Blogi

Eläinlääkäri tykkää kun otetaan haasteita.

Remmiin on tullut uusi oppilas.

Jotkut projektit on toisia hitaampia ja kärsivällisyyttä vaativia. Kaiken mailman erikoistuminen on elinehto. Syksyllä päätimme vihdoinkin aloittaa myös vetohärän koulutuksen. Oikeastaan vielä se on kyllä sen kasvatusta.

 

Hei tää on meidän Tuhti siitä iskä meinaa tehdä vetohärän. En tiiä mitä se tarkottaa. Mä haluaisin hevosen. Kuva: LH4V

Kuvan oton jälkeen on massaa tullut jo muutama kilo. Kesällä päästään jo jonkin moisiin vetoharjoituksiin. Tällä hetkellä totutellaan liikkumuseen ja ympäristöön. Pieniä hitaita askelia mutta edistyminen on nopeaa.

Monet tilat keskittyvä tiettyyn lajiin

Se tuo omanlaistaan turvaa ja sitä spesiaalia tietämystä tietystä eläimestä. Meillä on ollut laajempikin kirjo eläimiä. Nyt on kuitenkin keskitytty kolmeen eli kanoihin, lampaisiin ja nautoihin.

Meille on osunut mahtava eläinlääkäri. Ei ole niin pientä eikä suurta kysymystä, ettei voisi kysyä. Yhteistyö ja toiminta malli on saatu ihanan joustavaksi. Ajattelemme toistemme aikaa ja mahdollisuuksia. Asumme eläinlääkäristä katsottuna sivussa ja harvemmin voidaan yhdistää käyntiä muiden kanssa. Kuitenkin viemme lapsemme viereen hoitoon. Tällä samalla kyydillä on mennyt sonni leikattavaksi häräksi. Tällä järjestelmällä on joustavasti onnistunut monet lääkkeen haut ja tarkistukset eri eläimille.

Haasteita on tullut matkan varrella erinäisissä jutuissa. Joskus ne on kasautunut yhteen ja eläinlääkärikin jo sanoi, ettei enää halua nähdä meitä. Syynä ei ollut haluttomuus auttaa vaan toivo, ettei tulisi enää mitään muuta.

Onko koskaan käynyt mielessä lopettaa?

Lyhyesti kyllä! Se on jotenkin jännä refleksi. Kertaakaan ei olla ajateltu, että lopetetaan kun on käynnissä eläimen hoitotoimet. Vaan viikko sen jälkeen kun kaikki on saatu kuntoon tulee se hetki, mitä järkeä jatketaanko? Silloin tulee se ruutupaperi ja punnitaan mitä tapahtui, miksi tapahtui. Sen jälkeen tehdään muutokset ja jatketaan jossain muodossa. Se voi vaikka tarkoittaa, että se eläinlaji poistuu, jos nähdään se ainoana vaihtoehtona tai järkevimpänä. Poiston syynä on yleensä hyöty, vastaan kulut ja jaksaminen.

Kukaan ei jaksa vetää kivirekeä perässään kaikkia ylä- ja alamäkiä.