• Blogi

    Omavaraisuuden pohdintaa.

      Omavaraisuus on järkyttävän suuri asia. Tuntuu helpolta ajatella, että minä ryhdyn nyt omavaraiseksi. Minusta ei vaan ole siihen muutokseen näin nopeasti. Sehän tarkoittaisi sitä, että hyvästelisin kaiken, aivan kaiken. Heittäisin kaiken pois tai lahjoittaisin. Astuisin Aatamin asussa metsään ja alkaisin etsiä ruokaa. Jotakin suojaa, jossa yöni viettäisin. Vettä pitäisi myös löytää juotavaksi ja peseytymiseen. Olisiko sinusta jättämään pankkikorttisi, ajokorttisi, passisi, vaatteesi, puhelin, tietokone ja muu maallinen taakse? Kaikki me ollaan kulutuksessa valmiiksi jo tietyllä tasolla. Joten kyseenalaistankin tämän kulutuksen tason. Jokaisessa asiassa on olemassa nolla, josta lähdetään ylöspäin. Tiedoissa on nolla, josta lähdetään oppimaan koko ajan enemmän. Me emme kuitenkaan aloita taivaltamme kohdasta nolla, kun puhutaan kulutuksesta. Voimme kuitenkin…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Omavaraisuuden pohdintaa.