Avainsana-arkisto: Normaaliarki

Metsälaitumen ihana keväinen avaus

Kevät mitä ihaninta aikaa. Saa nauttia kuinka kaikki herää taas eloon ja eläimetkin pääsevät isommalle alueelle. Alue on ollut koko ajan heidän käytössä mutta lumi on pitänyt heidät pienemmällä alueella.

Se kun iltalypsyn alussa huomaat, että porukka on innoissaan löytänyt uuden alueen ja hyppivät innoissaan pitkin taimikkoa. Se on jotain niin vilpitöntä riemua mitä harvoin pääsee todistamaan.

Iltalypsy ohi ja päätät ottaa aikaa seurataksesi tätä ihanaa riemua. Ei aikaakaan kun tajuat, että näet vain ne jotka kävi lypsyllä. Mitä hittoa ne on menneet vielä pidemmälle.

Enää ei nautikkaan tästä riemun hetkestä vaan tulee huoli. Niin ne aitalangat… Ei niitä nyt kukaan ole vielä käynyt tarkistamassa. Ne on varmasti lumen painosta maassa ja eihän nuo intoilijat niitä huomaa.

Tutkimusmatkailijan asenne

Sitä todella tarvitaan, kun pukee pilkkihaalarit päälle ja lapion heittää olalle. Siellä on lunta mutta kuinka paljon. Lahkeita saappaiden sisäpuolelle ja ulkopuolelle, jotta saapas ei haukkaa lunta kenkään.

Kyllä sitä lunta riittääkin ihan omiksi tarpeiksi. Ensimmäiset metrit menee motivaatiota hakiessa. Tiedossa on siis lähes kaksi kilometriä kahlaamista ja lapiointia.

Muistelen kuinka lääkäri kysyi käytkö kuntoilemassa vaikka kuntosalilla? Onko tämä nyt sitten se sellainen stepperi treeni. Aloitetaan ensin kevyesti tasaiselta ja laskeudutaan sitten satametriä alaspäin, tasaista ja taas muutama sata metriä ylöspäin.

Ylöspäin kavutessa saan myös kannustus joukkoja uurastuksen laidalle. Ne kulkivat vain alueita, joissa ei ollut lunta ja tuntui ihmettelevän miksi minä rämmin umpihangessa, kun vieressä on vihreitä mättäitä.

Manaan itseäni, kun olen mennyt tekemään langalle kunnon väylän, jotta tarkistus olisi helpompaa. Nyt tuntuu, että urallani on kaikki pöheikön lumet.

 

Kyllä isä hoitaa vai miten se nyt olikaan

Kesäkuussa alkoi isyyslomailu. Kirjoitin siitä jo silloin Omanlaisen isän arkea.

Isyys lomailu loppui nyt sitten

Ainakin aluksi oli ajateltu, että se loppuisi helmikuussa. Kuinkas sitten kävikään ei se loppunutkaan vaan sai jatkoa. Tyttö täytti kolme mutta ei se päiväkotiin lähtenyt. Tämähän sitten tarkoitti, että on kotihoidossa josta ei korvausta saa.

Päätökseen vaikutti hiukan ulkoiset tekijät mutta kaikki päätökset teemme perheen sisällä.

Palataan nyt tähän kuluneeseen aikaan.

Tämä oli sellainen täysipäiväinen maratooni, joka kulutti yllättävän kovasti. Parisuhde oli koetuksella kun emäntä kävi öisin työharjoittelussa ja päivät nukkui. Lapset pidettävä tyytyväisenä ja hiljaa koko päivä. Samalla oli hoidettava lampaat, kanat, lehmät, koirat ja kissat.

Pahin alkoi kun tajusi, että tämä rumba loppuu muutaman viikon päästä. Silloin päästin sen huokauksen, jossa lähti ulos sisu. Alkoi fyysiset väsymisen merkit jalat eivät kantaneet ja kivut tulivat arkeen. Näihin piti pohtia kaikkia kikkoja selvitäkseen, kun ei särkylääke auttanut. Päässä alkoi soimaan mä en enää jaksa.

Eläinten hoito kaatui suurelta osin vaimon harteille, kun koulu oli ohitse. Jouduin sallimaan itselleni levon ruumiillisesta työstä. Osa syynä varmaan oli puutteellinen ravinto ja kova fyysinen suorittaminen.

Tulevaisuus

Tässä oli nyt periaatteessa käynnissä kokeilu, että selviäisikö näissä olosuhteissa yksin lasten kanssa. Näin sen ainakin itse koin, jos jostain syystä tänne yksin joutuisi jäämään lasten kanssa.

Haastavinta oli tehdä toimiva päiväohjelma. Päiväkodin kuljetukset katkoivat päivää huonoista kohdista ja niin paljon mielummin olisin pitänyt molemmat lapset kotona.

kamera-petteri.fi/

Arki toimii taas

Kun kaksi aikuista jakaa hommia tasaisesti, alkaa taas arki toimimaan. Kyllä se vaan niin on, että palloja ei saa olla liikaa käsissä samaan aikaan. Toki on palloja vieläkin paljon mutta helpompi heitellä, kun on toinen käsipari auttamassa niiden kanssa.

Vielä on luminen talvi käynnissä mutta monelta osin on kevät mielessä, suunnitelmien ja aikataulujen tekoa riittää. Aikataulutus luo jotain karttaa hommille, vaikka ei voi aikaa täysin määrittämään mutta järjestyksen. Ajoituksessa huomiodaan nyt se mikä on tärkein tulee ensin ja sitten se rimpsu jatkuu ja viimeiset siirtyvät vuodella eteenpäin.

Pitää antaa tämä takaportti, koska ei voi tietää miten sää suosii ja kuinka kauan projektit vie aikaa.

Pari hiehoa ja muutama muuttuja.

