Blogi

Taas kerätään voimia jotta pystyy hoitamaan teurastuksen

Teurastus kuulostaa kamalalta sanalta

Pitäisikö sitä jotenkin kaunistaa ei varmaankaan. Se on kuitenkin tilanne, jossa riistetään henki. Elävästä olennosta tulee pala lihaa.

Joskus aikoja sitten ei tähän sanaan liittynyt juuri mitään tunteita. Se sai olla ihan oma sanansa ilman mitään mielikuvaa. Nykyään sanalla on vahvat mielikuvat ja jo pelkkä sana saa kuvia mielestä esiin.

Vaikka tapahtuma on rauhallinen ja läheinen eläimen kanssa. En usko, että lammas ehtii kuolemaa ajattelemaan. Kaikki tehdään kuitenkin saman tapaisella kuljetuksella ja rauhallisuudella kuin kerintäkin tai punnitus.

Teurastus ja lopetus ovat eriasia

Nämähän kuulostavat ihan samalta tai lopputulos on sama. Nämä ovat kuitenkin monelta tavalla erilaiset. Olen sitä mieltä, että kaikkien eläinten pitäjien pitää pystyä lopettamaan. Joskus tilanteet vaativat, että eläin on lopetettava nopeasti, jotta pääsee kivuista heti.

Teurastus on lähtökohtaisesti tarve saada lihaa syötäväksi. Ilman teurastusta lauma kasvaisi ja tilat loppuisi. Varsinkin jos ne saavat lisääntyä. Ajankohta määräytyy monesti, koska teurastettava eläin on sopivan painoinen, jotta riittävästi lihaa saadaan mahdollisimman vähästä määrästä eläimiä. Ilman lämpötila myös vaikuttaa ja laitumien loppuminen. Kun aloitetaan kuivan heinän käyttö, joudutaan laskemaan kasvu nopeutta menetettyyn määrään heinää. Onko siis järkevämpää teurastaa ennnen kun aloitetaan “sisäsyöttö kausi”. Jokainen eläin kuluttaa tietyn määrän heinää talven aikana, joka maksaa tavalla tai toisella jonkun verran.

Mikäs tässä on sitä rankinta? Ensinnäkin lopetetaan hyvä eläin, jotta saadaan sitä lihaa. Lopetus on nopeasti ohitse mutta sitten tulee avaus ja lihojen leikkaus. Sairaan eläimen lopettaminen on paljon perustellumpaa kuin hyvän, vaikka hyvästä ne lihat on otettava.

(Hätä) Lopetus on siis eläimen kunnon vaatima toimenpide, jotta eläin ei kärsi. Tämä on nopea toimenpide ja pitää pitää itsensä kasassa vain hetken. Toimenpiteeseen ryhdyttäessä on hyvä olla rauhallinen ja harkita tarkasti kuinka sen tekee ja missä. Jokainen tilanne on erilainen koska se tulee nopeasti eteen ilman viikkojen harkinta-aikaa. Olen ohjeistanut ihmisiä ensin rauhoitat itsesi, hoida lopetus ja poistu paikalta nopeasti. Tässä vaiheessa on aika niille kyynelille, kun ruho on jäähtynyt siirrä noutopaikalle josta raatoauto hakee.

Lopetuksen voi joutua tekemään melkein missä tahansa. Elävät voi olla joissain tilanteissa helpompi siirtää paikalta pois kuin lopetuksen tarpeessa oleva.  Annetaan siis lopetettavalle mahdollisimman rauhallinen lähtö. Eläimella voi olla jo niin kovat kivut, ettei voi liikkua tai liikkuminen tuottaa kipua. Kun lopetus on suoritettu, on kuljettaminen kaikkien kannalta helpompaa.

Lisäsin tuohon sulkuihin tuon sanan hätä, koska kummassakin eläin lopetetaan mutta syy on eri. Hätä sana kuvaa kuitenkin syytä paremmin ja helpompi käsittää. Huvikseen tai turhaan ei eläimiä lopeteta. On vain kaksi syytä ihmisen tarve saada lihaa tai eläimen terveydentilan vaatima lopetus. Lopettaminen on aina viimeinen vaihtoehto ja kaikki kortit on jo käytetty ennen kuin tähän päädytään.

Kuvaaja: LH 4v.

 Omia ajatuksia lihan tuotannosta

En ole, enkä pysty olemaan puolueeton lihan tuotannosta puhuttaessa. Joku joskus pyysi vertailemaan tehotuotantoa omaani. Ei niitä voi verrata keskenään mitenkään. Enkä tarkoita sitä, että tehotuotettu olisi jotenkin pahempaa tai huonompaa. Pääsen tai saan toimia myös tehostetummilla tiloilla, joten osaan katsoa myös siitä toisesta näkökulmasta asiaa. Paljon olen näiltä tiloilta saanut oppia myös omalle tilalle.

Onhan siinä jo lähtökohtana ero meillä liha on sivu tuote ja jollekkin liha on pää tuote. Eikä näin ollen ole edes mahdollista suora vertailu ja kenen edun mukaista se olisi. Sillä keskitynkin vain kirjoittamaan omistani ilman vertailua muihin.

Kokeilimme lihan tuotantoa kanien muodossa. Sehän meni oppirahojen maksuun. Ostettiin kaksi tiinettä kania mutta kuljetus aiheutti luomisen molemmille. Sitten urosta etsimään ja sehän löytyikin. Uros tuli reilut kuusisataa kilometriä porokuljetuksen kyydissä. Eipä ollut onnea tämän uroksen kanssa oli niin innokas, että toinen naaras kuoli innokkaan uroksen alle. Toinen tiinehtyi ja sai yhden poikasen. Eikä enää uudestaan tiinehtynyt. Tähän loppui huima kanin lihan tuotanto. Ei vaan jaksanut lyödä päätä seinään enempää.

Lihan kannalta olen ajatellut joskus kokeilevani sikoja. Nyt on kuitenkin sialla niin tiukat ulkonapito ehdot, että investointi ei kannata. Sisällä niitä voisi pitää mutta en haluaisi. Haluaisin käyttää niiden mylläys intoa ja päästää tekemään mulle kasvimaata. Tätä haluaisin mutta pitäisi tehdä muuri ympärille, ettei olisi missään kosketuksissa luonnon eläimiin.

Sonnit ovat tervetulleita, jos niitä lehmiltä syntyy. Näin saadaan naudanlihaa sivutuotteena mutta kasvu on suht hidasta. Tietenkin kun tulee omaan pakkaseen niin teurastuksen voi tehdä nuorempana.

Viime syksyn teurastus kertomus.

Liha ei ole enää vain ruokaa se on jotain paljon enemmän. Tätä on vaikea selittää…

2 kommenttia

  • Katja Jomppanen

    Tervehdys täältä pohjoisesta,Inarista!

    Olipa mukava,kun löysin tämän teidän bloginne Omavaraisuus-sivuston kautta:)
    Meidän pienellä tilallamme syksyyn kuuluu myös eläinten teurastus. Aina yhtä ikävä asia,mutta sentään hieman lohduttaa tieto ja ajatus siitä,että eläimet ovat saaneet elää hyvän elämän ja lopetus tapahtuu omassa pihapiirissä. Ja ennen kaikkea,tietää mitä syödään ja mistä ruoka tulee.
    Aion lukea ajan kanssa kaikki kirjoituksenne läpi!:) Oikein ihanaa ja aurinkoista syksyä teidän perheellenne!

    • Isäntä

      Kiva kuulla myös lukijoiden kuulumisia.

      Oikein hyvää syksyä myös sinne pohjoisempaan suomeen.