Avainsana-arkisto: Normaaliarki

Puolen vuoden kuvat 2017 kevät

Lunta saattoi viime talvena yössä tulla ihan riittävästi.

 

Tuulenkaatoja tuli myös tontille. Näistä saa kesällä sitten lautoja.

 

Lehmät alkavat poikia mutta lypsypaikkaa ei ollut. Piti tehdä pieni siirrettävä prototyyppi omiin tarpeisiin.

 

 

Vaikka kuinka on pakkasta ei talvitiet aina jaksa kantaa.

 

 

En aikaisemmin edes osannut ajatella, että vanteekin voi ajaa loppuun.

 

 

Karitsoinnit alkoivat keväällä.

 

 

Lehtikuvaaja kävi muutaman kuvan meistä nappaamassa.

 

http://www.kamera-petteri.fi/

 

Talvi tuli keväällä uudestaan ja uudestaan.

 

Kaapo auttaa lampolassa, ettei ahneet mammat hypi yli.

 

Lankoja tuli myös kehräämöltä takaisin.

 

 

Kevään ensimmäisiä ulkoiluja. Vielä ei pelto ollut herännyt.

 

 

Kardemumma (Mumma) sai myös terhakan vasun.

 Mumma ensikkona lypsyllä.

 

 

Kuljetusalan messuilla tutustumassa erilaisiin kuljettimiin.

 

 

Messuilta saadulla innolla vähän omankin vehkeen kunnostusta.

 

 

Vähän väsyttää kun alkaa aitojen teko urakka. Lopettavalta tilalta käytiin hakemassa pari aitapylvästä.

Samalla reissulla tutustuttiin tyttöjen kanssa puolustusvoimien kalustoon. Tyttöjen olisi helppo tehdä huollot, kun maavaraa on riittävästi. Huutokaupasta tarttui mukaan muutama lapio ja soppatykin kattila.

 

Sahuri saapui tontille ja lautaa alkaa tulemaan.

Hulluhan se on joka ei puolella lisää kesken urakan.

 

Valmista lautaa, lankkua ja parrua matkalla taapeliin.

Serkukset hyötykäyttivät pinnat. Tälläistä tulee, kun neljä alle 12 vuotiasta lasta saavat sahan, vasaran ja nauloja.

Emannän ja isännän laatuaikaa. Tielle lisää kantavuutta ennen, kun heinä sirkus alkaa.

Heinät on pyörätäneet valkoisiksi palleroiksi, joten sato on valmista korjattavaksi.

Karhotin eksyi pienien teiden sokkeiloissa.

Hyvänkokoisia kuormia saatiin kerralla tulemaan.
Vaikka ajomatka ei ollut kuin muutama kilometri meni siinä illan hämärään asti.

 

Koppi oli laskettu väärään paikkaan, joten se piti siirtää.

 

Pikkuhiljaa se sieltä tulee kyytiin. Siirrettiin se tuon harmaan kaarihallin taakse.
Sinne se saatiin muutaman laskelman jälkeen.

 

Ehdittiin sitä puihinkin kiipeilemään. Laajis on huippu paikka käydä tuulettumassa kesä vieraiden kanssa.

Pitihän sitä käydä myös kesäteatterissa pyörähtämässä.

 

Hirsien kaivamista metsän siimeksestä.

Joku ei ehkä menisi mutta kun on tie niin sitä käytetään. Tämä on hirsien hakureissulta.

 

Jotkut kesän vieraista tulee omankodin kanssa käymään.

 

Sieniäkin käytiin katselemassa ja olihan niitä siellä reilusti.

Syksyn hommiin kuuluu myös veneen kääntö.

Syksyn tullen löytyi pehmeitä kohtia kaikesta huolimatta.

Lypsyhuoneelle vettä ja sähköä.

Samalla ohjailtiin muitakin vesiä parempaan suuntaan, jotta ei olisi enää niin pehmeätä.
Pihan mylläyksen aikana lypsy suoritettiin käsin laitumella retki olosuhteissa.
Aamun valjettua voi ihastella limaista pihaa.

 

Lisää kahvia, jotta jaksaa öisin tuvan lattiaa maalata.


Aamun kulkijoille oli jätettävä pieniä kulkuväyliä.

 

 

Mitäköhän sitä tekisi sitten seuraavaksi?

