• Blogi

    Vesiviljely ne ohimennen sivuutetut kalat

    Olen nyt muutaman postauksen kirjoittanut vesiviljelystä ja meidän järjestelmästä. Olen kyllä maininnut kalat mutta tarkemmin en niistä ole kertonut. Nyt on sen aika. Meille valittiin kalaksi ahven ja ne meni “väärään” paikkaan. Syynä oli tämä kuivuus, että ei riittänyt vesi tuhannen litran tankkiin. Päädyimme siis laittamaan lautta-altaaseen, koska veden tilavuus on siinä myös suuri. Soitellen aloiteltiin ja kalat pannulle Hypättiin näihin kaloihin ihan pystymetsästä tai voi olla joku osuvampikin sanonta. Siis sille, että taas kaikki menee päin seinää. Kaikki meni vähän niin kuin korkealassa… Sain yhdeltä lukijalta apua kalojen kanssa ja kehtasin kysyä tyhmätkin kysymyksen. Hänen ohjeista oli suuri apu. Hän osasi kertoa kaiken jotenkin niin, että ymmärsin ja sisäistin…

  • Blogi,  Innovaatio

    Vesiviljely laajennus

    Edellisessä postauksessa käytiin läpi perus runko. Nyt lähdetään jo laajentamaan järjestelmää. Nälkä kasvaa syödessä vai mistäs nyt tuulee? Toki nälkäkin kasvaa mutta havahduin ongelmaan. Vaikka vesi kiertää ja kiertää ei se vaan puhdistu ei sitten juuri ollenkaan. Tähän varmaan jollain olisi joku yksinkertainen toisenlainen ratkaisu. Pohdin ja istuin kasvihuoneessa seurailin kuinka vesi kiertää ja kiertää. Kaikkien juttujen pitäisi olla ok. Jatkoin istumista ja pohdin minne sen ravinteen pitäisi mennä ja minne se katoaa? Tästä lähti ajatusleikki osa katoaa tietysti kivien pinnalle ja sitten on kasvit joiden pitäisi ottaa se käyttöön. Ahaa elämys kasvit, kasvien juuret no eihän nuorilla taimilla ole kummoiset juuret eli ei ne pysty imemään juuri mitään. Kivialtaat…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Vesiviljely laajennus
  • Blogi,  Innovaatio

    Vesiviljely perusrunko

    Viimeksi, kun kirjoitin vesiviljelystä linkitin paljon videoita erikokoisista laitoksista. Nyt sitten pistetään meidän järjestelmä paloihin. Nyt esittelen osat mistä se koostuu ja kuinka toimii. Tästä pääset katsomaan edellisen postauksen ja videoita. Lyödään tämä piirustus osiin Tämä suunnitelma ei toteutunut ihan täydellisesti, koska aina tulee pari muuttujaa. Nyt se oli kuivuus, joten vettä on nyt vähemmän kuitenkin laajennus oikeaan kokoon on mahdollista myöhemmin. Yllä: Vasemmassa reunassa näkyy lautta altaan kulma. Kulmassa on pumppu, joka pumppaa veden mustaan tynnyriin (ei sisällä kaloja). Tämä on ajastettu pitämään taukoja.   Harmaa mötikkä oviaukon vieressä, josta lähtee vaaleita letkuja on ilmapumppu, jolla ilmataan lautta-allasta ja mustan tynnyrin vettä. Yllä: Mustasta tynnyristä vesi laskee “vapaallalaskulla” kivialtaaseen.…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Vesiviljely perusrunko