Avainsana-arkisto: kevät tulee

Lunta tulvillaan ompi kevätsää

Lunta ennustettiin tulevan paljon, mutta ei me sitä uskottu. Sitä sitten tuli todella nopeasti ja reilusti tai oikeastaan runsaasti.

Omavaraisuus on osittain myös varautumista.

Polttopuiden nippuun keräämistä ja kun olimme valmiit tuli lumi.

Kun asuu täällä kylältä syrjässä on hyvä varautua lumen tuloon ja sähkökatkoihin. Ruokaa on siis hyvä olla muutaman liikkumattoman päivän varalle ja lämpöä tupaan. Toki pyrimme myös varautumaan itsemme evakuointiin.

Jos tiedämme, että lunta on tulossa reilusti niin siirrämme auton jo valmiiksi lähemmäksi isompaa tietä. Silloin sen voi lapioida tielle jos tie on aurattu. Nyt kun ei uskottu lunta tulevan niin auto jämähti pihaan. Lunta tuli niin paljon, että auto jäi jumiin tasaiselle tuulen tuomiin nietoksiin. Tälläisiä päiviä varten meillä on neliveto, jotta pääsee liikkumaan mutta siitä on kytkin rikki ja ei ole käytössä tällä hetkellä.

Siellä jossain se auto odottaa.

Tiistain kaikki liikkuminen oli peruttava. Ensin koulutaksille soitto, että tiemme ei ole käytössä, eikä meiltä tule kukaan kyytiin. Tielle on 700m ja emme olisi enää ehtinyt juosta isomman tienvarteen. Tie on tietenkin ehtinyt jo sulamaan, koska oli kevät. Auraukselle tämä luo tietenkin haasteita, että aura ei siirrä myös tietä penkalle. Kevyt auraus taas jättää lunta ja siitä tulee loskaa. Sula tie alkaa sekoittumaan myös tähän loskaan ja koko tie pettää meidät. Liikkuminen on rajoitettu tai oikeastaan sitä ei ole ollenkaan.

Toki oli kokeiltava kuinka takavetoinen auto auratulla tiellä liikkuu. Sanoisinko, että oli sillä ainakin työllistävä vaikutus, kun kokeilimme saada sitä irti pitkällä liinalla ja Scanian voimalla. Scaniaa kun ei uskaltanut rinteeseen päästää niin liinalla oli pituutta paljon. Loppujen lopuksi kun liinaa oli pätkitty riittävästi, vanha konsti otettiin käyttöön, joka pelasti tilanteen. Olihan se kokeiltava saisiko mies ja lapio ihmeitä aikaan. Kyllähän se auttoi tilanteesta taas pois. Autoa toki ei enää yritetty saada pihaan vaan jätettiin suosiolla matkanvarrelle. (Tämä oli niin meidän touhua, ettei sitä kehdattu kuvata.)

Nyt siis testaamme kuinka ruokavarasto kestää ennustamattoman liikkumisen estymisen. Yllättävän hyvin kaikki riitti tai siis ei sitä edes huomannut. Pääsi meiltä kyllä yksi asia loppumaan se on kaakao. Minuun se ei vaikuta, koska olen kahvikissa mutta emäntä juo kaakaota samalla tavalla kuin minä kahvia. Hyi meitä molemmat tuonti tavaraa.

Lunta tuli niin paljon, että puut nuokkuivat tiellä ja linjoilla

Nopea lumen tulo vaikutti myös sähkön kulkemiseen ja se räpsyi useita kertoja mutta vältyimme pidemmiltä katkoksilta.

Vapauduttuamme saarroksista

Joku luulisi varmaan, että kauppaan sitä kirmaa jo täydentämään kaappeja. Äh oli kova kiire päästä mun luotto firmaan meinaan VP-lux:iin hakemaan kasvariin tarvikkeita ja taimille kylvömultaa yms… Toinen mihin kiiruhdin oli automaalaamo, kun käytössä olevan auton osat oli maalattavana ja piti hakea tiistaina kun sulku alkoi. Onneksi JamPaint jaksoi odottaa. Kotimatkalla kävin hakemassa sen kaakaon myös emännälle ja tytöille rairuohoa.

Kevät tulee kuitenkin vaikka lapiollinen kerrallaan.