Tiedän, että tämä on monelle ihan läpihuuto juttu. Niin minäkin kuvitelin.

Matkan päivä 1

Lähtö tuli alkuperäistä suunnitelmaa päivää aikaisemmin. Heppakoppi lainaan ja ajatus hitaammasta liikkumisesta viehätti. Sehän menikin ihan sujuvasti todella pitkään. Olin päättänyt matkalla yöpyä matkalla Lahden kupeessa.

Yllärinä siinä sitten ilta hämärässä pihaan käänsin. Kaikki tuntui lähes normaalilta mutta kun meinasin peruuttaa ei autossa ollut pakkia. Siinähän hetken sitten pohdin, että mitäs nyt kun olen pääkadulla poikittain heppakärryn kanssa. Onneksi vaihteet toimi eteenpäin. Sain ykkösen päälle ja poistuin tieltä. Pienen lenkin jälkeen uusi yritys laskeutua pihaan tällä kertaa etuperin. En sitä sen kummemmin siinä murehtinut, vaan painuin katsomaan telkkaria.

Illalla siinä jutellessa tunnustin, että taitaa auto olla hiukan rikki mutta katsotaan aamulla. Suunnitelmissa oli jatkaa matkaa heti seitsemän korvilla.

Matka päivä 2

Saapui aamu ja matkan pitäisi jatkua Loviisaa kohti. Ensin kuitenkin oli auton tsekkaus. Niin no oli pahempi kuin illalla. Vapaalla oli vaihde päällä ykköselle ja kakkoselle meni keppikin. Poissa käytöstä oli 3, 4, 5 ja pakki. Pohdittiin ensin korjaajia ja korjausta. Muutaman neuvoa antavan puhelun jälkeen se muuttui auton metsästykseen. Yksi jolta oltiin apua pyydetty vian selvitykseen suostui lainaamaan autoa.

Useita viestejä myös hiehojen myyjälle. Tunne oli itsellä ihan paska ja jokainen viesti tuntui niin uskomattomalta, että epäilin myyjän jo ajattelevan homman peruuntuneen. Tarukin olisi ollut selvempää kuin meillä todellisuus.

Ystävän autolla pieniä liukkaita lumisia sorateitä pitkin autoa hakemaan. Siellä odotti pihassa lämmin auto, jolla matka jatkuisi. Takaisin ystävän pihaan hakemaan heppakoppi perään ja nokka kohti Loviisaa.

Meinasi tuossa vetäjän paikalla olla jo linja-autokin…

Sujuvasti reilu satakilometriä taittui nopeasti ja päästiin perille. Juotiin kahvit, syötiin niin maukkaat leivät ja paperit vaihtoi omistajaa. Alkoi hiehojen autoon pakkaus. Ensimmäinen meni helposti koppiin kuin unelma. Toinen hieho sitten päätti, että hän ei olekkaan lähdössä ja kolmen henkilön voimin painittiin sen kanssa kopin ympäristössä. Kyllähän se vihdoin päätti kyytiin tulla.

Päästiin lähtemään Loviisan saaristosta kohti Jyväskylää. Matka tuntui menevän hyvin kello tosin tuntui menevän nopeammin kuin kilometrit.

Päästiin perille ja hiehojen purku tapahtui nopeasti, koska pystyi päästämään suoraan paikoilleen. Kopin siivous kesti ja kesti. Yllättävän kauan alku yön pimeydessä. Koppi palautettiin saman tien, koska koukullista autoa ei nyt hetkeen ole käytössä.

Päästiin lähtemään paluumatkalle ja koppi palautettiin matkalla omistajalleen. Kuu valaisi matkaa eteläsuomaan takaisin autoa palauttamaan.

Kun matkaa oli takana lähes 700km oli lappuja putsattava.

Matka meni sujuvati taas sillä kellolla oli kova kiire. Saatiin auto palautettua ja otettua ystävän auto, jolla pääsi nukkumapaikkaan. Uni olikin jo tarpeen, kun aamu neljältä aloimme kokkaamaan iltapalaa ennen nukkumaan menoa.

 

Matka päivä 3

Aamu valkeni silloinkin Lahden kupeessa. Soittelua eri huoltoihin ja vertailua pienesti. Yksi huoltomies kävi potilasta katsomassa ja pistää kuntoon. Auto haetaan kun taas omin voimin liikkuu. Nyt piti vielä itsensä selvittää kotia.

Päädyin bussikyytiin ja sää oli muuttunut kamalaksi. Lahdesta nousin bussiin, joka oli säästä huolimatta vain muutamia minuutteja myöhässä. Vaimolle viestiä, että tulee iltalypsyn jälkeen hakemaan Jyväskylästä. Meidänkin päässä oli lunta tullut ihan kiitettävät määrät ja liikenne osin puuroutunut.

Yhteenveto:

  • Kiva nopea trippi.
  • Tarvitsin matkan tekoon 5 eri autoa.
  • Matkaa tuli noin 1200km (piti tulla 7-800km)
  • Kaikki meni todella hyvin vaikka suunnitelma muuttui.

Hiehot totta tosiaan

Meinasin aluksi tehdä reissu postauksen mutta niin siis hain hiehoja. Reissusta siis tuli tuomisina kaksi ISK tyttöstä. Ne ovat nyt reilun vuoden ikäisiä. Vähän aran oloisia mutta ovat nyt Tuhdin koulutuksessa, jotta tottuvat lauman mukana ihmisiin. Hidastahan on niitä kesytellä mutta vuoden verran on aikaa rakentaa luottamusta puolin ja toisin.

Sonnille ne menevät tämän kevään aikana ja vasikat tulee viimeistään tähän aikaan ensivuonna.

Toukokuun alkupäivinä jos ovat sonnilla niin synnyttävät helmikuun 2019 alkupäivinä. Parempi olisi jos vähän aikaisemmin niin ei syntyisi pahimpana pakkaskautena.