 

Kuinka tulimme punaiseen tupaa.

Taisin jo mainita ,että yhteispostausta olisi tulossa.

Kuvaaja: LH 4v.

Ideana on kertoa kuinka kukakin on löytänyt tilansa.

Meillä taisi tila löytää meidät. Elämän tilanne oli ennen muuttoa suomen kiertäminen ja kesäisin se keskittyi järvisuomeen. Toinen meistä jäi eteläsuomeen. Puoli vuotta vuodesta näimme satunnaisesti kuitenkin koko ajan yhdessä töitä tehden.

Tätä jatkui riittävän pitkään ja alkoi turhauttamaan. Kesät siis asuin täällä äitini syntymäkodissa. Syksyt tulivat rankemmiksi joka vuosi. En halunnut palata eteläsuomeen. Siellä oli vain kiirettä ja tylsyyttä. En tuntenut enää lähteväni kotiin, vaan tunsin jättäväni kodin.

Aloin puhumaan, jos vaikka lähdettäisiin maalle. Enhän minä uskonut, kun puoliso oli valmis muuttoon, vaikka useampi vuosi oli puhuttu asiasta. En halunnut olla se joka painostaa metsään. Varsinkaan kun lapsi oli tällöin vasta syntynyt. Tutuista ympyröistä metsään, jossa ei ole tukiverkostoa.

Miten kaikki sitten alkoikaan?

Ensimmäinen kesä kahden osoitteen loukussa kuten olimme jo olleet muutaman vuoden. Täällä olo ei ollut nyt suomen kiertoa vaan saunan lattian avaus ja uuden valamista samalla vesipumpun letkut menivät maan sisään, jotta talvella saisi vettä saunalle pumpulla. Oli siis pientä remppaa. Talon hormeihin tehtiin valuja ja rappauksia, koska päivä paistoi vintille hormin tiilien välistä.

Asumiseen välttämättömin remontti tehtiin sukulaisten kanssa. Kiitos siskon pojan, joka ahkerasti jaksoi autella, vaikka ikää ei paljoa ollutkaan. Kävi siinä veljeä, äitiä ja isääkin auttamassa. Oli turhautumista oli ärräpäitä, kesä tuntui lyhyeltä. Kuitenkin syksyn tullen tuli perhe tänne.

Ensimmäinen vuosi

Kaikki oli opettelua ja tuskaisen hirveää opettelua. Oltiinkin tehty samalla aikamatka. Se ei ollut tarkoitus ei todellakaan. Pyykit pestiin käsin niin kuin astiatkin. Putket jäätyi nostettiin kaivosta riukuämpärillä vedet lämmitettiin padassa, pestiin pyykit ja  peseydyttiin.

Mikään ei toiminut oikein esimmäisenä talvena. Polttopuut loppuivat jo jouluna. Naapurilta sitten ostelemaan puita, kun ei ollut ehditty tälläistä huomioimaan. Tie hukkui nietoksiin olimme lumen saartamina viikon päivät ennen kuin nöyrryin ja pyysin naapuria avaamaan tien.

Epätoivoa oli välillä havaittavissa, kun oli tunne, että hukkuu lumeen.

Lähtisitkö uudestaan?

Tätä pohdin tässä eräänä päivänä. Aloittaisinko kaiken tämän uudestaan uudessa paikassa yli kolmentunnin päässä täältä? Joutuisin pohtimaan sitä todella kovasti. Täällä kuitenkin osa kyläläisistä oli jo tuttuja, koska olen koko ikäni ollut täällä kesät. Vieraaseen paikkaan muutto ja kaiken uudestaan aloitus tuntuisi hurjalta. Kuitenkaan en näe sitä mahdottomana.

Tämän paikka on kuitenkin etappi vielä en tiedä mille. Tämän paikan piti olla osa ihmiskoetta. Sitä se on ollutkin monessakin mielessä. Vielä kun tietäisi mitä varten sitä koetta tehdään ja minne se johtaa.

Paikoilla on oma historia.

Tälläkin talolla on omansa. Mitä kyläläisiltä kuultu ja muidenkin tarinoita kuunneltu. On tämän talon ovet olleet aina avoimia kaikille. Osin talon historialla suvaitsevaisuuden ansiosta olen päässyt hyviin väleihin naapureiden kanssa. Naapureissa kun ei ole vaihtunut kuin sukupolvet.

