Avainsana-arkisto: #kotivarapostaus

Kotivara 72 tuntia

Meinasin olla kirjoittamatta tästä aiheesta kun tuntui, että minulla ei ole annettavaa tähän. Olemme niin onnellisessa asemassa, että pärjäämme yli 72 tuntia. Luin sitten Marttojen ohjeen kuinka varaudutaan poikkeustilaan ja millä määrällä ruokaa ja juomaa se onnistuisi. Tästä ohjeesta päädyin pohtimaan kuinka se selviytyminen onnistuu ja mitkä on sen heikot kohdat.

Esimerkki kolmen päivän ruokatarpeista aikuiselle:

Lähde: Martat
vettä, juomia6 l
vihanneksia ja juureksia600 g
hedelmiä ja marjoja400 g
perunaa200 g
pastaa tai viljalisäkettä200 g
leipää ja viljatuotteita550 g
maitoa, piimää, jogurttia ja viiliä tai vastaavia kasvivalmisteita1 l
juustoa60 g
kalaa, munaa, lihaa, kasviproteiinia400 g
öljyä/rasvoja150 g
kuivattuja hedelmiä100 g
pähkinöitä/siemeniä90 g
makeisia/suklaata100 g
sokeria, hunajaa100 g
= noin 2 300 kcal/vuorokausi

Silmiini pisti tässä listassa on veden määrä. Pitää siis huomioida sen olevan juotava vesi. Varautuessa kannattaa siis huomioida perunoiden keitinvesi erikseen. Perunoita ja juureksia voi myös paistaa öljyssä tai voissa jolloin ne pilkotaan pieniksi ja kypsyminen nopeutuu. Tämä kannattaa huomioida jos lämmön lähdettä on rajallisesti niin ei kannata tuhlata sitä veden kiehuttamiseen.

Martat kyllä ohjeisti myös käyttämään valmistuotteita, jotka vähentävät lämmitys energian tarvetta. Joissain kuitenkin nousee veden tai muun nesteen tarve, jotta siitä tulee syötävää. Muussijauheet ja muut kuivatut tuotteet tarvitsee jollain turvottaa mutta neste ei mene hukkaan vaan tulee ravinnoksi toisin kuin perunoiden keitinvesi jos ei valmista keittoa.

Kaupunki alueilla suosittelisin käytettäväksi trangiaa tai kaasugrilliä ruuan valmistukseen. Kun on päättänyt kuinka poikkeustilassa ilman sähköä valmistaa ruokaa niin varautuu sen valmistustavan mukaan. Pitää huomioida myös, että kummallakin tavalla ruuan valmistus tapahtuu ulkona.

Pahin aika jolloin me jouduttaisiin poikkeustilaan

Keski kesä kovine helteineen olisi pahin mahdollinen ajankohta joutua poikkeustilaan. Kuuma kuiva kesä ilman sähköä ja jos vielä polttoaineen jakelu katkeaisi samaan aikaan olisimme todellisen kriisin edessä.

Olemme säilöneet paljon pakasteeseen ravintoa. Agrikaatti kyllä pyörittäisi niitä 72 tuntia mutta jos jatkuisi pidemmälle alkaisi ongelmia olemaan kuinka saisi pakasteista kaiken hyödyn. Nautojen ja eläinten kanssa joutuisimme menemään juoma vaellukselle lammelle, koska mäeltä loppuisi vesi. Maitoa saisimme mutta jäähdytys takkuaisi ja säilyminen huononisi. Uskon, että selviäisimme mutta kokisimme varmasti suuria tappioita pakasteiden osalta. Ajoneuvojen käyttö menisi vain hätätapauksien hoitoon eli lääkäriin kuljetukseen tai evakuointiin (tosin en tiedä missä selviäisi paremmin).

Paras ajankohta poikkeustilaan

Talvi ja sellainen kunnon oikea tavi. Jolloin voisi lapioida lunta arkkupakastimeen pitämään kylmyyttä tai heittää tuotteet hankeen. Juurekset ja muut voisi säilöä igluun jossa säilyisi kaikki jääkaappi lämpötilaa tarvitsevat tuotteet. Kaivo kun ei ole meillä talvisin pettänyt niin nostovesi riittäisi myös eläimien tarpeisiin. Talo lämpiäisi puilla niin kuin lämpiää sähköjen ollessa käytössäkin.