Tiedän myös, että tämä oli super huono aika näiden hankinnalle rahan suhteen. Tällä kertaa joutui pohtimaan sitä kovasti. Laskukone on ollut tiuhaan käytössä monessakin suhteessa. Hyvä tilanne on heinän suhteen eli paalit riittää, vaikka tuli pari lisä syöjää. Kuluja siis ruokinnan suhteen ei tule. Kauppa hinta oli alhainen ja takana on “kallis” aika (tai siis puolet siitä). Samalla hinnalla en olisi saanut edes yhtä maidolla olevaa vasikkaa.

Tietysti matkan teon autorikko kompensoi halpaa hintaa kummasti. 

Olin kuitenkin luvannut ne hakea niin kuluja tuli mitä tuli/tulee. Eläimet meni etusijalle ja auton romut sai jäädä tulevaisuuteen.

Kiitos aivan kaikille, jotka matkalla auttoi tai tarjosi apua!!!

Matokomposti 2 viikkoa takana

Nyt on komposti ollut kaksi viikkoa. En ole havainnut hajuhaittoja, vaikka sitä vähän odotin, koska oli niin vähän matoja.

Kompostiin on mennyt etupäässä kuoria.

Huomasin sen täyttyvän nopeasti banaanin kuorilla, joten aloin niitä pilkkomaan saksilla. Luin vinkin jolla populaatiota saa kasvamaan nopeasti. Vinkissä neuvottiin laittamaan kaurapuuroa kompostiin ja märkää paperia.

Valkoiset nauhat ovat uusia matoja.

Kosteus on raju jossa viihtyvät. Massa on käteen huomattavan märkä. Nuo valkoiset nauhat kuvissa on pieniä uusia matosia ja niitä on astian ulkopuolelta laskien jo noin 150. Eli populaatio on todella nopeasti lähtenyt kasvamaan.

Tältä se näytti kun aloitettiin kaksi viikkoa sitten noin 70 madolla. Matkan varrella on kosteutta lisätty, jotta olisi viihtyisä madoille.

Yllä oleva kuva:

Tältä se näytti kun en pilkkonut kuoria. Tosin madot tykkää näistäkin.

Yllä oleva kuva:

Pakkohan sitä oli teille tönkäistä, jotta pääsen näyttämään kuinka hienoja matoja siellä työskentelee.

Yllä oleva kuva:

Minulla ei ole mato kerrostaloa joten täytän vuorotellen kumpaakin päätyä. Nyt täytössä on tämä pääty, jonka täyttyminen on vienyt aikaa. Syy on se, että aloin pilkkomaan kuoret niin mahtuu enemmän. Ei ole ollut banaani kärpäsiäkään.

Matokomposti  tästä linkistä pääsee katsomaan mistä tämä alkoi.

Edellisessä pohdin lisätilausta ja lähellä oli enterin painaminen mutta näillä tuloksilla en tilaakkaan (vielä).

Lisätty seuraavan päivänä julkaisusta:

Eilen olin innoissani madoista. Tänä aamuna, kun taas aloitin tämän laatikon tuijotuksen kauhistuin. Enää matoja ei lasketakkaan niin helposti ovat lisäätyneet hurjasti. Madot muodostavat jo nauhoja joista ei yksilöitä erota. Tämä todellakin toimii ja lisääntyminen on hurjaa, kun vähingossa luo oikeat olosuhteet.

Uusia kuvia seuraavalta aamulta

Eilinen oli siis vain esimakua siitä mitä tuleekaan tapahtumaan. Vähensimme kosteutta avaamalla kannen kokonaan jotteivat kosteaa seinää pitkin tulisi pois. Sanomalehti on edelleen ruokajätteen päällä, jotta massassa säilyisi kuitenkin kosteus.

Tämä meni nyt niin kun toivoin mutta en osannut odottaa näin nopeasti.

Mitäs tapahtuu joulukalenterin takana?

Eipä juuri mitään.

Siinä se nyt seisoo kolmen sanan mittaisena. Ei vaiskaan täällä tapahtuu kaiken mailman juttuja kovastikkin. Varsinkin niitä mailman juttuja tapahtuu. Isäntä on tosiaan lähdössä ensi syksynä kiertämään palloa autolla. Tämä ei tietenkään onnistu ilman pienen jättiläisen kokoista läjää paperia ja byrogratiaa.

Pitäisi olla joku joulu ressi… Eipä ole näkynyt sellaista. Ennemmin on tullut sellainen joulun levollinen olotila.

Tänne tulee tai julkaisu vaiheessa voi olla jo mennyt. Kuitenkin tulossa tällähetkellä on dokumenttikuvaaja se on seuranamme kolme päivää. Tämäkin on täsä vaiheessa sellainen ei mitään hajua mitä se tarkoittaa mutta selviää huomenna.

Sitten on poikiva lehmä, joka on lisännyt vuorokauteen pirusti tunteja tehdä suunnittelu hommia. Se on puhkunut ja punnertanut jo koko alkukuun. Jotenkin valvotut tunnitkin pitää hyödyntää niin voi vaikka ajokortteja haeskella reissulle. Vakuutuksiakin on kiva kilpailuttaa ja ehtoja lueskela kun kerran valvoo. Vielä kun löytäisi suomesta muutamat paperi autolle, jotta saa viedä muutamaan maahan. Toisaalta olisi kiva vielä tietää saako ja tarvitseeko suomi auto niitä papereita.

Kaikenhan kruunaa isännän sairastelu joka on nyt kestänyt jo kuutisen viikkoa. Viimeisen viikon ollut kokonaan pois ruumiillisista hommista, joten emännällä haba kasvaa kohisten. Saattaa siinä sivussa V-käyräkin nousta kummallakin. Isännällä, koska kivut vie ja mitään ei pysty tekemään. Emännällä taas kun isäntä hetkellisesti pystyy toimimaan ja auttamaan, mutta kesken homman tuleekin kivut ilman ennakkovaroitusta.