Talo myös yrittää kasvattaa suvaitsevaisuutta meissä. Se on ehkä jotenkin verrannollinen siihen, että itse on nyt niin erilainen kuin ennen. Sitten ei voi arvostella toisten erilaisuuttakaan. Tietysti on koko perhe omanlainen erilainen kuitenkin niin samanlainen.

Kuinkas muut ovat löytäneet tupansa voit lukea niistä näiden linkkien kautta:

Pienenpienitalo

Maa-tuskat

Imemisen estäjä kokeilussa.

Joskus voi tulla ongelmaksi lehmä, joka tyhjentää utareet ennen lypsäjää. Lehmä on myös notkea ja voi juoda itseään. Tähän on kehitetty imemisenestäjä.

Näitä on erikokoisia ja näköisiä olemassa. Uskon, että näistä on joillekkin apua ongelmaansa.

Harkitsin tälläisen käyttöä ja kokeilin.

Meillä on lehmä, joka imee itse yhden neljänneksen tyhjäksi. Ajattelin, että kokeillaan tälläistä jos saisi opitun tavan pois. Illalla sitten lypsyn yhteydessä laitoin tämän sieraimiin. Lähdin viemään takaisin laumaan. Tämä kumma härpäke ei ollut lehmän mieleen. Otti hurjan vauhdin ja kirmasi lumet pöllyten pitkin peltoja. Minä kirmasin taas kuuluisan surullisesti siellä umpihangessa iltatreeniä lehmän kanssa. Kunto alkaa olemaan jo kohdillaan kaikenmailman juoksujen suhteen.

Lehmä pysähtyi, koska seisoi itse talutus narun päällä eikä tajunnut sitä jalkaa nostaa. Otin samantien tämän imemisenestäjän pois. Huomasin, että lehmä rauhoittui välittömästi, eikä enää ollut meno haluja.

Päätin heti tämän jälkeen, ettei tämä ole meillä se keino jolla imemistä estetään. Vielä en ole varma haluanko edes estää. Tietysti näissä asioissa on lehmän terveys etusijalla.

Seuraavaksi kokeillaan sitten utareliivejä, jos näyttää tarvitsevan. Liivikaupoilla olen onneksi ollut ennenkin, joten hyvin se menee. Vaimolle onkin sitten hankalampi niitä liivejä ostella.

Utareliivit

Ovat tarkoitettu yleensä helpottamaan utareisiin kohdistuvaa painoa. Toki niistä voi olla apua myös tähän. Ne ovat tukevat ja hihnoilla muokattavissa jokaisen lehmän koon mukaan. Teen niistä sitten uutta juttua jos ja kun niihin päädyn.

Vapaa vai täysin kahlittu?

Päädyin tälläiseen aiheeseen, koska aloin pohtimaan vapautta. Etupäässä tuli muistoja vuosien takaa facebookin ansiosta. Joitain vuosia sitten tekemiäni juttuja en voisi nyt toteuttaa en ainakaan yhtä helposti.

Arki aikatulutettua ja talutusnuorassa oloa.

Tältä se välilä tuntuu. On kadonnut se vapaus hypätä autoon ja mennä Ylläkselle laskemaan stigalla mäkeä ja siitä Rovaniemen kautta Kajaaniin lypsämään lehmiä. Sieltä sitten parinpäivän päästä Rovaniemen kautta kotiin keski-suomeen. Tälläinen road trip ei onnistuisi nyt. Aikaa on päivässä aamu- ja iltalypsyn väli.

Voisin toki pyytää lomittajaa lypsyille ja hoitamaan talon työt. Kuitenkin se tuntuisi jotenkin väärältä. 

Juhliminen on kaikista huippu kivaa eikö?

Juhlat ovat velvoitteita joista emme halua olla pois. Se ei kuitenkaan läheskään aina tarkoita, että koko perhe pääsisi lähtemään. Nyt lypsettävien lehmien takia vielä harvemmin. Mitä kauemmaksi joudumme menemään sitä varmemmin joudumme jakautumaan perheenä.

Märkä ilta baarissa. Olisihan se ihan mahdollista mutta aamulla on aina se lypsy. Baarit eivät ole vetäneet puoleensa enää vuosiin. Aikoinaan on saanut mennä ja koluta niitä niin paljon, ettei enää ole tarvetta.

