Avainsana-arkisto: Remontti

Kesähuoneen muutos osa:5 Toimisto

Toimisto loi pienen kaaoksen, koska sen edessä oli 150 senttinen senkki. Joka on säilytettävä, koska on meidän ensimmäinen huonekalu, jonka aikanaan olemme yhdessä tuunanneet tai raiskanneet. Miten sen nyt kukakin ottaa. Historiansa aikana se oli kerännyt monen monta kerrosta maalia jonka poistimme omalla tyylillä eli jätimme jokaista kerrosta näkyviin jonkin verran. Matkassa se on pysynyt kohta 15 vuotta. Se oli asiakastyö mutta hinta arvion kuullessaan asiakas hylkäsi ja käski tekemään mitä ikinä haluan. Pidin siitä niin, että tuunasin sen itselle.

Kaikki osat on julkaistu hiukan kesken eräisinä, joten kehtaan julkaista myös tämän toimistonkin.

Koneella työskentelyä on jonkin verran tämän blogin ansiosta ja viranomais juttuja tietenkin. kiinnitimme nyt hiukan huomiota ergonomiaan. Näyttö on korkealla, koska tulee paljon tehtyä asioita kumarassa ja alaspäin katsoen. Kun näyttö on ylempänä kuin normaalisti, tulee istuttua ryhdikkäämmin näin hartiat ja niska saavat uudenlaista jumppaa huomaamatta. Edellisessä paikassa näyttö lähti jo kiipeämään seinää ylös päin mutta nyt meni vielä kymmenisen senttiä korkeammalle, kun tuli kuitenkin rönötettyä kasassa kun koneella oli.

Rakastan näitä hounekaluja En ole ihan varma mikä niissä vetoaa, voisi olla vaikka niiden pienuus, sirous ja kaarevat muodot. Johdot menee vielä villisti mutta katoaa kyllä näkyvistä, kun hyllyille tulee tavaraa.

Ennen puljasin yhdellä hyllyllä ja toinen oli varastoituna. Nyt saan levittäytyä kahdelle eri hyllylle voisiko siis olla helpompi löytää se mitä on hakemassa vai hukkaanko paremmin kun ei ole tuutua kaaosta pöydällä ja hyllyllä.

Huoneessa nuo laatat on tullut jo omanlaiseksi teemaksi nyt käytettiin vain yhtä ja se piilotti tietokoneen keskusyksikön taakseen. Ennen se oli pöydän alla ja keräsi kaiken mailman pölyt itseensä. Netti kun meillä on tikussa, niin ehkä kuuluvuudet on paremmat. Tietenkin joudun käyttämään myös noita ups:sista aukkoja niin helpompi, kun molempiin päihin konetta pääsee helposti käsiksi ilman konttausta.

Uskon tämän toimivan hyvin kunhan vielä listoja naputellaan ja tavarat löytävät paikkansa.

Seuraavaksi pitäisi varmaan kirjoitella vanhempienmakuuhuoneesta sen jälkeen tulee vielä kooste koko huonekommuunista kuinka sulautuvat toisiinsa.

Suunnitelmien muutos!

Remontti jää tauolle hetkeksi. Raskaus vaatii nyt huomiomme, joten remppa pysähtyy hetkeksi.

Laskettuja-aikoja paukkuu nyt samaan aikaan toistakymmentä myös eläin puolella. Veikkaan, että remppaavalla kätilöllä on kädet täynnä tekemistä.

Kesähuoneen muutos osa:4 vaatehuone

Tämä meinasi olla kompastus kivi remontissa. Ensinnäkin kyseenalaistin oman päätöksen kohdasta johon se on tulossa. Onko tila sittenkin liian pieni ja olisiko tämä kuitenkin toimiston kohta. Piti ottaa kynä ja paperia ja laskea kuinka paljon on tilaa ja kuinka paljon imee tavaraa.

Valmiita kaappeja tai hyllyjä kun ei tule. Viikasimme paidan ja mittasimme kuinka syvä hylly olisi paras. Saman teimme housuille eikä mitään kikkailua vaan niin kuin olemme tottuneet ne viikkaamaan. Mitat heitti 35-40cm hyllyt siis tehtäisiin 40cm syviksi niin mitään ei jää sinne taakse. Pyrimme siisi siihen, ettei mitään voi sulloa sinne taakse piiloon.

Vaatteemme on ollut ennen kerrossängyn yhdellä sängyllä laatikoissa. Jokaisella on muutama laatikko ja hyvin on pärjätty. Päälivaatteet kun on kuitenkin muualla. Lajittelukin on ollut simppeliä kaikilla on kaikki vaatteet sekaisin samassa laatikossa. Nyt toivottavasti tähän tulee jonkin moinen muutos tiedä sitten onnistummeko. Ihminen kun on tapoihin tottuvainen laji.

Kun talo on vinksin vonksin, maalattiin oven karmit valkoiseksi niin vinous hiukan hävisi.

Sommiteltiin sivuseinä paikoilleen. Kuten huomaatte eteisessä on paljon tavaraa, joka on siirretty pois tieltä. Ihan pieni inventaario on edessä ennen kun tämä on ohi ja ei vaikuttaisi kodin sisäiseen ulkonäköön.

Alas päätin tehdä tilan pyykkikorille jotta ne pyykit löytäisi sinne pyykkikoriin. Pyykin kuivaus on myös tarkoitus hoitaa tässä tilassa suurinpiirtein tässä kohdassa josta kuva on otettu. Pohdin kyllä, että en taida luopua noista laatikoista mutta ei kai se haittaa.