Lehmä poiki joulukalenterin aikana ja saatiin vasikkakin oven taakse. Yövalvomisten poisjäänti helpotti kummasti jaksamista. Pikku hiljaa alkaa kaikki tasoittumaan omiin uomiinsa.

Lisää pohdintaa…

Syksyn reissu pohdituttaa myös blogin kannalta. Tekisinkö tänne ala blogin reissua varten vai ihan oman sille? Reissun vuoksi pitäisi opetella myös youtuben käyttöä ja videoitten jakamista sitä kautta. Se on kuitenkin taas ihan oma mailmansa. Puuuh pitäisi varmaan hommata sellainen ravistettava pallo, joka kertoo vastauksia…

Olikos vielä jotain?

Emäntä valmistui uuteen ammattiin ja sai opiskelun päätökseen. Isännälle ehdotettiin puhelimessa jatko-opiskelua AMK:ssa. Ristiriitaisia tunteita hiukan herätti taas opiskelemaan lähtö. Tavallaan olisi ihan superkiva taas oppia lisää mutta sitten on se toinen puoli kolikosta. Riittäkö aika ja kuinka yhdistellä kaikki kuljetukset.

Tavallaan alkaa olemaan myös koukussa opiskeluun. Sitä alkaa janoamaan koko ajan lisää ja lisää. Ei kyllä montaakaan opettajaa löydy yläaste ajalta, joka olisi voinut kuvitella minun harkitsevan edes AMK opiskeluja. Pohdinkin välillä onko se sittenkin ollut opettajissa, kun ei opiskelu maistunut.

Kevät ja kesäkin puskee päälle.

Vaikka talvipäivänseisaus ei ole tullut, alkaa kesälle kalenteri täyttymään. Tämä on hienoa, että jurot suomalaiset ottavat rohkeasti yhteyttä ja jotain tapahtuu. Me otetaan kaikki vastaan mitä nyt annetaan, koska pieni poikkeus rutiineihin on piristävää.

Kohta pitäisi alkaa taimia istuttelemaan kasvatukseen. Keväästä tosin tulee haastava, koska kasvihuone antautui lumen alla. (taas kerran) Keväällä pitää ihmetellä miten homma hoidetaan mutta tulevana vuonna haluan sormet multaan ja tuoretta omaa satoa kesällä.

Voitteko uskoa en aio ostaa yhtään siementä kesäksi. Varastossa on jo kaikki mitä tarvitsen ja vähän ylimääräistäkin. Toissakeväänä jäi muutamia siemeniä yli. Viime keväänä hamstrasin siemeniä mutta istutin vain murto-osan, koska kevät oli huono. Uskon kuitenkin, että päätös pitää tasan siihen helmikuun siemen hyllyn eteen.

Vuosi ehti vaihtua enkä saanut tätä julkaistua.

Loppuvuosi meni kivuissa ja emäntä hoiti lypsyt. Aamulla tuli laskettua, että viime vuonna lypsettiin 690 kertaa. Tulevana vuonna tullaan lypsämään 720 kertaa. Luku on kyllä hurja, kun alkaa laskemaan.

Nyt leuka ylös ja kohti uutta vuotta. Siitä ei tule kyllä yhtään helpompi kuin edellisestä mutta näillä menään mitä annetaan.

Tämä elämä on ruusuilla tanssimista ja näissä ruusuissa on piikit tallella.

 

Puolen vuoden kuvat 2017 kevät

Lunta saattoi viime talvena yössä tulla ihan riittävästi.

 

Tuulenkaatoja tuli myös tontille. Näistä saa kesällä sitten lautoja.

 

Lehmät alkavat poikia mutta lypsypaikkaa ei ollut. Piti tehdä pieni siirrettävä prototyyppi omiin tarpeisiin.

 

 

Vaikka kuinka on pakkasta ei talvitiet aina jaksa kantaa.

 

 

En aikaisemmin edes osannut ajatella, että vanteenkin voi ajaa loppuun.

 

 

Karitsoinnit alkoivat keväällä.

 

 

Lehtikuvaaja kävi muutaman kuvan meistä nappaamassa.

 

http://www.kamera-petteri.fi/

 

Talvi tuli keväällä uudestaan ja uudestaan.

 

Kaapo auttaa lampolassa, ettei ahneet mammat hypi yli.

 

Lankoja tuli myös kehräämöltä takaisin.

 

 

Kevään ensimmäisiä ulkoiluja. Vielä ei pelto ollut herännyt.

 

 

Kardemumma (Mumma) sai myös terhakan vasun.

 Mumma ensikkona lypsyllä.

 

 

Kuljetusalan messuilla tutustumassa erilaisiin kuljettimiin.

 

 

Messuilta saadulla innolla vähän omankin vehkeen kunnostusta.

 

 

Vähän väsyttää kun alkaa aitojen teko urakka. Lopettavalta tilalta käytiin hakemassa pari aitapylvästä.

Samalla reissulla tutustuttiin tyttöjen kanssa puolustusvoimien kalustoon. Tyttöjen olisi helppo tehdä huollot, kun maavaraa on riittävästi. Huutokaupasta tarttui mukaan muutama lapio ja soppatykin kattila.

 

Sahuri saapui tontille ja lautaa alkaa tulemaan.

Hulluhan se on joka ei puolella lisää kesken urakan.

 

Valmista lautaa, lankkua ja parrua matkalla taapeliin.

Serkukset hyötykäyttivät pinnat. Tälläistä tulee, kun neljä alle 12 vuotiasta lasta saavat sahan, vasaran ja nauloja.

