Blogi,  Suuntana omavaraisuus kausi 2.

Suuntana omavaraisuus sääilmiöt

Olemme tehneet jatkuvaa sarjaa suuntana omavaraisuus nimen alla, jossa seurataan erilaisia blogeja ja niiden edistymistä omavaraistelun saralla. tässä kuussa on aiheena sää ja niiden erilaiset ilmiöt kuinka ne koskettavat juuri kyseisen blogin arkea.

Tämä kesä ei ole ollut se kuumin mutta ehkä muutamaan vuoteen haastavin. Lämpö on puuttunut öistä ja päiväkään ei ole olleet kummoisia. Sadettakaan ei ole ainakaan meillä ollut juurikaan.

Kaivo ei pysy mukana kulutuksessa ja kylmät yöt hidastavat kasvua. Olisi saanut niskalimassa tehdä töitä jos olisi halunnut pysyä normaalissa kasvutahdissa. Päätimme kuintenkin jo alussa, että emme rupea kasteluihin emmekä öisiin suojauksiin jossain vaiheessa tulee se lämpö joka herättää kasvun. Viikko sitä oli mutta riittääkö se siitä ei uskalla vielä arvailla tuleeko sato onnistumaan vai ei.

Kylmyys piinasi myös kasvihuoneen onnistumista ja kasvu oli olematonta mutta siihen loi helpotusta viikon hellejakso joka herätti kasvun joka on jatkunut, vaikka ilmat ovat taas viilenneet.

Tavoitteiden edityminen

Keväällä laitoin tavoite riman mielestäni mahdolliseen korkeuteen mutta alkaa tuntumaan mahdottomalta.
https://www.korkeala.fi/omavaisuus-sarjan-aloitus-vuodelle-2019/

Suunnitelma vuodelle 2019:

  1. The Työkalupakki (kesken)
  2. Kylvö (tehty)
  3. Erilaisten kasvupaikkojen testaus (tehty)
  4. Kasvihuoneen laajennus (suunnitelman muutos tuleekin toinen)
  5. Vesiviljelyn jatkaminen (kyllä) ja laajennus (ei ole tehty ehkä ensivuonna)
  6. Runsas sato (katsotaan syksymmällä)
  7. Maakellarin opiskelu, kunnostus ja tuunaus (unohtunut)
  8. Säilönnän saloihin perehtyminen (vaiheessa)
  9. Aurinkosähkön hyödyntäminen ja sen testaus (paneeli jäi kytkemättä)
  10. Maitohuoneen eristäminen (tehtävä vielä)
  11. Lypsypaikalle vihdoinkin lattia jäi jo viime vuodesta roikkumaan (unen näin)
  12. Ullakolle pitäisi tehdä jotain (puolikas lattia on varmaan jo jotain?)
  13. Parantelua siellä täällä (portaat meni uusiksi)
  14. Aitauksien ja talvitarhojen parantelua (vielä on aikaa)
  15. Yllätykset ja huomiot mitä ei tullut ajatelleeksi (näitä on tullut jonkin verran)
  16. Rakentelua, nikkarointia, korjailua ja puhdetöitä (enemmän kuin luulinkaan)
  17. Polttopuut (vielä tekemättä pitäisi myös liiteri tehdä)

Kohta 4. kasvihuone

Kuut, tähdet, arinko ja pilvet osuivat oikeaan linjaan, kun kasvihuone hyppäsi syliin.

Elettiin päivää nimeltä keskiviikko olin saanut töistä vapaapäivän. Aamu valkeni rattoisasti kahvia siemailen hiukan usvaisessa maisemassa portailla. Oli päivä jolla ei ollut vielä mitään tarkoitusta ilman velvotteita. Rento päivä jatkui veden haulla kaivolle ja muutenkin normaalin leppoisalla puuhastelulla. Internet kuitenkin jostain syystä imaisi minut luokseen iltapäivästä. Näin ilmoituksen kasvihuoneesta eteläisessä suomessa. Pohdin asiaa hetken, pohdin vielä toisen hetken. Itse olen puhelinkammoinen, joten laitoin vaimon soittamaan kasvihuoneesta lisätietoja. Hän lopetti puhelun ja pohdimme muutaman minuutin olisiko se meille sopiva. Sitten pohdimme, koska olisi aikaa lähteä hakemaan. Minulla kun oli nyt vapaata niin päätimme, että lähden hakemaan sitä nyt vaikka tiesimme sinne saapumisen menevän iltaan ja kotiinpaluun seuraavan päivän puolelle.

Kasvihuone on nyt sitten kotona. Se nyt ehkä kuulostaa jotenkin hienolta mutta se on oikeasti vain murto-osa siitä kuinka paljon työtä on vielä edessä. Hiukan jopa pelottaa kuinka paljon vielä on tehtävää. Painottelen nyt sitten sen kanssa kuinka paljon pistän paukkuja tähän, kun olisi muutama muukin tärkeä homma tehtävänä.