Teemalle uskollisena seinä tehtiin niistä kattolaatoista. Hyllyt on tehty 3mm vanerista ja alle kaksi lautaa kannakkeet on tehty 2×2:sesta. Hyllyn kannakkeita pohdin mitä monimutkaisempia vaihtoehtoja, ettei tarvitsisi kaivaa 2×2:sta taapelista. Luovutin kun oli pähkäillyt ja pähkäillyt pitkään. Kun kävin 2×2:sen hakemassa ja katsoin kelloa olisin pähkäilyn aikana kantanut varmaan puoli taapelia sisälle yksitellen.

Monta kertaa kaikui päässäni jonkun viisaan sanat, jos se tuntuu vaikealta toteuttaa olet tekemässä sitä väärin. Nämä sanat ovat monesti todella oikeassa. Mitään ei koskaan tehdä vaikeasti vaan mahdollisimman helposti. Pohdin kaiken mailman kulmarautojen virityksiä sinne ja vähän tänne ja jos vaikka varmuuden vuoksi tuonnekkin. Edelleen puhun hyllyn kannatuksesta. Ei ennen vanhaankaan ole käytetty yhteen hyllynkannattimeen kiloa ruuveja ja nauloja. Palasin siis siihen mitä yritin vältellä, koska se oli tässä tapauksessa se ainoa oikea ratkaisu.

Tarkka sovitus ja ruuvi viistoon. Yksinkertaista kun vaan suostuu.

Tässä kuvastuu hienosti muurin rouheus, joka on mielestäni ihan huippu ja se kantava voima koko huoneeseen. Ei tartte olla niin silosta ja kiiltävää jos se toimii vähemmälläkin työllä. Tosin kun ollaan nyt tässä raja-aluella en ole ihan varma maalatakko hyllyt vai olla maalaamatta vai öljyänkö. Tässä postauksessa en sitä varmaankaan pysty päättämään. Kun remppa etenee ja päästään ihan loppuun niin paljastan miten hyllyjen kävi.

Aikaisemmat vaiheet:

Kesähuoneen muutos osa:1

Osa:2 Maalaus

Osa:3 Lastenhuone

Kesähuoneen muutos osa:3 lastenhuone

Kesähuoneessa on sänky laitettu aina sinne missä olisi lähimpänä suoraa tai pää olisi sentään ylöspäin. Nyt päätimme kumota tämän asettelun ja laittaa sängyt justiinsa sinne mine halutaan ja niin päin kuin halutaan. Talon lattiat, kun kaikki viettää keskelle ja siitä voisi joskus tehdä ihan oman postauksen syistä seurauksiin.

Nyt yritän siis keskittyä siihen lastenhuoneeseen.

Sänkyjä tulee siis kolmeen kerrokseen. Ylin saattaa toimia enempi varastona patjoille ja tyynyille kuin nukkumiseen.

Lattia kun tosiaan on hiukan sinne ja tänne vinksin vonksin niin laitettiin se vaateriin. Kaikki on kiinnitetty jotta kovinkaan hyppiminen ei tiputtaisi sänkyjä alas. Voisi meinaan tulla aikamoisella vauhdilla tuo ylin sänky kohti maata, kun jalka tipahtaisi kahdeksan senttiä.

Asensimme jo edellisessä postauksessa esiintyneet kattolaatat putoamissuojaksi.

Kattolaatat laitettiin kaksinkerroin. Näin myös nukkujille tuli kaunis valkoinen pinta. Samalla väli pieneni niin, ettei yläsängystä tipu unilelut alakertalaiselle. Laatat on kevyesti vain kahdella ruuvilla kiinni. Nythän tehdään lavasteita eikä kantavia rakenteita. Kuitenkin niin riittävästi ettei pieni ihminen saa työnnettyä unissaan laattoja irti. Samalla saa turvaa pysyäkseen sängyssä. Päädyn laudoista näkee hyvin kuinka vinossa myös lattia on tällä kohdalla eli sängyn suoraan laittaminen on suuressa roolissa, että sängyssä myös pysytään eikä tunnu siltä, että sänky heittäisi nukkujan lattialle.

Tältä se nyt alkaa näyttämään suuri 2 neliön lastenhuone johon mahtuu joskus kolme lasta nukkumaan. Vähän tulee varmaan jotain sisustuksellisia juttuja, kun huone valmistuu lisää. Nyt kun loppu huone on kesken ei kaikkia tekstiileitä kannata laittaa laittaa purupölyn armoille.

Kuvan oikeassa reunassa näkyy rytökasaa jota edelleen siirrellään edestä pois kun huone jatkuu. Siihen on tulossa vanhempien makuuhuone. Kerrossänky on päästä auki (lasten toive), joka on osoittautunut todella järkeväksi patjojen laiton kannalta. Samalla sieltä on helppo kiivetä ylempään sänkyyn.

Seuraavaksi valmistuu vanhempien makuuhuone siitä seuraavaksi.

Huoneen kanssa on tehty pitkää päivää. Suosittelen kaikille varaamaan remonttiin aikaa. Se ei ole yhden viikonlopun juttu ja eniten tulee ärsyttämään se keskeneräinen remontti. Varaudu remontissa aina venymiseen ja järjestä väliaikaiset ratkaisut huolella. Nyt meillä tosiaan vaatteet on olleet tuolla säilytyksessä. Varasimme näille vaatteille oman paikan, jossa niitä on helppo käsitellä. Samalla inventoimme ne mitä ei ole vuosiin tarvittu omaan röykkiöön johon ei tarvitse koskea. Se sijoitettiin niin ettei se ole tiellä.

Seuraavaksi tulee vaatehuone.