Emannän ja isännän laatuaikaa. Tielle lisää kantavuutta ennen, kun heinä sirkus alkaa.

Heinät on pyörätäneet valkoisiksi palleroiksi, joten sato on valmista korjattavaksi.

Karhotin eksyi pienien teiden sokkeiloissa.

Hyvänkokoisia kuormia saatiin kerralla tulemaan.
Vaikka ajomatka ei ollut kuin muutama kilometri meni siinä illan hämärään asti.

 

Koppi oli laskettu väärään paikkaan, joten se piti siirtää.

 

Pikkuhiljaa se sieltä tulee kyytiin. Siirrettiin se tuon harmaan kaarihallin taakse.
Sinne se saatiin muutaman laskelman jälkeen.

 

Ehdittiin sitä puihinkin kiipeilemään. Laajis on huippu paikka käydä tuulettumassa kesä vieraiden kanssa.

Pitihän sitä käydä myös kesäteatterissa pyörähtämässä.

 

Hirsien kaivamista metsän siimeksestä.

Joku ei ehkä menisi mutta kun on tie niin sitä käytetään. Tämä on hirsien hakureissulta.

 

Jotkut kesän vieraista tulee omankodin kanssa käymään.

 

Sieniäkin käytiin katselemassa ja olihan niitä siellä reilusti.

Syksyn hommiin kuuluu myös veneen kääntö.

Syksyn tullen löytyi pehmeitä kohtia kaikesta huolimatta.

Lypsyhuoneelle vettä ja sähköä.

Samalla ohjailtiin muitakin vesiä parempaan suuntaan, jotta ei olisi enää niin pehmeätä.
Pihan mylläyksen aikana lypsy suoritettiin käsin laitumella retki olosuhteissa.
Aamun valjettua voi ihastella limaista pihaa.

 

Lisää kahvia, jotta jaksaa öisin tuvan lattiaa maalata.


Aamun kulkijoille oli jätettävä pieniä kulkuväyliä.

 

 

Mitäköhän sitä tekisi sitten seuraavaksi?

 

Kuinka tulimme punaiseen tupaa.

Taisin jo mainita ,että yhteispostausta olisi tulossa.

Kuvaaja: LH 4v.

Ideana on kertoa kuinka kukakin on löytänyt tilansa.

Meillä taisi tila löytää meidät. Elämän tilanne oli ennen muuttoa suomen kiertäminen ja kesäisin se keskittyi järvisuomeen. Toinen meistä jäi eteläsuomeen. Puoli vuotta vuodesta näimme satunnaisesti kuitenkin koko ajan yhdessä töitä tehden.

Tätä jatkui riittävän pitkään ja alkoi turhauttamaan. Kesät siis asuin täällä äitini syntymäkodissa. Syksyt tulivat rankemmiksi joka vuosi. En halunnut palata eteläsuomeen. Siellä oli vain kiirettä ja tylsyyttä. En tuntenut enää lähteväni kotiin, vaan tunsin jättäväni kodin.

Aloin puhumaan, jos vaikka lähdettäisiin maalle. Enhän minä uskonut, kun puoliso oli valmis muuttoon, vaikka useampi vuosi oli puhuttu asiasta. En halunnut olla se joka painostaa metsään. Varsinkaan kun lapsi oli tällöin vasta syntynyt. Tutuista ympyröistä metsään, jossa ei ole tukiverkostoa.

Miten kaikki sitten alkoikaan?

Ensimmäinen kesä kahden osoitteen loukussa kuten olimme jo olleet muutaman vuoden. Täällä olo ei ollut nyt suomen kiertoa vaan saunan lattian avaus ja uuden valamista samalla vesipumpun letkut menivät maan sisään, jotta talvella saisi vettä saunalle pumpulla. Oli siis pientä remppaa. Talon hormeihin tehtiin valuja ja rappauksia, koska päivä paistoi vintille hormin tiilien välistä.

Asumiseen välttämättömin remontti tehtiin sukulaisten kanssa. Kiitos siskon pojan, joka ahkerasti jaksoi autella, vaikka ikää ei paljoa ollutkaan. Kävi siinä veljeä, äitiä ja isääkin auttamassa. Oli turhautumista oli ärräpäitä, kesä tuntui lyhyeltä. Kuitenkin syksyn tullen tuli perhe tänne.

Ensimmäinen vuosi

Kaikki oli opettelua ja tuskaisen hirveää opettelua. Oltiinkin tehty samalla aikamatka. Se ei ollut tarkoitus ei todellakaan. Pyykit pestiin käsin niin kuin astiatkin. Putket jäätyi nostettiin kaivosta riukuämpärillä vedet lämmitettiin padassa, pestiin pyykit ja  peseydyttiin.

Mikään ei toiminut oikein esimmäisenä talvena. Polttopuut loppuivat jo jouluna. Naapurilta sitten ostelemaan puita, kun ei ollut ehditty tälläistä huomioimaan. Tie hukkui nietoksiin olimme lumen saartamina viikon päivät ennen kuin nöyrryin ja pyysin naapuria avaamaan tien.

Epätoivoa oli välillä havaittavissa, kun oli tunne, että hukkuu lumeen.

Lähtisitkö uudestaan?

Tätä pohdin tässä eräänä päivänä. Aloittaisinko kaiken tämän uudestaan uudessa paikassa yli kolmentunnin päässä täältä? Joutuisin pohtimaan sitä todella kovasti. Täällä kuitenkin osa kyläläisistä oli jo tuttuja, koska olen koko ikäni ollut täällä kesät. Vieraaseen paikkaan muutto ja kaiken uudestaan aloitus tuntuisi hurjalta. Kuitenkaan en näe sitä mahdottomana.

Tämän paikka on kuitenkin etappi vielä en tiedä mille. Tämän paikan piti olla osa ihmiskoetta. Sitä se on ollutkin monessakin mielessä. Vielä kun tietäisi mitä varten sitä koetta tehdään ja minne se johtaa.