Juju – Hullu on ollut voimaa antava voima tällä matkalla.

Mitäs tästä sitten saa?

Omanlaistaan vapautta ja kiireettömyyttä, joka on joku myytti jota en ole purkanut. Onnistumisia jossain jota ei olisi uskonut tai edes osannut odottaa. Ylittää itsensä asioissa joihin ei osannut varautua. Helpoksi en kehu tätä elämän muotoa ja aikataulujen yhdistämistä ulkopuoliseen mailmaan. Välillä saan olla ihan omassa aika universumissa joskus taas kovastikin muiden aikataulujen orjana.

Huominen on huomenna ja eilinen oli eilen. Sen tarkempaa ajan kulkua ei voi suunnitella. Joskus saan viestejä tai puheluita josko tekisin jotain. Soittaja tai viestin lähettänyt henkilö on yleensä yllättynyt. Syy yllätykseen on se, että jos sillä hetkellä ehdin tekemään sen asian jota pyydetään teen sen heti. Syy on se, etten aina tiedä ehdinkö tehdä sitä huomenna tai edes koko loppukuun aikana. On siis tuurissa kuinka vastaan erilaisiin pyyntöihin. Ulkopuolelle tehtäviä hommia harvemmin jää rästiin, kun haluan ne heti pois, jotta voin palata omaan kuplaani.

Osaanko sanoa EI?

Se on ollut vielä opettelussa ja opettelu jatkuu edelleen. Tosin kun en osaa sitä sanaa sanoa pääsen mitä kummallisimmille arkisille seikkailuille. Joskus ei ole tietoa edes mitä olen menossa tekemään. Sehän ei minua haittaa se tekee tekemisestä vain mielenkiintoisempaa.

Meneekö mikään koskaan pieleen?

Sehän olisi kiva jos kaikki menisi niin kuin on suunnitellut. Yleensä kaikki isommat hommat vastustavat jotenkin jossain kohdin. Monesti ulkopuolinen ei edes tiedä miten se menikään. Talven aikana olen huomannut, että luonto ja ilmasto voi muuttua nopeasti sellaiseksi, että kotiin ajo muuttuu vaaralliseksi. Näissä tapauksissa auto on jäänyt naapuriin ja kävelyä reilu kilometri. Pahin haaste onkin oma tie ja sen jyrkkyys.

Juju – Onnelliseksi Pitää sisällään sellaisen arjen hienouden tunteen.

“Oon hullu ja haluun olla sun kaa. Haluuk sä olla hullu mun kaa?”

Tätä lausetta tulee toisteltua kuin mantraa. Eihän tämä ole nyky normien mukaista elämää millään tasolla. Jotenkin sitä pitää olla hullu jotta uskaltaa lähteä omalle kummalle polulleen.

Mikä on ollut vaikeinta?

Vaikeinta oli alussa uskoa, että puoliso on ihan täysissä järjissään kun lupautui tälle kummalle polulle. Monesti sai vakuutella, ettei päätös ole vain minun. On myös hetkiä jolloin tulee pohdittua pitäisikö tämä ihmis koe keskeyttää ja yrittää olla normaali. Jotenkin sitä on mennyt jo niin syvälle, ettei osaa palata sinne pintaan jossa olisi helpompi uida.

Tällä hetkellä vaikeimmalta tuntuisi muuttaa kerrostaloon ja kuunnella iltaisin autojen hurinaa.

 

Uskon nimipäivänä 30.3 on tulossa yhteiskirjoitus. Silloin pääsette lukemaan kuinka tie tänne toi. Muillakin on mielenkiintoisia kirjoituksia kuinka ovat löytäneet tiensä kotiin. 

Omavaraistumisen varjo.

Eihän tässä ole mitään järkeä.