Mukana on tietenkin myös muita blogeja käyppäs lukasemassa millainen kuukausi heillä on ollut:

https://farmertobee.blogspot.com/2019/08/saiden-armoilla.html

https://airotulapalla.blogspot.com/2019/08/kohti-omavaraisempaa-elamaa-2019-saasta.html

https://vehkosuo.blogspot.com/2019/08/liika-on-liikaa.html

https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2019/08/omavaraistelevaa-elamaa-osa-7-puuhakas.html

https://varmuusvara.blogspot.com/2019/08/suuntana-omavaraisuus-7.html

https://riippumattomammaksi.blogspot.com/2019/08/projekti-omavaraisempi-elama-2019.html

https://puutarhahetki.blogspot.com/2019/08/unelmana-omavaraisempi-elama-sadeveden.html

https://www.harmaatorppa.fi/2019/08/omavaraisuutta-vuonna-2019-osa-7.html

https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2019/08/saan-vaikutus-hyotytarhaan-omavaraisuus.html

https://www.omavarainen.fi/l/luonnonarmosta

https://tsajut.fi/?p=927

https://pienenpienifarmi.com/2019/08/04/suuntanaomavaraisuus-saa-ja-vesi/


https://iso-orvokkiniitty.fi/blog/kesan-saavutuksia-ja-syksyn-suunnitelmia/

13 kommenttia

    • Isäntä

      Vintin lattian piti olla sadepäivien hommaa mutta sadepäivät puuttuu.

  • marketta

    Veden vähyys piinaa täälläkin, mutta onneksi vielä kaivoissa on vettä. Kasvihuoneita ollaan kasteltu ja jonkin verran kasvimaita, omenapuita ja kukkapenkkejä.

    Upea kasvihuone! Sen kastelemiseen vasta vettä kuluukin! =’D

    • Isäntä

      Ensimmäinen kasvihuone on vesiviljelyssä ja taidetaan laittaa uusi myös. Vaikka kuvittelisi sen olevan vesi syöppö mutta ei oikeastaan ole. Pystyy keväällä kun on paljon vettä tarjolla tankkaamaan järjestelmän ja sitten mennäänkin pitkälle kesään ennen kun tarvitsee settä lisätä.

  • Javis

    Ootko sä Heikki kirjoittanut tuosta vesiviljelystä jotain infoa aiemmin? Kuulostaa kiinnostavalta ja tollanen suljettu kiertohan voi olla yllättävän tehokaskin. Kerro joskus enemmän!

  • Jovelan Johanna

    Mahtavan kasvihuoneen löysitte, ainakin näin meidän mittapuulla. Täällä vaan haaveillaan kasvihuoneesta, jossa mahtuisi liikkumaan kottikärryjen kanssa. Ehkä jonain päivänä.

    Suunniteltujen ja toteutumisvaiheisten lista oli lohdullista lukemista. Kyllä tänä kesänä on täällä jäänyt taas monet suunnitellut hommat yliviivaamatta listalta, kun kuumuus on riivannut pitkiäkin aikoja putkeen. Kuivuus on ollut ihan jäätävää. Tänään tuli ensimmäinen sadekuuro sitten 6.7 jälkeen, eikä kesäkuussakaan satanut juurikaan, keväällä vielä vähemmän.

    • Isäntä

      Ihan noin iso kasvihuone ei ollut edes unelmissa aikaisemmin.

      En edes muista koska olisi satanut vuorokaudessa yli 5 milliä vettä. Onneksi helle helli vain viikon muuten olisi tätäkin kuivempaa.

  • Emma

    Kurjaa ettei vettä ole tullut 🙁 Sateiden määrissä on kyllä ollut valtavia eroja eri puolilla Suomea. Mutta on tuo kasvihuone vaan hieno löytö! Meille ei tuon kokoista saisi mihinkään kun ei ole tasaista maata juuri missään…

    • Isäntä

      Vesi ei onneksi tuota ongelmia vaikka sitä ei ole omassa kaivossa. Saadaan ajaa sitä todella läheltä lähteestä. Onni on kun on auttavat naapurit ja runsasvetinen lähde. En koskaan pysty kiittämään heitä tarpeeksi.

      Kasvihuone tulee vanhalle pelto lohkolle joka on niin kivinen, että sen viljely on lopetettu joskun vuosikymmeniä sitten kivisyytensä vuoksi. Nyt kun sitä on tasoitettu niin ymmärrän miksi hevosvetoisella ei ole sitä viljelty. Päänkokoisia kiviä on neljä metrillä ja yhdeksän neliöllä. voisi melkein luulla, että joku on tehnyt vähän isommista kivistä toriaukean.

  • Satu

    Pelkäsin tänne lukemaan tulemista. Tuo kasvihuone kirveltää edelleen sielua. Taidan vielä kerran laitta amiehen vannomaan, että jos bongaa jotain noin hienoa netistä, niin ei jätä kertomatta 😀

    Teille se kuitenkin sopii todella hyvin. Laitahan kuvia etenemisestä, niin saan katsella niitä kateuden ja katkeruuden sävyttämien lasien läpi 😉

    • Isäntä

      Kasvihuoneen tulo oli kyllä itselle lievä yllätys. Tuntuu nyt, että työt vasta alkoi kun se pihaan tuli. Nyt on metsästelty kalvo toimittajia. Maalausta ja skrapausta on myös luvassa riittävästi. Paikan tasoitus jo aloitettiin mutta on pohjissakin vielä tehtävää.

  • Susa

    Tosta kasvarinrungosta tulee varmasti ihan mieletön ihanuus jahka joskus saat sen up and running. Monesta muustakin blogista kuten myös meiltä kotoa huomaa hyvin miten sitä voi pieni ihminen suunnitella vuodeksi yhtä sun toista ja lopulta päätyä tekemään ihan jotain muuta.