Paikoilla on oma historia.

Tälläkin talolla on omansa. Mitä kyläläisiltä kuultu ja muidenkin tarinoita kuunneltu. On tämän talon ovet olleet aina avoimia kaikille. Osin talon historialla suvaitsevaisuuden ansiosta olen päässyt hyviin väleihin naapureiden kanssa. Naapureissa kun ei ole vaihtunut kuin sukupolvet.

Talo myös yrittää kasvattaa suvaitsevaisuutta meissä. Se on ehkä jotenkin verrannollinen siihen, että itse on nyt niin erilainen kuin ennen. Sitten ei voi arvostella toisten erilaisuuttakaan. Tietysti on koko perhe omanlainen erilainen kuitenkin niin samanlainen.

Kuinkas muut ovat löytäneet tupansa voit lukea niistä näiden linkkien kautta:

Pienenpienitalo

Maa-tuskat

Imemisen estäjä kokeilussa.

Joskus voi tulla ongelmaksi lehmä, joka tyhjentää utareet ennen lypsäjää. Lehmä on myös notkea ja voi juoda itseään. Tähän on kehitetty imemisenestäjä.

Näitä on erikokoisia ja näköisiä olemassa. Uskon, että näistä on joillekkin apua ongelmaansa.

Harkitsin tälläisen käyttöä ja kokeilin.

Meillä on lehmä, joka imee itse yhden neljänneksen tyhjäksi. Ajattelin, että kokeillaan tälläistä jos saisi opitun tavan pois. Illalla sitten lypsyn yhteydessä laitoin tämän sieraimiin. Lähdin viemään takaisin laumaan. Tämä kumma härpäke ei ollut lehmän mieleen. Otti hurjan vauhdin ja kirmasi lumet pöllyten pitkin peltoja. Minä kirmasin taas kuuluisan surullisesti siellä umpihangessa iltatreeniä lehmän kanssa. Kunto alkaa olemaan jo kohdillaan kaikenmailman juoksujen suhteen.

Lehmä pysähtyi, koska seisoi itse talutus narun päällä eikä tajunnut sitä jalkaa nostaa. Otin samantien tämän imemisenestäjän pois. Huomasin, että lehmä rauhoittui välittömästi, eikä enää ollut meno haluja.

Päätin heti tämän jälkeen, ettei tämä ole meillä se keino jolla imemistä estetään. Vielä en ole varma haluanko edes estää. Tietysti näissä asioissa on lehmän terveys etusijalla.

Seuraavaksi kokeillaan sitten utareliivejä, jos näyttää tarvitsevan. Liivikaupoilla olen onneksi ollut ennenkin, joten hyvin se menee. Vaimolle onkin sitten hankalampi niitä liivejä ostella.

Utareliivit

Ovat tarkoitettu yleensä helpottamaan utareisiin kohdistuvaa painoa. Toki niistä voi olla apua myös tähän. Ne ovat tukevat ja hihnoilla muokattavissa jokaisen lehmän koon mukaan. Teen niistä sitten uutta juttua jos ja kun niihin päädyn.

Vapaa vai täysin kahlittu?

Päädyin tälläiseen aiheeseen, koska aloin pohtimaan vapautta. Etupäässä tuli muistoja vuosien takaa facebookin ansiosta. Joitain vuosia sitten tekemiäni juttuja en voisi nyt toteuttaa en ainakaan yhtä helposti.

Arki aikatulutettua ja talutusnuorassa oloa.

Tältä se välilä tuntuu. On kadonnut se vapaus hypätä autoon ja mennä Ylläkselle laskemaan stigalla mäkeä ja siitä Rovaniemen kautta Kajaaniin lypsämään lehmiä. Sieltä sitten parinpäivän päästä Rovaniemen kautta kotiin keski-suomeen. Tälläinen road trip ei onnistuisi nyt. Aikaa on päivässä aamu- ja iltalypsyn väli.

Voisin toki pyytää lomittajaa lypsyille ja hoitamaan talon työt. Kuitenkin se tuntuisi jotenkin väärältä. 

Juhliminen on kaikista huippu kivaa eikö?

Juhlat ovat velvoitteita joista emme halua olla pois. Se ei kuitenkaan läheskään aina tarkoita, että koko perhe pääsisi lähtemään. Nyt lypsettävien lehmien takia vielä harvemmin. Mitä kauemmaksi joudumme menemään sitä varmemmin joudumme jakautumaan perheenä.

Märkä ilta baarissa. Olisihan se ihan mahdollista mutta aamulla on aina se lypsy. Baarit eivät ole vetäneet puoleensa enää vuosiin. Aikoinaan on saanut mennä ja koluta niitä niin paljon, ettei enää ole tarvetta.

Juju – Hullu on ollut voimaa antava voima tällä matkalla.

Mitäs tästä sitten saa?

Omanlaistaan vapautta ja kiireettömyyttä, joka on joku myytti jota en ole purkanut. Onnistumisia jossain jota ei olisi uskonut tai edes osannut odottaa. Ylittää itsensä asioissa joihin ei osannut varautua. Helpoksi en kehu tätä elämän muotoa ja aikataulujen yhdistämistä ulkopuoliseen mailmaan. Välillä saan olla ihan omassa aika universumissa joskus taas kovastikin muiden aikataulujen orjana.

Huominen on huomenna ja eilinen oli eilen. Sen tarkempaa ajan kulkua ei voi suunnitella. Joskus saan viestejä tai puheluita josko tekisin jotain. Soittaja tai viestin lähettänyt henkilö on yleensä yllättynyt. Syy yllätykseen on se, että jos sillä hetkellä ehdin tekemään sen asian jota pyydetään teen sen heti. Syy on se, etten aina tiedä ehdinkö tehdä sitä huomenna tai edes koko loppukuun aikana. On siis tuurissa kuinka vastaan erilaisiin pyyntöihin. Ulkopuolelle tehtäviä hommia harvemmin jää rästiin, kun haluan ne heti pois, jotta voin palata omaan kuplaani.