Vihanneksia pystyisi myös jossain määrin kasvattamaan, kun on siemen varastoa. Hankaluudeksi kuitenkin koituisi valon puute, joten todennäköisesti syötävä olisi itujen muodossa, kun isommaksi turha odottaa kasvua. Kevät talvella olisi mahdollista jo saada aurinkopaneelilla sen verran virtaa, että keinovalon saisi kasvun edistämiseen. Toki agrikaatti mutta jos se polttoaineen jakelu olisi katkaistu niin ei olisi vaihtoehtona käytössä.

Marttojen laskukaavan mukaan varastomme riittävyys:

vettä, juomiaEi lopu
vihanneksia ja juureksia9vrk
hedelmiä ja marjoja20vrk
perunaa20vrk
pastaa tai viljalisäkettä12vrk
leipää ja viljatuotteita5vrk
maitoa, piimää, jogurttia ja viiliä tai vastaavia kasvivalmisteitaLypsy
juustoaMadollisuus
valmistaa
itse
kalaa, munaa, lihaa, kasviproteiiniaLampi
Kanala
Naudat
Papuja
öljyä/rasvoja30vrk
kuivattuja hedelmiä5vrk
pähkinöitä/siemeniä12vrk
makeisia/suklaata10vrk
sokeria, hunajaa+30vrk

Laskukaavassa olen käyttänyt 5 henkilöä ilman ikä vähennystä.

Tuohan on suuntaa antava ja valmiilla tuotteilla laskettu. Leivän valmistukseen on kuitenkin aineksia joten täysin oikeata kuvaa ei saa. Ehkä olisi myös jotenkin pitänyt laskea puurohiutaleet, jauhot ja muut kuivaaineet joista voi valmistaa myös ruokaa.

Mukana yhteispostauksessa on:

Tsajut https://tsajut.fi/kotivara-perheen-arkea-helpottamassa/
Jovela eli omavarainen.fi https://www.omavarainen.fi/l/kotivara/
Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/…/puutarhurin-kotivara…
Metsäläisten elämää https://metsalaistenelamaa.blogspot.com/…/kotivara-arjen…
Puutarhahetki https://puutarhahetki.blogspot.com/…/kotivara-ja-puutarha…
Saaran lautasella https://saaranlautasella.blogspot.com/…/katastrofi-tai-joku…
Oma tupa ja tontti https://omatupajatontti.blogspot.com/…/11/maalla-parjaa.html
Mummon kirja https://mummon-kirja.blogspot.com/elaman-pitaa-sujua.html
Trio Miumau ja herra Nilsson https://triomiumau.blogspot.com/…/11/hashtag-72-tuntia.html
Harmaa torppa https://www.harmaatorppa.fi/…/selviaisitko-72h-ilman…
Kohti laadukkaampaa elämää https://varmuusvara.blogspot.com/2019/11/kotivara.html
Sorakukka http://www.sorakukka.fi/?p=934
Pienenpieni farmi https://pienenpienifarmi.com/?p=933
Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/…/kotivara…
Helecleaner https://helecleaner.com/kotivara-kodinhoidossa/
Ihme ituhippi http://ihmeituhippi.com/kotivara
Vauhtihirmun elämää https://blogit.terve.fi/vauhtihirmu…/allergiaperhe-kotivara/
Ihana maatuska https://www.ihanamaatuska.fi/…/lapsiperheen-kotivara…
It’s so mysigt https://www.somysigt.com/…/171…/kotivara-poikkeustilanteessa
Riippumattomammaksi https://riippumattomammaksi.blogspot.com/…/kesarannan…
Airot ulapalla https://airotulapalla.blogspot.com/…/kotivarasta-ja-sen…
Kalastaja kuivalla maalla https://morgenstjerna.blogspot.com/…/11/ruokakotivara.html
Vanha rouva Tuomela https://vanharouvatuomela.blogspot.com/…/kotivara-keha…