Aamulla kun herään kello 6:04 olen lampolassa ennen kun aamukahvi on ehtinyt tippua. Tarkistan onko synnytyksiä ollut, onko niitä tiedossa seuraavaan tuntiin. Huokaisen helpotuksesta, lasken ohimennen laitumilla olevien eläinten määrän, sekin täsmää illalla olleisiin. Painelen takaisin tupaan, laitan puuron kiehumaan. Nuorempi lapsista alkaa ääntelemään siihen malliin, että pakettia on tiedossa. Vaimo singahtaa ohi huomenet toivotellen. Hän laittaa karitsoiden maidot lämpenemään. Vaihdan vaipan ja kuulen kuinka puurovesi kiehuu. Heitän hiutaleet kattilaan, ehdin niitä hiukan sekoittaa, kun vanhempi lapsi tulee pyytämään aamuhalia. Pohdimme missä vaatteissa lähdetään päiväkotiin. Taas se vaimo vilahti ohitse viemään karitsoille sen maidon. Niin se puuro, hellalta pois ja lautaselle jäähtymään, jotta voin kohta aloittaa nuoremman syötön. Vaimo pyörii kuin pyörremyrsky keräten kaikki tarvittavat tarhapäivää varten. Samalla vaihtuu vaatteet ja vanhempi lapsi on sujahtanut ulkovaatteisiin. Lähtöhalit molemmille ja niin kuulen poistuvan auton äänen. Huokaisen ja aloitan nuoremman syötön rauhassa.Kuvaaja: LH 4v.

Jos nyt laittaisin sen kahvin tippumaan. Kahvin tippuessa lähden ruokkimaan kananuorikot. Vilkaisen tuttipullokaritsoita ja kokeilen kaikkien masut onko kaikki ehtineet käydä juomassa. Yhden masu on huomattavasti pehmeämpi kuin muiden. Juottosanko on jo tyhjä sieppaan karitsan kainaloon ja laitan sen tuvassa olevaan laatikkoon odottamaan maidon lämpenemistä. Lämmitän maidon ja yritän juottaa. Kokeilen sormella karitsan imuvoimaa huomaan kielen olevan viileä. Aloitan karitsan lämmittämisen lämpölampulla ja hiustenkuivaajalla. Lämmitänkin maitoa vielä vähän lämpimämmäksi. Pakkosyötän muutaman tipan kerrassaan ja saan imurefleksin takaisin. Karitsa syö jo ahnaasti saan menemään muutaman desin, huokaisen helpotuksesta. Nyt otan kahvikupin ja täytän sen ihanalla aamukahvilla. Istun lattialle karitsan viereen juomaan tätä ihanaa kahvia. Nuorempi lapsenikin tulee seuraamaan tätä taianomaista hetkeä.

Tästähän tämä päivä vasta alkaa.

Aloitan oman pyörremyrkyä muistuttavan lähdön aamun toimiin. Lapselle kaappaan säähän sopivat vaatteet päälle. Heitän sen rintareppuun ja lompsin kohti heinäpaaleja. Lampaille sisälle heinät, lampaille laitumelle kauraa ja heinää, lehmille laitumelle kaurajauhoa ja heinää. Takaisin lampolaan ja kaurat niille. Nyt näkyykin jo vesipää yhdellä lampaalla. Rivakalla kävelyllä sisälle ottamaan Seleeni ruiskuun. Takaisin lampolaan, matkalta vaunut joihin nuorimman laitan. Kevyesti hyppään karsinan aidan yli. Lammas tukevasti jalkoja vasten ja pisto lapaan. Kurkkaan näkyykö sorkat jo, siellähän ne ja oiken päin. Pomppaan pois karsinasta ja jäädään seurailemaan kuinka karitsointi etenee. Kuulen lähestyvän auton äänen huokaisen jo toisen kerran tälle aamulle. Vaimohan se sieltä tulee. Huikkaan sen lampolan ovelle ja nopea tilanneraportointi. Hän menee vaihtamaan vaatteet ja antaa samalla karitsalle maitoa.

Vaimo huikkaa ovelta: onko vielä kiire? Ei ole, ensimmäinen tuli ja emo hoitaa hyvin. Samassa kuulen kuinka kanat riehaantuu, kun vaimo on viemässä niille jo apetta. Seurailemme edelleen, kun uuhi aloittaa seuraavan karitsan ponnistukset. Hetkenpäästä meillä on kaksi pirteää karitsaa lampolassa. Vaimo on ehtinyt antaa kanoille ruuat ja vedet. Kyselee ovella tiannetietoja. Jälkeisistä ei ole tietoakaan tulisitko pitämään kiinni. Liukkaria käteen kyynärpäitä myöden ja käsi sisään. Kaikki tuntuu olevan tulleet joten annamme emon hoitaa uusia tulokkaita. Vaimo menee lämmittämään vettä jotta saan käteni pestyä kaiken mailman eritteistä.