Osaanko sanoa EI?

Se on ollut vielä opettelussa ja opettelu jatkuu edelleen. Tosin kun en osaa sitä sanaa sanoa pääsen mitä kummallisimmille arkisille seikkailuille. Joskus ei ole tietoa edes mitä olen menossa tekemään. Sehän ei minua haittaa se tekee tekemisestä vain mielenkiintoisempaa.

Meneekö mikään koskaan pieleen?

Sehän olisi kiva jos kaikki menisi niin kuin on suunnitellut. Yleensä kaikki isommat hommat vastustavat jotenkin jossain kohdin. Monesti ulkopuolinen ei edes tiedä miten se menikään. Talven aikana olen huomannut, että luonto ja ilmasto voi muuttua nopeasti sellaiseksi, että kotiin ajo muuttuu vaaralliseksi. Näissä tapauksissa auto on jäänyt naapuriin ja kävelyä reilu kilometri. Pahin haaste onkin oma tie ja sen jyrkkyys.

Juju – Onnelliseksi Pitää sisällään sellaisen arjen hienouden tunteen.

“Oon hullu ja haluun olla sun kaa. Haluuk sä olla hullu mun kaa?”

Tätä lausetta tulee toisteltua kuin mantraa. Eihän tämä ole nyky normien mukaista elämää millään tasolla. Jotenkin sitä pitää olla hullu jotta uskaltaa lähteä omalle kummalle polulleen.

Mikä on ollut vaikeinta?

Vaikeinta oli alussa uskoa, että puoliso on ihan täysissä järjissään kun lupautui tälle kummalle polulle. Monesti sai vakuutella, ettei päätös ole vain minun. On myös hetkiä jolloin tulee pohdittua pitäisikö tämä ihmis koe keskeyttää ja yrittää olla normaali. Jotenkin sitä on mennyt jo niin syvälle, ettei osaa palata sinne pintaan jossa olisi helpompi uida.

Tällä hetkellä vaikeimmalta tuntuisi muuttaa kerrostaloon ja kuunnella iltaisin autojen hurinaa.

 

Uskon nimipäivänä 30.3 on tulossa yhteiskirjoitus. Silloin pääsette lukemaan kuinka tie tänne toi. Muillakin on mielenkiintoisia kirjoituksia kuinka ovat löytäneet tiensä kotiin. 

Omavaraistumisen varjo.

Eihän tässä ole mitään järkeä.

Aamulla kun herään kello 6:04 olen lampolassa ennen kun aamukahvi on ehtinyt tippua. Tarkistan onko synnytyksiä ollut, onko niitä tiedossa seuraavaan tuntiin. Huokaisen helpotuksesta, lasken ohimennen laitumilla olevien eläinten määrän, sekin täsmää illalla olleisiin. Painelen takaisin tupaan, laitan puuron kiehumaan. Nuorempi lapsista alkaa ääntelemään siihen malliin, että pakettia on tiedossa. Vaimo singahtaa ohi huomenet toivotellen. Hän laittaa karitsoiden maidot lämpenemään. Vaihdan vaipan ja kuulen kuinka puurovesi kiehuu. Heitän hiutaleet kattilaan, ehdin niitä hiukan sekoittaa, kun vanhempi lapsi tulee pyytämään aamuhalia. Pohdimme missä vaatteissa lähdetään päiväkotiin. Taas se vaimo vilahti ohitse viemään karitsoille sen maidon. Niin se puuro, hellalta pois ja lautaselle jäähtymään, jotta voin kohta aloittaa nuoremman syötön. Vaimo pyörii kuin pyörremyrsky keräten kaikki tarvittavat tarhapäivää varten. Samalla vaihtuu vaatteet ja vanhempi lapsi on sujahtanut ulkovaatteisiin. Lähtöhalit molemmille ja niin kuulen poistuvan auton äänen. Huokaisen ja aloitan nuoremman syötön rauhassa.Kuvaaja: LH 4v.

Jos nyt laittaisin sen kahvin tippumaan. Kahvin tippuessa lähden ruokkimaan kananuorikot. Vilkaisen tuttipullokaritsoita ja kokeilen kaikkien masut onko kaikki ehtineet käydä juomassa. Yhden masu on huomattavasti pehmeämpi kuin muiden. Juottosanko on jo tyhjä sieppaan karitsan kainaloon ja laitan sen tuvassa olevaan laatikkoon odottamaan maidon lämpenemistä. Lämmitän maidon ja yritän juottaa. Kokeilen sormella karitsan imuvoimaa huomaan kielen olevan viileä. Aloitan karitsan lämmittämisen lämpölampulla ja hiustenkuivaajalla. Lämmitänkin maitoa vielä vähän lämpimämmäksi. Pakkosyötän muutaman tipan kerrassaan ja saan imurefleksin takaisin. Karitsa syö jo ahnaasti saan menemään muutaman desin, huokaisen helpotuksesta. Nyt otan kahvikupin ja täytän sen ihanalla aamukahvilla. Istun lattialle karitsan viereen juomaan tätä ihanaa kahvia. Nuorempi lapsenikin tulee seuraamaan tätä taianomaista hetkeä.

Tästähän tämä päivä vasta alkaa.

