Vapaa vai täysin kahlittu?

Päädyin tälläiseen aiheeseen, koska aloin pohtimaan vapautta. Etupäässä tuli muistoja vuosien takaa facebookin ansiosta. Joitain vuosia sitten tekemiäni juttuja en voisi nyt toteuttaa en ainakaan yhtä helposti.

Arki aikatulutettua ja talutusnuorassa oloa.

Tältä se välilä tuntuu. On kadonnut se vapaus hypätä autoon ja mennä Ylläkselle laskemaan stigalla mäkeä ja siitä Rovaniemen kautta Kajaaniin lypsämään lehmiä. Sieltä sitten parinpäivän päästä Rovaniemen kautta kotiin keski-suomeen. Tälläinen road trip ei onnistuisi nyt. Aikaa on päivässä aamu- ja iltalypsyn väli.

Voisin toki pyytää lomittajaa lypsyille ja hoitamaan talon työt. Kuitenkin se tuntuisi jotenkin väärältä. 

Juhliminen on kaikista huippu kivaa eikö?

Juhlat ovat velvoitteita joista emme halua olla pois. Se ei kuitenkaan läheskään aina tarkoita, että koko perhe pääsisi lähtemään. Nyt lypsettävien lehmien takia vielä harvemmin. Mitä kauemmaksi joudumme menemään sitä varmemmin joudumme jakautumaan perheenä.

Märkä ilta baarissa. Olisihan se ihan mahdollista mutta aamulla on aina se lypsy. Baarit eivät ole vetäneet puoleensa enää vuosiin. Aikoinaan on saanut mennä ja koluta niitä niin paljon, ettei enää ole tarvetta.

Juju – Hullu on ollut voimaa antava voima tällä matkalla.

Mitäs tästä sitten saa?

Omanlaistaan vapautta ja kiireettömyyttä, joka on joku myytti jota en ole purkanut. Onnistumisia jossain jota ei olisi uskonut tai edes osannut odottaa. Ylittää itsensä asioissa joihin ei osannut varautua. Helpoksi en kehu tätä elämän muotoa ja aikataulujen yhdistämistä ulkopuoliseen mailmaan. Välillä saan olla ihan omassa aika universumissa joskus taas kovastikin muiden aikataulujen orjana.

Huominen on huomenna ja eilinen oli eilen. Sen tarkempaa ajan kulkua ei voi suunnitella. Joskus saan viestejä tai puheluita josko tekisin jotain. Soittaja tai viestin lähettänyt henkilö on yleensä yllättynyt. Syy yllätykseen on se, että jos sillä hetkellä ehdin tekemään sen asian jota pyydetään teen sen heti. Syy on se, etten aina tiedä ehdinkö tehdä sitä huomenna tai edes koko loppukuun aikana. On siis tuurissa kuinka vastaan erilaisiin pyyntöihin. Ulkopuolelle tehtäviä hommia harvemmin jää rästiin, kun haluan ne heti pois, jotta voin palata omaan kuplaani.

Osaanko sanoa EI?

Se on ollut vielä opettelussa ja opettelu jatkuu edelleen. Tosin kun en osaa sitä sanaa sanoa pääsen mitä kummallisimmille arkisille seikkailuille. Joskus ei ole tietoa edes mitä olen menossa tekemään. Sehän ei minua haittaa se tekee tekemisestä vain mielenkiintoisempaa.

Meneekö mikään koskaan pieleen?

Sehän olisi kiva jos kaikki menisi niin kuin on suunnitellut. Yleensä kaikki isommat hommat vastustavat jotenkin jossain kohdin. Monesti ulkopuolinen ei edes tiedä miten se menikään. Talven aikana olen huomannut, että luonto ja ilmasto voi muuttua nopeasti sellaiseksi, että kotiin ajo muuttuu vaaralliseksi. Näissä tapauksissa auto on jäänyt naapuriin ja kävelyä reilu kilometri. Pahin haaste onkin oma tie ja sen jyrkkyys.

Juju – Onnelliseksi Pitää sisällään sellaisen arjen hienouden tunteen.

“Oon hullu ja haluun olla sun kaa. Haluuk sä olla hullu mun kaa?”

Tätä lausetta tulee toisteltua kuin mantraa. Eihän tämä ole nyky normien mukaista elämää millään tasolla. Jotenkin sitä pitää olla hullu jotta uskaltaa lähteä omalle kummalle polulleen.

Mikä on ollut vaikeinta?

Vaikeinta oli alussa uskoa, että puoliso on ihan täysissä järjissään kun lupautui tälle kummalle polulle. Monesti sai vakuutella, ettei päätös ole vain minun. On myös hetkiä jolloin tulee pohdittua pitäisikö tämä ihmis koe keskeyttää ja yrittää olla normaali. Jotenkin sitä on mennyt jo niin syvälle, ettei osaa palata sinne pintaan jossa olisi helpompi uida.

Tällä hetkellä vaikeimmalta tuntuisi muuttaa kerrostaloon ja kuunnella iltaisin autojen hurinaa.

Uskon nimipäivänä 30.3 on tulossa yhteiskirjoitus. Silloin pääsette lukemaan kuinka tie tänne toi. Muillakin on mielenkiintoisia kirjoituksia kuinka ovat löytäneet tiensä kotiin.