• Blogi,  Suuntan omavaraisuus kausi 1.

    Omavaraistelua osa 6. Tilanneraportti

    Päässä kaikuu jo, varaudu talveen se on ihan kohta. Tähän aikaan vuodesta muuttuu ajatukset rakentamisesta, uudesta, kehittämisestä ja kasvattamisesta. Tilalle tulee kerää, säilö, nyhdä kaikki mitä vain pystyt, jotta selviää talvesta. Ollaan siis siinä taitoksessa, josta lähdetään korjaamaan satoa. Tämä kesä on ottanut koville Olemme seuranneet kuinka viimevuonna istutetut omenapuut tekevät hidasta kuolemaansa kuivuuden takia. Kastelua ei ole voinut tehdä, koska kaivo huuti tyhjyyttään. Pystyi vain seuraamaan puiden kuivumista. Kasvihuone on kyllä kasassa mutta ei se minkä piti, eikä se ehdi tuottamaan satoa. Suunnittelematonta toimintaa Nyt ollaan keskitytty veteen viimeinen kuukausi. Kuitenkin saimme inspiraation, joka johti ihan kivaan tulokseenkin. Talvi on siis tulossa, joka on myös mielessä vahvasti. Meillä on…

  • Blogi,  Suuntan omavaraisuus kausi 1.

    Omavaraistelua 2018 osa 3. Tilanneraportti

    Suunnitelma vuodelle 2018: -Kasvihuone!!! -Vesiviljely -Aurinkoenergia -Kalankasvatus -Omenapuut -Maito -Liha -Kompostit -Puutarha kasvit Nämä on tämän vuoden tavoitteita pääpiirteittäin. Saavutimme jotain jo viime kuussa.  Kuukausi on taas mennyt Siltä se ainakin tuntuu. Mitään konkreettista näytettävää ei ole, vaikka kokoajan tekee jotain. Säät ovat kivasti lämmenneet ja samalla saadaan puhdasta lunta. Tämä innoitti meidät teurastamaan lampaan jotta kevääksi saadaan lihaa. Nyt on muutama lihan pala ja jauhelihaa pakkasessa. Pääsiäinen sattuu tulemaan sopivasti, kun maisteltiin lampaan lihojen eri kohtia. Arki kun on täynnä ponnisteluja olla omavarainen ei sitä enää osaa erottaa.  Salaattia laitettiin nyt tulemaan ruukkuihin, jotta saataisiin kohta omaa salaattia samalla kellotetaan keruu aikaa. Tomaatit on otettu pois lautalta ja laitettu…

  • Blogi

    Kyllä isä hoitaa vai miten se nyt olikaan

    Kesäkuussa alkoi isyyslomailu. Kirjoitin siitä jo silloin Omanlaisen isän arkea. Isyys lomailu loppui nyt sitten Ainakin aluksi oli ajateltu, että se loppuisi helmikuussa. Kuinkas sitten kävikään ei se loppunutkaan vaan sai jatkoa. Tyttö täytti kolme mutta ei se päiväkotiin lähtenyt. Tämähän sitten tarkoitti, että on kotihoidossa josta ei korvausta saa. Päätökseen vaikutti hiukan ulkoiset tekijät mutta kaikki päätökset teemme perheen sisällä. Palataan nyt tähän kuluneeseen aikaan. Tämä oli sellainen täysipäiväinen maratooni, joka kulutti yllättävän kovasti. Parisuhde oli koetuksella kun emäntä kävi öisin työharjoittelussa ja päivät nukkui. Lapset pidettävä tyytyväisenä ja hiljaa koko päivä. Samalla oli hoidettava lampaat, kanat, lehmät, koirat ja kissat. Pahin alkoi kun tajusi, että tämä rumba loppuu muutaman…