Aloitan oman pyörremyrkyä muistuttavan lähdön aamun toimiin. Lapselle kaappaan säähän sopivat vaatteet päälle. Heitän sen rintareppuun ja lompsin kohti heinäpaaleja. Lampaille sisälle heinät, lampaille laitumelle kauraa ja heinää, lehmille laitumelle kaurajauhoa ja heinää. Takaisin lampolaan ja kaurat niille. Nyt näkyykin jo vesipää yhdellä lampaalla. Rivakalla kävelyllä sisälle ottamaan Seleeni ruiskuun. Takaisin lampolaan, matkalta vaunut joihin nuorimman laitan. Kevyesti hyppään karsinan aidan yli. Lammas tukevasti jalkoja vasten ja pisto lapaan. Kurkkaan näkyykö sorkat jo, siellähän ne ja oiken päin. Pomppaan pois karsinasta ja jäädään seurailemaan kuinka karitsointi etenee. Kuulen lähestyvän auton äänen huokaisen jo toisen kerran tälle aamulle. Vaimohan se sieltä tulee. Huikkaan sen lampolan ovelle ja nopea tilanneraportointi. Hän menee vaihtamaan vaatteet ja antaa samalla karitsalle maitoa.

Vaimo huikkaa ovelta: onko vielä kiire? Ei ole, ensimmäinen tuli ja emo hoitaa hyvin. Samassa kuulen kuinka kanat riehaantuu, kun vaimo on viemässä niille jo apetta. Seurailemme edelleen, kun uuhi aloittaa seuraavan karitsan ponnistukset. Hetkenpäästä meillä on kaksi pirteää karitsaa lampolassa. Vaimo on ehtinyt antaa kanoille ruuat ja vedet. Kyselee ovella tiannetietoja. Jälkeisistä ei ole tietoakaan tulisitko pitämään kiinni. Liukkaria käteen kyynärpäitä myöden ja käsi sisään. Kaikki tuntuu olevan tulleet joten annamme emon hoitaa uusia tulokkaita. Vaimo menee lämmittämään vettä jotta saan käteni pestyä kaiken mailman eritteistä.

Vilkaisen sivusilmällä kelloa. Voi rähmän näppylät, minun pitäisi olla jo matkalla pellolle. Nopeaakin nopeampi vaatteiden vaihto ja kuoriutuminen eritteistä. Puhelin korvalle ja soitto traktori miehelle, että nyt kyllä myöhästyn, samalla laitan kärryä auton perään. Onneksi muillakin on aikaa muutoksiin. Vaimo alkaa kastelemaan kasvihuonetta. Kurvailen pieniä teitä omissa ajatuksissani ja ajan vielä tutuilla teillä harhaan (kuin noloa). Eikä riitä, että ajan kerran harhaan, vaan ajan risteyksen ohi kolme kertaa ennen, kun tajuan kääntyä. Olihan sinne tallin seinustalle kerääntynyt jo useampi kylän ukko nauramaan edestakas ajavaa yhdistelmää. En jaksa puolustella itseäni muuten kuin toteamalla olevani jotenkin omissa ajatuksissani tänään.  Heinää kärryyn ja nokka kohti kotia.

Kuvaaja: LH 4v.
Kuvaaja: LH 4v.

Läpsystä taas vaihto, vaimo lähtee hakemaan vanhempaa lasta hoidosta. Pienempi on vielä päiväunilla, joten keitän kahvit. Samalla laitan karitsoiden maidot lämpenemään. Siemailen kahvia ja juttelen pienelle seuralaiselle laatikossa. Tuntuu jo paljon virkeämmältä mutta palautetaan muiden joukkoon vasta huomenna. Maitokannu kainaloon ja karitsoille maidot. Samalla vien kaikille heinät ja kanalasta käyn hakemassa muutaman munan kun vanhat rouvat munii puolenpäivän jälkeen.

Nuoremmalle välipalan valmistukseen ja hetken päästä kuulenkin hänen heräävän. Olen syöttämässä kun vaimo ja vanhempi lapseni tulevat kotiin. Saan aina niin ihanan tulohalin. Juttelemme samalla millainen päivä on ollut päiväkodissa. Puhelin soi ihanan kamalalla sorsan raakunnalla. Samalla muistan, että on naapurin isännän kauppapäivä. Hyppään autoon kurvailen naapurin pihaan ja lähdemme kaupoille. Vaimo jää lasten kanssa.

Kun taas palaan kotiin on iltapala-aika tai mulle ja vaimolle aamupala. Lapset iltapesulle ja nukkumaan. Vaimo ottaa teekupin minä kahvikupin ja menemme portaille katsomaan auringonlaskua. Kauniin hetken hiljaisuuden rikkoo vain eläinten äänet. Taivaalta katse laskeutuu edessä olevaan peltoon. Kaunis vaalean vihreä nuori heinä odottaa syöjää. Kysyn varovasti tuleeko tänään telkkarista jotain katsottavaa. Vaimo katsoo hiljaa minuun, katsoo kelloa, katsoo peltoa ja vastaa vain uusintoja.

Katson häntä ihaillen ja kysyn siirrettäisiinkö sitten laidunta. Saan velmun hymyn ja vastauksen on se nyt mukavanpaa kuin aurinkoisena päivänä. Tässä hommassa olemme jo niin hyvä tiimi, ettei paljoa tarvise puhua. Minä hoidan pylväiden poiston ja uudelleen laiton. Vaimo kerää aitalangat ja laittaa paikoilleen.

Vielä iltaruokinta kaikille eläimille ja virrat takaisin laitumelle. Samalla kuulostellaan olisiko ensi yönä poikimisia tiedossa. Hiukan levottoman oloisesti yksi uuhista käyttäytyy, joten pitää yön aikana vielä käydä lampolassa. Nyt kuitenkin jalat kuljettavat jääkaapille. Ohimennen tulen vilkasseeksi kelloa joka näyttää 22:30. Ja pohdin:

Eihän tässä ole mitään järkeä!

Nyt ei ainakaan kun lopetan tämän kirjoittamisen kello on 1:11.

Hyvää yötä ja kauniita unia!