Vilkaisen sivusilmällä kelloa. Voi rähmän näppylät, minun pitäisi olla jo matkalla pellolle. Nopeaakin nopeampi vaatteiden vaihto ja kuoriutuminen eritteistä. Puhelin korvalle ja soitto traktori miehelle, että nyt kyllä myöhästyn, samalla laitan kärryä auton perään. Onneksi muillakin on aikaa muutoksiin. Vaimo alkaa kastelemaan kasvihuonetta. Kurvailen pieniä teitä omissa ajatuksissani ja ajan vielä tutuilla teillä harhaan (kuin noloa). Eikä riitä, että ajan kerran harhaan, vaan ajan risteyksen ohi kolme kertaa ennen, kun tajuan kääntyä. Olihan sinne tallin seinustalle kerääntynyt jo useampi kylän ukko nauramaan edestakas ajavaa yhdistelmää. En jaksa puolustella itseäni muuten kuin toteamalla olevani jotenkin omissa ajatuksissani tänään.  Heinää kärryyn ja nokka kohti kotia.

Kuvaaja: LH 4v.
Kuvaaja: LH 4v.

Läpsystä taas vaihto, vaimo lähtee hakemaan vanhempaa lasta hoidosta. Pienempi on vielä päiväunilla, joten keitän kahvit. Samalla laitan karitsoiden maidot lämpenemään. Siemailen kahvia ja juttelen pienelle seuralaiselle laatikossa. Tuntuu jo paljon virkeämmältä mutta palautetaan muiden joukkoon vasta huomenna. Maitokannu kainaloon ja karitsoille maidot. Samalla vien kaikille heinät ja kanalasta käyn hakemassa muutaman munan kun vanhat rouvat munii puolenpäivän jälkeen.

Nuoremmalle välipalan valmistukseen ja hetken päästä kuulenkin hänen heräävän. Olen syöttämässä kun vaimo ja vanhempi lapseni tulevat kotiin. Saan aina niin ihanan tulohalin. Juttelemme samalla millainen päivä on ollut päiväkodissa. Puhelin soi ihanan kamalalla sorsan raakunnalla. Samalla muistan, että on naapurin isännän kauppapäivä. Hyppään autoon kurvailen naapurin pihaan ja lähdemme kaupoille. Vaimo jää lasten kanssa.

Kun taas palaan kotiin on iltapala-aika tai mulle ja vaimolle aamupala. Lapset iltapesulle ja nukkumaan. Vaimo ottaa teekupin minä kahvikupin ja menemme portaille katsomaan auringonlaskua. Kauniin hetken hiljaisuuden rikkoo vain eläinten äänet. Taivaalta katse laskeutuu edessä olevaan peltoon. Kaunis vaalean vihreä nuori heinä odottaa syöjää. Kysyn varovasti tuleeko tänään telkkarista jotain katsottavaa. Vaimo katsoo hiljaa minuun, katsoo kelloa, katsoo peltoa ja vastaa vain uusintoja.

Katson häntä ihaillen ja kysyn siirrettäisiinkö sitten laidunta. Saan velmun hymyn ja vastauksen on se nyt mukavanpaa kuin aurinkoisena päivänä. Tässä hommassa olemme jo niin hyvä tiimi, ettei paljoa tarvise puhua. Minä hoidan pylväiden poiston ja uudelleen laiton. Vaimo kerää aitalangat ja laittaa paikoilleen.

Vielä iltaruokinta kaikille eläimille ja virrat takaisin laitumelle. Samalla kuulostellaan olisiko ensi yönä poikimisia tiedossa. Hiukan levottoman oloisesti yksi uuhista käyttäytyy, joten pitää yön aikana vielä käydä lampolassa. Nyt kuitenkin jalat kuljettavat jääkaapille. Ohimennen tulen vilkasseeksi kelloa joka näyttää 22:30. Ja pohdin:

Eihän tässä ole mitään järkeä!

Nyt ei ainakaan kun lopetan tämän kirjoittamisen kello on 1:11.

Hyvää yötä ja kauniita unia!