Maatiaiskanasen Elämää

    Mie taas oon ihan kade tosta tein kasvihuoneesta. Se on ihan törkeän hieno! Ja tuo aurinkosähkö-juttu on ihan mieletön! Omppupuut varmasti harmittavat :S Teillä on sielä niin paljon töitä, ettei ainakaan minun “ahkeruuteni” ole mitään sen rinnalla 🙂

    • Isäntä

      Kiitos. Ollaan sitten ristiin kateellisia tai en ole kateellinen sille työn määrälle mitä teidän sato loisto on vaatinut. Teidän koti on kuin keidas keskellä saharaa.

    • Isäntä

      Kateutta on puolin ja toisin. Kiitos jakamastasi opista kellarin kanssa elämisestä. Huippu hieno siitä tulee ja on kyllä jo nyt jo. Tärkeintähän on, että se toimii.

  • Lomittaja

    Separaattoreita tuntuu olevan joka puolella myynnissä, joskus hyvin harvoin joku jopa antaa niitä ilmaiseksi jolle ei ole edes niiden koristekäyttö käynyt mielessä. Ei sillä että ne nyt erikoisen koristeellisia olisi mutta päässeet siinä samaan sarjaan maitotonkkien, lypsyjakkaroiden sekä pulsaattorikoneiden kanssa joita porukka haalii isoilla hinnoilla kotiin oli hyväkuntoisia tai ei.

    Mutta tosiaan kannattaa separaattoria hankkiessa tsekata että kuulassa on kaikki levyt tallessa, lisäksi tietysti se että kaikki osat pyörii ja käyntiääni kaunis, missään osassa ei myös saisi olla ruostetta. Alumiinisia suurin osa, lieneekö jotain peltiä käytetty myös. Milka, Lacta ja Alfa-Laval ainakin minun havaintojeni mukaan ok koneita ja olivat eniten myytyjä.

    Helpottaa kummasti kerman kuorintaa ja kuorii tarkemmin kun lusikka. Kirnuamisen tekee nykyään helpoimmiten ehkä yleiskoneella tai sähkövatkaimella mutta toisaalta voihin menee hyvin paljon maitoa joten on mietittävä käyttääkö oman maidon siihen vai mieluummin juustoihin ja muihin erikoistuotteisiin ja ostaa voin kaupasta.

    • Isäntä

      Separaattoreita on tosissaan paljon kaupan. Olen asettanut kaksi kriteeriä tälle ensimmäiselle ostokselle. 1. Myyjä osaa käyttää separaattoria ja kertoa kuinka se toimii ja mitä pitää huomioida. 2. Kaikki osat tallessa ja elintarvike tasoisessa kunnossa.

      Tänä kesänä meidän piti päästä käymään tutun tutun luona jolla on monta muutakin kiinnostavaa työkonetta. Erilaisista sattumuksista tämä on lykkääntynyt, joten vähän panttasin separaattori rahoja tähän reissuun.

      Voi on harkinnassa juurikin maidon ylituotannon hyödyntämisen takia. Mumma kun aloitti tämän toisen lypsykauden niin lykkäsi maitoa liian monta kiloa vuorokaudessa. Toki separaattori pitäisi olla marraskuussa kun tullaan hukkumaan maitoon. Silloin on viisi lypsyssä ja yksi näistä tulee olemaan runsasmaitoinen vaikka on ensikko. Helmikuussa toivottavasti osa pääsisi omalle tilalleen lypsyyn.

  • satu

    Todella mielenkiintoisia projekteja teillä. Pitää istuttaa isäntä koneen ääreen lukemaan ja tuumailemaan mistä kaikista asioista haluamme tietää lisää 🙂