Omavaraistelua osa 6. Tilanneraportti

Päässä kaikuu jo, varaudu talveen se on ihan kohta.

Tähän aikaan vuodesta muuttuu ajatukset rakentamisesta, uudesta, kehittämisestä ja kasvattamisesta. Tilalle tulee kerää, säilö, nyhdä kaikki mitä vain pystyt, jotta selviää talvesta. Ollaan siis siinä taitoksessa, josta lähdetään korjaamaan satoa.

Tämä kesä on ottanut koville

Olemme seuranneet kuinka viimevuonna istutetut omenapuut tekevät hidasta kuolemaansa kuivuuden takia. Kastelua ei ole voinut tehdä, koska kaivo huuti tyhjyyttään. Pystyi vain seuraamaan puiden kuivumista.

Kasvihuone on kyllä kasassa mutta ei se minkä piti, eikä se ehdi tuottamaan satoa.

Suunnittelematonta toimintaa

Nyt ollaan keskitytty veteen viimeinen kuukausi. Kuitenkin saimme inspiraation, joka johti ihan kivaan tulokseenkin. Talvi on siis tulossa, joka on myös mielessä vahvasti.

Meillä on ollut “eteinen” kylmää tilaa ja sellainen roju varasto johon kertyy kaiken mailman tavaraa, josta ei tiennyt onko menossa vai tulossa.

Emäntä sai jostain romuringistä luukku portaat jo varmaan puoli vuotta sitten.

Nyt sattui sopiva tuhnukeli, joka ei oikein innostanut ulkohommiin tai oikeastaan yhtään mihinkään. Aateltiin porras paketti nostaa vintille. Kun se oli sinne saatu, piti kokeilla sopisiko se siihen paikkaan johon suunniteltiin. Se sopi ja sitä se sitten lähti.

Vintille kulku siirtyi huoneen vasemmasta laidasta oikeaan. Tiputettiin katosta laudat alas luukun mittaiselta alalta jotta siirretään samat laudat vasemmasta reunasta lähtemään.

Sitten kun huone oli saanut maalin niin revittiin lattia auki ja lisättiin purua. Poistettiin pinkopahvit lautojen päältä, kun näyttivät elähtäneiltä. Tähän vaiheeseen päästiin ensimmäisenä päivänä.

Kuuluisat portaat, jotka pisti hihat heilumaan.

Lattialaudat poistettiin, nypittiin naulat pois tiivistettiin samassa järjestyksessä takaisin. Laudat olivat kuivuneet ja kutistuneet kymmenien vuosien aikana 8,5cm, joten laitoimme yhden uuden laudan oikeaan reunaan.  Hioimme suurimmat tikut ja öljysimme lattian, joka on näiden lautojen ensimmäinen pintakäsittely.

Seinälle pääsi Teresa Nurmiojan ottamat kuvat meidän elämästä..

Kahden päivän remontin tulos. Ehkä tässä kehtaa kupposen tarjota juotavaksi. Budjettiin ei kyllä oltu tätä laitettu. Tosin tähän meni rahaa 21€.

Mitä uutta huoneeseen tuli:

  1. 2 lautaa toinen lattiaan toinen kattoon.
  2. 2×4 lankkua meni luukun ympärille alle 2m.
  3. valkoinen maali noin 5 litraa.
  4. lattiaöljy, joka on sekoitus pellavaöljyä ja käytettyä rypsiöljyä.
  5. muutama naula joita oli ostettu aitanappuloiden laittoon joskus.
  6. kymmenkunta vahvempaa ruuvia luukun kiinnitykseen.

Vielä harkintaan jäi ovi- ja ikkunaaukkojen listoitus. Talomme kun on vinksallaan milloin enempi tai vähempi. Listoja ei ole ollut ja pientä painia mielessä pitää käydä laitetaanko vai ei vai jotain muuta.

Tämä kuukausi on sitten toisenlaista touhua

Se alkaa heinän teolla toivottavasti. Se taas riippuu monesta eri tekijästä.

Marja aikakin kolkuttelee ovelle, joten metsät kuin suotkin tulevat tutuiksi ja marjapuskat pihassa.