Vaikka ei sitä roskiksella käydessä uskoisikaan.

Matokomposti

Nyt se alkaa siis kevät. Matoja tuli meille hommiin noin 70 kappaletta. Niiden pitäisi tuplaantua parissa kuukaudessa. Tosin tämä populaatio voi lisääntyä nopeammin koska mukana tuli vähän vanhaa pohjaa jossa saattaa olla munia jo valmiiksi.

Meille valikoitui monen ikäisiä matoja, joten ihan tarkkaan ei voi sanoa kuinka nopeasti tai hitaasti populaatio tulee kasvamaan. Kirjallisuutta ei ihan hurjasti ole tai ainakaan pelkästään matokompostoinnista. Kuitenkin matokomposteista on hurjasti videoita, jos vain englannin kieli taittuu. Olen huomannut, että videoilla puhutaan aika simppeliä englantia ja “uudet vieraat sanat” toistuvat monessa kohdassa, joten voi pienellä päättelyllä tajuta mitä se tarkoittaa. Välillä on pakko sanakirjaa käyttää onko se arvaus mennyt sinne päinkään.

Miltäs matokomposti näyttää?

Nyt aluksi päädyin läpinäkyvään astiaan. Tämä ei ehkä ole kaikkein suotavin vaihtoehto. Olen kuitenkin nyt alussa ja utelias niin näin pääsen selville mitä siellä tapahtuu häiritsemättä.

Olin tietysti niin innokas, että kamera ei ehtinyt mukana. Joten joudun sanallisesti kertomaan mitä tein.

Pohjalle laitoin ensin 30 munan kennoja koko pohjan alueelle. Vähän joutui leikkaamaan ja limittäin laittamaan. Tämän ajatus on toimia salaojana, eli ylimääräinen kosteus laskeutuisi tuonne tyhjään tilaan. Munakennojen päälle laitoin multaa niin, että kennot peittyivät. Tässä kohti kippasin madot mukaan ja mukana tulleen pohjan. Mullan päälle laitoin perunankuoria, banaaninkuoria, mandariininkuoria taisin vielä kahvin porotkin heittää päälle. Puunkantokopasta löytyi heiniä ja kuorimujua kippasin nekin tänne. Jauhoin kuivattuja kananmunankuoria vielä päälle jotta PH arvo pysyisi suotuisana. Kaiken tämän päälle laitoin vähän lisää multaa ja sanomalehden sivun kaksinkerroin.

Madot pitävät pimeästä, joten toivon, että sanomalehti pitää kosteutta ja pimentää heidän työskentelytilan.

Miksi?

Olen niin super kyllästynyt hukkaheinään. Se on heinän kortta ja maatuminen hidasta.

Ajatuksena oli aluksi, että bokashi olisi siihen hyvä ratkaisu, mutta nyt kun sitä seurailen tässä sisällä niin ei se ole. Ensinnäkin sen tekeminen isommassa mittakaavassa olisi raskasta. Heinä pitäisi saada hapettomaan tilaan johon laitettaisiin sitten bokashin EM liuosta. Heinistä lähtevä neste pitäisi saada astiasta ulos välipohjan avulla. Sen jälkeen se pitäisi sekoittaa multaan jossa vasta lopullinen maatuminen tapahtuisi. Eli olisi paljon fyysistä siirtoa paikasta toiseen.

Nyt aijon selvitellä olisiko madoista tähän hommaan helpotusta. Nämä komposti lierot eivät kestä pakkasta, joten se vähän haastaa suunnittelua. Normi peltolierot taas eivät kestä lämpöä.

Lannoite tätä me haemme tällä toiminnalla. Bokashi ei ole poistunut vaikka ei tuohon ongelmaan ollut ratkaisu. Jokaisessa erilaisessa kompostointi järjestelmässä elää erilaisia bakteereita ja pien eliöstöä. Olen sitä mieltä, että mitä monipuolisemmista lähteistä saa tehtyä lannoitetta niin se parantaa maan kuntoa.

Nyt ollaan tosiaan vielä ihan alussa. Nälkä on jo kasvanut ja pohdinnassa on lisä tilaus mutta aloitetaan näillä. Toki on myös tutkailtu matojen asuntoja. Tästä varmasti tulee vielä lisää postauksia.