Kesähuoneen muutos osa:1

Talo jossa asumme on aina elänyt säästäväistä elämää. Voisi ehkä sanoa, että talo on pitänyt sisällään asuvan perheen säästäväisenä. Välillä pohtii voiko talolla olla henki joka ohjaa sen asukkaita valinnoissaan. Tätä en osaa sanoa mutta siltä se vaan tuntuu. Talolla ei ole historiassaan pahemmin mitään velkoja vakituisten asukkaiden kohdalla. Tästä syystä talokin on valmistunut aikoinaan lämpimäksi vain puoliksi ja yläkerta on jäänyt tekemättä. Näitä jääneitä tiloja, kun ei vaan ole tarvinnut.

Olemme asuneet viitisen vuotta tässä talossa. Kesäisin tilaa on 65 neliötä ja talveksi kutistumme 35 lämpimään neliöön. Kesällä eristimme eteisen, jotta lämpö pysyisi paremmin. Nyt olemme aloittaneet kesähuoneen tekemisen talven kestäviksi huoneiksi. Puhun monikossa, koska olemme päättäneet tehdä sinne eri huoneita sisälle en todellakaan tiedä miten siinä onnistumme.

Viimeinen viisi vuotta ei ole ollut laakereilla makaamista. Se on sisältänyt eläinten suojien rakentelua ja niille juoksevan veden tekemistä. Ne on tullut ennen meitä niin myös kasvihuone. Päätimme jo alussa, että keskitymme ravintoon ensin ja sitten vasta tulee oman mukavuuden muokkaus.

Väärään aikaan taisi tämäkin tulla mutta onpahan aloitettu. Taustalla saattaa olla myös odottavan isän pesänrakennus vietti. Tällä olen yrittänyt selittää tätä toimintaa, koska elämme kuitenkin samalla raskaus viikkoa 37 joka on ollut maaginen viikko aikaisemmille lapsille. He siis ovat syntyneet tällä viikolla, kun remontti aloitettiin. Remontointi ja rakentelu tosin on aina liittynyt synnytykseen tavalla tai toisella. Ensimmäisen kohdalla vaimo asensi kasvihuoneen kattoluukkua, kun lapsivedet tuli. Tämä ei menoa haitannut vaan vaihteli housuja ja rakensi vielä kuutisen tuntia ennen kun suostui menemään sairaalaan käymään. Toisen kohdalla taas oltiin rakentamassa. Silloin rakenneltiin naudoille pihattoa ja taas vaimo oli korkeanpaikankammoisena nostettu katolle. Tälläkertaa hän ruuvaili kattopeltejä 4,5 metrin korkeudessa, kun tuli pakottava tarve lähteä välillä synnyttämään. Epäilen, että kehitetään nytkin joku korkeanpaikan leiri, jotta synnytys voisi alkaa.

Lähtötilanne kuvin:

Tähän tulee toimistoni tietokoneinee. Vähän ehkä 50-70 luvun maustein.

Tuohon ikkunan eteen on suunitelmissa tehdä kahden lapsen makuuhuone. Vasemmalle tiilimuurin ja oven väliin tulee vaatehuone.

Sama seinä kuin aikaisempi kuva. Vasempaan reunaan ikkunan eteen tulee se lastenhuone ja oikealle nurkkaan tulee vanhempien makuuhuone.

Tässä vanhempien makuuhuone toisesta suunnasta.

Nyt on esitelty tilat ja noissa kuvissa se on jo aika tyhjä verrattuna mitä se oli. Tilaa kun on vähän niin nämä tavarat pyörii huoneessa ja niitä siirrellään sivuun remontin edetessä. Kyllä ihan perseestä! Ulkona on lunta joten se ei ole mahdollisuus. Muut huoneet on myös täytetty niin täyteen kuin se on mahdollista samalla, kun arki pyörii niissä. Siis ruokailut, vaatteet ja nukkumiset neljälle hengelle.

Seinät ja katto eristettiin jo jokunen hetki sitten joka oli hyvä ja innoittava tähän hommaan.

Kaikki laudat nosteltiin ylös ja alle lisättiin purua niihin kohti missä oli katoa käynyt. Puoli lattiaa oli kerrallaan ylhäällä ja purujen lisäys. Sitten laudat takaisin samalla tiivistäen. Jätimme keskeltä kaksi lautaa pois jotta oli helpompi avata loppu lattia. Tavarat tietenkin hyppäsi puolelta toiselle ja avaus ja eristys jatkui.

Talomme kun on eläväisintäkin taloa eläväisempi. Emme voi laittaa laminaattia tai edes levyjä lattiaan. Piti laudat hio samalla kun ne nosteltiin ylös ja laitettiin paikoilleen. Näin saamme vähemmän tikkuja jalkoihimme. Suosittelen lämpimästi jos joskus hio, että se suodatin kotelo olisi tyhjä. Tuo kaikki möhnä tuli tuosta hiomakoneen purusäiliöstä. Kummasti parani hengitys ilma, kun puru alkoi mahtumaan koteloon.

Tästä siis aloitettin, joten seuraava osa tulee ulos kohta puoliin muistuksen voi laittaa tästä.

4 thoughts on “Kesähuoneen muutos osa:1”

  1. Onpas mielenkiintoinen projekti 🙂 Toivon kyllä, että rouva olisi lähellä maata kun synnytys alkaa. Ajatus korkeasta paikasta jossa synnytys alkaisi tuntuu itsestäkin jo liian jännittävältä 😀

  2. Tavallisesti käynnistetään vasta viikosta 40 eteenpäin saunalla, seksillä ja siivouksella. Seuraavan kerran kun joku neuvolassa kyselee vinkkejä niin taidan vinkata näistä teidän korkean paikan leireistä. 😉

  3. Olen erittäin onnellinen, että raskaudet eivät ole koskaan hidastaneet toimintaa. Olen monesti huomannut, että jotkut ovat niin raskaana, ettei viimeiseen kuukauteen voi tehdä mitään muuta kuin maata. Sillä toivon, että tämäkin tulisi sitten kun päättää tulla niin nopeasti.

  4. Meillä on lääke käynnistys jo varattuna eli yli ei päästä menemään. Neuvola käynnit ovat välillä mielenkiintoisia. Ensimmäisen kohdalla oli samana päivänä neuvola käynti aamulla kun illalla oli jo täysi täpinä käynnissä. Neuvolasta sanottiin, ettei mitään tapahtuisi pariin, kolmeen viikkoon.

Kommentointi on suljettu.