Mukana on myös:

https://maa-tuskat.blogspot.com/2018/07/omavaraisuuden-eteneminen-heinakuu.html

https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2018/07/askeleemme-omavaraistelussa-752-hommia.html

https://maatiaiskananen.blogspot.com/2018/07/askel-askeleelta-kohti-omavaraisuutta.html

https://kah-villakoira.blogspot.com/2018/07/kohti-omavaraisuutta-osa-6.html

https://riippumattomammaksi.blogspot.com/2018/07/kohti-omavaraisempaa-elamaa-2018.html

https://www.harmaatorppa.fi/2018/07/omavaraisuutta-vuonna-2018-osa-5-tee-se.html

https://mrssinn.blogspot.com/2018/07/permakulttuurin-vesilahteilla-water.html

http://www.omavaraisuus.org/single-post/2018/07/05/Kaiken-kuivuuden-keskell%C3%A4-vihre%C3%A4%C3%A4

12 thoughts on “Omavaraistelua osa 6. Tilanneraportti”

  1. Ensimmäinen sisäremppamme täällä tuo eteinen. Jos tulevana talvena ei olisi niin kylmä eteinen kun katto ummessa.

  2. Olipas reipasta toimintaa! Meillä hyvin samanlaiset portaat vintille ja yllättävän mukavat käyttää. Eikös ole hassua kuinka inspiraatio iskee ihan yllättäen niihin paikoilleen jämähtäneisiinkin hommiin. Sitä ihan yllättää itsensäkin! Kuivuus on ollut harmillisen kovaa, toivottavasti heinä on teillä kasvanut kuitenkin hyvin.

  3. On yllättävän helpot kulkea nuo portaat. Toki niitä ei oltu nyt suunniteltu tehtäväksi oli vähän niin kun syksyn tai talven hommia kun saisi kylmällä vintillä olla nenä jäässä. Kohtalaisesti tuntuu heinää tulevan kunhan huomenna olisi vielä pouta.

  4. Eteinen on kyllä omaa mieltä vähän jakanut. Pohdin toiseen kertaan maalaamista kun ei ihan ole valkoinen valkoinen. Sitten toinen on se, että nyt se kutistui kun valkoinen toi esiin kulmat. Tämä taas toi huoneelle loppumisen johonkin aikaisemmin oli sellainen puu luola joka jatkui jonnekkin eikä oikein loppunut minnekään.

  5. Kiitos! Ei kyllä ole sellainen kun suunnittelin tai siis tätä ei ehditty edes suunnitella kun olikin jo noussut. Sitten se meni vähän niin kuin fiilis pohjalta.

  6. Hieno eteinen; kyllä kannatti seurata inspiraatiota 😊 Ja kasvihuone odottaa nyt ensi vuotta ja tuo toivon mukaan hyvän sadon tullessaan. Eikä näytä ihan marketista ostetulle, vaan on niin hienoa kädenjälkeä että!

    Kuivuus on ollut mahdoton! Eilen täällä satoi viimein ja sen varalle tehtiinkin aika paljon järjestelyjä. Nyt on vettä säilössä ehkä reiluksi viikoksi – ehkä kahdeksikin, jos ei kovia helteitä tule, mutta kyllä tämä kuivuus on opettanut varautumaan ensi kesänä vielä paremmin tällaisiin olosuhteisiin. Oppia ikä kaikki!

    Mukavaa kesää teille!

  7. Kiitos! Todella vaihteleva tämä vesitilanne. Keväällä pumpattiin monta tuhatta litraa pois kaivosta ja nyt toisin päin. Kun olisi ollut silloin vedelle jokin säiliö niin olisi riittänyt pitkään. Pitää siis parantaa tätä vesi varmuutta.

  8. Välillä se on kesälläkin siirryttävä valitettavasti sisähommiin, vaikka ulkona olisi yhtä sun toista tekemistä. Nuo teidän kasvihuoneprojektit on ihania, vaikka vesiviljely on minulle ihan vieras asia. Onko sinulla jossain blogissasi siintä semmoinen ratakiskosta väännetty perusopastus siihen asiaan?

  9. Vielä ei ole sellaista päivitystä tehtynä. Ensin pitää ne kaikki kuopat käydä läpi tai edes saada vesi pyörimään. Itse sain idean suomesta jo vähän isommasta laitoksesta. Sitten Youtube auttoi tiedon nälkään. Tietenkin käyttävät videoissa sanoja joita ei ole peruskoulussa opetettu mutta kuva kertoo paljon. Eli haku kenttään kun näppäilee mystiset sanat aquaponics systems niin katsottavaa riittää. Sieltä löytyy niin isoja kuin pieniäkin viljelmiä.

Kommentointi on suljettu.